maanantai 11. syyskuuta 2023

Kasvitieteellisessä 10. syyskuuta

Lauantaina tuli mahdollisuus päästä Vepsän ulkoilusaareen kaverin veneellä. Tuollaista tarjousta ei voinut ohittaa, joten mukava venereissu yli kahdenkymmenen asteen kesäkeleissä toteutui viiden hengen porukalla. 

Vepsässä oli suorastaan ruuhkaa. Molemmat vierasvenelaiturit olivat täynnä ja mökitkin pitkälti varattuja. Tiedä sitten mistä moinen innostus kumpusi, kun elokuun puolivälissä saari ammotti tyhjyyttään. Esimerkiksi viikon 34 alussa minä ja kaverini olimme Vepsän ainoat mökkiläiset, eikä veneilijöitäkään saari silloin kiinnostanut. 

Paluumatkalla Turun Hirvensalossa sijaitsevaan venesatamaan, otti kuskimme puheeksi mitä jos koukkaisimme Naantalin kautta. Satamassa odotti upouusi Finnlinesin laiva. Komea, yli 200 metrinen alus olikin. Tänään näin kuvia paatin sisältä, joita eräs tuttu oli ladannut Facebookiin. Käsittääkseni hän alkaa työskennellä laivalla tai tekee sitä jo.

Sen verran lauantai-ilta venähti pitkäksi keskustan baarissa, että pääsin sunnuntaina ulkoilemaan vasta myöhään iltapäivällä. Vienolan Kristal-ravintolassa nautitun kookkaan ja maukkaan kebabaterian jälkeen suuntasin Ruissaloon. 

En voi väittää kyllästyneeni Ruissalon Saaronniemeen, mutta aika usein kesälläkin jarrutin jo kasvitieteellisen puutarhan kohdalla. Niin nytkin. Matkani tosin jatkui vielä Pikku-Pukin rantapromenadille, mutta sieltä tuli niin erilaisia kuvia kuin nämä kasvifotot, etten niitä ei tänne laita. 

Huomasin, että perhosia ja kaikenlaisia pörriäisiä oli etenkin yksivuotisten puutarhan koristekasvien kimpussa. Myös kesyhkö punarinta lenteli kasvien seassa ja pysähtyi sen verran lähelle, että sain napattua siitä pari kuvaa. 



Kasvitieteellisen puutarhan ulkolammikoilla oli nuoripari isot kamerat tanassa. Kauniimpi osapuoli bongasi kaksi rantakäärmettä, joista toisesta on alla yksi kuva. Muut otokseni eivät onnistuneet tuonkaan vertaa.

Lyijykynän paksuiset käärmeet saavat lammesta jotain ruokaa, ilmeisesti pikkukaloja. Ainakaan noin vaivaiset matelijat eivät voi millään pystyä pyydystämään lätäkössä eläviä vihreitä ruokasammakoita. Olen tosin nähnyt samassa paikassa isojakin rantakäärmeitä, jotka varmasti nielevät sammakon tuosta vaan jos tilaisuus tulee.



Lammella kävi eläkeläispariskunta etsimässä mandariinisorsaa. Rouva kertoi nähneensä "kahdessa eri ryhmässä sunnuntaina otettuja sorsakuvia". Värikäs lintu olisi toki minunkin puolestani saanut olla uiskentelemassa lätäkössä, mutta vähän epäilen moisen siivekkään siellä olleenkaan. Tiedän, että Raisionjoessa sitä on tavattu silloin tällöin. Muutama tuttu on siellä saanut linnun tallennettua kameroillaan.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti