lauantai 18. kesäkuuta 2022

Lummelammikon asukkaita 9.6.

Puolisentoista viikkoa sitten piipahdin jälleen Turun yliopiston kasvititeellisessä puutarhassa katsomassa lummelammikon elämää.  

Ruissalossa sijaitsevalla lammella on ollut vilkasta tallatusta kasvillisuudesta päätellen. Kuulemma  liejukanakin pitää siellä tukikohtaansa tällä hetkellä. Itse en lintua nähnyt, mutta viime kesänä sellainen uiskenteli samassa lammikossa. Varsinkin vihreät ruokasammakot ovat vetäneet yleisöä puoleensa. 

Juttelin iäkkään pariskunnan kanssa, jonka toinen puolisko kertoi nähneensä lammella rantakäärmeiden pistelevän sammakkoja poskeensa. Valitettavasti en ole moista päässyt todistamaan, mutta käärmeitä ui kyllä ainakin kaksi eri yksilöä pitkin poikin lätäkköä. 

Hetkittäin sammakot innostuivat kurnuttamaan kuorossa, jolloin meteli oli korviahuimaava. Ei uskoisi, että pienestä eläimestä lähtee niin muhkea soundi. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti