keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Badfellas Duo Rahtiksessa

Aurajoessa Turussa kelluva ravintolalaiva Wanha Rahtilaiva, kaverien kesken Rahtis, tarjoaa etenkin kesäviikonloppusin livemusiikkia. Paatin kannella soittelivat viime viikonloppuna vakioesiintyjät Taage & Garfied ensinperjantaina, lauantaina Badfellas Duo.


Badfellas on oikeasti nelimiehinen coverbändi, jonka ohjelmisto koostuu "ikivihreistä ikimustiin". Orkesteri taipuu myös duoksi, jossa on mukana cajon-rumpua paukuttava luolamiesmäinen Arska Toivonen ja  kitaristilaulaja Jarno Hiltunen. Kaverukset saattavat olla joillekin tuttuja turkulaisesta Shades Of Nowhere -yhtyeestä.

"Hikeä lentää, kaloreita kuluu ja kitarankieliä katkeaa, kun Suomen ehkäpä energisin ja taatusti ainakin sekopäisin akustinen coverduo esiintyy", luki orkesterin eräässä keikkapuffissa, jonka löysin jälkeenpäin nettiä selatessani. Eipä lainkaan liioilteltua. Viime lauantainen performanssi oli meinaan jotain sellaista, johon en todellakaan ollut varautunut.

Saavuin paikalle iltakahdeksan paikkeilla, jolloin kaksikko oli jo täydessä vauhdissa. Kaljaa tilatessani tuttu myyjä yltyi kehumaan duoa. Hetkeä myöhemmin lyömäsoitintaiteilija juoksenteli ympäri Rahtiksen kantta kuin raivotautinen. Kitaristilaulaja jatkoi omaa osuuttaan täysin pokkana kuin mitään ei olisi tapahtunut.


Ehdin nauttia hurjasta live-esityksestä varmaan puolisentoista tuntia. Etenkin sekopäiseltä vaikuttanut kannuttaja osoittautui show-mieheksi vailla vertaa. Vapautus päivätöistä olisi varmasti helppoa, mikäli työnjohtaja istuisi yleisössä.

Hyvällä maulla valittujen lainabiisien suhteen ei ollut valittamista. Ei etenkään kun meininki oli näin hurjaa ja sovitukset kerrassaan loistavia. Mukana oli kaikkea Thin Lizzystä kuin Johnny Cashiin. Viimeisenä kappaleena duo esitti Social Distortionin Reach For The Skyn. Tämä oli pitkästä aikaa todella sykähdyttävä elävän musiikin kokemus!

Keikkakalenterin mukaan duo on Rahtiksessa jälleen 25. heinäkuuta. Todennäköisesti minäkin.

1 kommentti:

  1. Mahtavuutta ja kiitoksia hienosta kirjoituksesta sekä livekuvasta, joka kertoo kaiken :)

    Onneksi olen päivätöissä oman itseni pomo eli sallin sekopäisyyteni kun olen duunissa eli lavalla ja varsinkin, kun saan tietää että luolamies esiintymisestäni pidetään :)

    Aito elävä musiikki koskettaa ja uskon, että kun sitä tekee täydestä sydämestään, sen huomaa myös yleisö ja saa sitäkin kautta loistavaa viihdettä sekä nautintoa.

    Toivottavasti nähdään heinäkuussa Rahtiksella ja hei, Juhannus aattona ollaan esiintymässä Hotel Airisto Strandilla eli sinne sitten, jos ei ole muita suunnitelmia ;)

    Kiitos vielä kerran Kimmo ja Rrrrrookkaavaa Jussia!

    VastaaPoista