Tammikuun neljäs viikko kului lomalla
Espanjaan kuuluvalla
Kanarian saarten Teneriffalla. Reissussa oli mukana peräti kymmenen hengen kokoonpano, joka oli osapuilleen sama kuin kahtena edellisenäkin talvena. Tammikuussa 2015 matka suuntautui
Gran Canarian
Playa del Ingelesiin ja viime talvena
Fuerteventuran Corralejoon.
Puerto de la Cruz sijaitsee
Orotovan laaksossa Teneriffan pohjoisrannalla. Matkaa saaren pääkaupunkiin
Santa Cruz de
Tenerifeen on 37 kilometriä. Kaupungissa on noin 32 000 asukasta ja pääelinkeino on turismi. Cruz on nykyään yksi Kanariansaarten
suosituimpia matkakohteita.
Vuoteen 1772 saakka kaupunki
oli nimeltään
Puerto de la Orotava
(Orotavan satama) ja se oli läheisen Orotavan kylän hallinnassa. Puerto
de la Orotava oli aluksi vain pieni kalastajakylä, joka kasvoi
hiljalleen paikallisen kaupankäynnin, erityisesti sokerin ja viinin
myynnin vilkastuessa. Kylästä tuli kuitenkin koko Teneriffan merkittävin
satama vuonna 1706, kun siihen asti tärkein satama,
Garachico, tuhoutui
täysin tulivuorenpurkauksessa.
Kun Cruz hiljalleen kasvoi ja kehittyi, se lopulta itsenäistyi
hallinnollisesti Orotavasta ja sai nimekseen Puerto de la Cruz (Cruzin
satama, käännettynä
"ristin satama").
Olen kerran aikaisemmin käynyt Teneriffalla. Tammikuussa 2011 tehty reissu ei mennyt ihan putkeen minusta riippumattomista syistä, mutta saari ja Puerto de la Cruz tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
Tällä kertaa ei sentään ollut ongelmia kanssamatkustajien kanssa. All inclusive -hotellin "ilmainen" alkoholi sen sijaan hurahti nuppiin niin tehokkaasti, että lomaviikon alku vierähti pitkälti sen pauloissa. Niinpä Puerto de la Cruzin laajempi koluaminen jäi harmittavasti hotellimme aula- ja terassibaarien varjoon.
Jonkun mielestä asian pitäisi lomaillessa ollakin juuri näin, mutta minua se on nyt jälkikäteen vähän harmittanut. Olisi meinaan ollut järkevämpääkin käyttöä niille päiville. On toki hienompaa humaltua Teneriffalla kuin vaikkapa
Taivassalossa.
Alkuhuumasta toivuttuani yritin nähdä mahdollisimman paljon saaren luontoa ja kulttuuria erilaisilla retkillä. Tässä onnistuinkin melko hyvin, vaikka päivät lopulta vähän kesken loppuivatkin.
Hotellimme oli keskeisellä paikalla lähellä rantaa.
Catalonia Las Vegas on neljän tähden pytinki, jossa erään matkalaisemme tietojen mukaan asukkaiden keski-ikä olisi ollut 70 vuoden kieppeillä. Vähintään näin olikin, mutta pistäisin sellaiset viisi vuotta lisää oman havainnointi perusteella. Olin varmasti yksi nuorimmista koko rakennuksessa.
Pääosin hotellivieraat vaikuttivat olevan brittiläisiä. Saksaa ja ruotsia kuulin myös jonkun verran puhuttavan. Seurueemme lisäksi muita suomalaisia ei ollut kuin kourallinen, joista äänekkäin oli muutaman päivän jälkeemme paikalle pöllähtänyt kuopiolaismies vuoden 1972
Lasse Viren -juttuineen.
Hotel Catalonia Las Vegas osoittautui alkuihastuksen jälkeen vähän kolkoksi marmori- ja kivirakennukseksi. All inclusive -rannekkeen haltijoitakin käsiteltiin välillä jotenkin otsa rypyssä. Tarjoilu ei pelannut lainkaan kuten vaikkapa vuosi sitten Fuerteventuralla. Siellä riitti kun vaappui kohti baaritiskiä, jolloin
Manolito alkoi välittömästi suihkutella lasiin toisesta kraanasta vodkaa ja toisesta
Colaa. Catalonia Las Vegasissa tuli välillä mieleen, että ollaanko tässä jossain
Kelan tiskillä jonottamassa.
Keskeisellä paikalla olevan hotellimme edessä metelöi öisin mitä merkillisimpiä kulkueita, joista tosin noin viidentoista rumpalin ryhmä oli varsin pätevä. Asia olisi takuulla ollut päinvastoin, mikäli olisin yrittänyt nukkua moisessa metelissä parinkymmenen metrin päässä sijainneessa huoneessa.
Lomaviikkomme säätä ei voi oikein hyvällä tahdollakaan kutsua lempeäksi.
Vaikka olen kaikkea muuta kuin helleihminen, oli pääosin pilvisessä Cruzissa
turhan viileää jopa minun makuuni. Pari päivänä satelikin jonkun verran.
Aurinkoisempaa olisi siis saanut olla. Mutta hyvä puoli oli se, ettei
aurinkorasvaa tarvinnut tahkoa nahkaan kertaakaan.
Cruzissa on tietojeni mukaan muutamakin monien hienostelijaturistien inhoama
suomibaari. Omalta osaltani niissä ramppaaminen jäi valitettavasti vain yhteen.
Reilu
meininki -niminen kapakka vaikutti oikein viihtyisältä, mutta sijaintinsa sen verran kaukana all inclusive -hotellistamme, ettei siellä tullut
uudelleen piipahdettua.
Kaupungin rantakadun varrella on tutun oloisia rakennelmia muureineen ja palmuineen. Vasta Teneriffa -matkakuvakirjan ostettuani tajusin, että kyseessä on kuuluisan lanzarotelaistaiteilijan
Cesar Manriquen aikaansaannos.
Lago Martianez -kompleksi on 30 000 neliömetrin laajuinen ravintoloiden, puutarhojen ja uima-altaiden muodostama kokonaisuus. Saman taiteilijan suunnitelemia näköalapaikkoja ja turistikohteita ihastelin
Lanzaroten saarella talvella 2013.