Kirjan alaotsikko Smackin, Ballsin ja kosteiden vuosien etc. näyttää vähän hölmöltä, sillä etc. olisi varmaan voutu korvata lyhenteellä jne. Suomessa kun kerran ollaan. Mutta ehkä se tekohetkellä tuntui olevan enemmän rock.
Kuulin Jimi Serosta ensimmäisen kerran vuonna 1984, kun nuortenlehti OK:ssa oli puolen sivun juttu helsinkiläisbändi Sound Storm Shockista. Hurjan näköiset meikkirokkarit tallentuivat myös c-kasetille Rockradion kautta. Bändiltä ei jäänyt perinnöksi lp-levyä, vain pari singleä.
Sound Storm Shockin laulaja Johnny Lee Michaels (os. Jouni Turpeinen) oli 80-luvun lopulla tunnettu hahmo. Kaveri pyöritti The Androids ja myöhemmin Revenge -nimisiä bändejä. Vuonna 1987 hän osallistui Suomen euroviisukarsintaan Dingosta tutun Neumannin säveltämällä Kesätuuli -kappaleella. Michaels sijoittui kilpailussa toiseksi ja maailmalle lähettettiin Virve Rosti Sadalla salamallaan.
Sound Storm Schockin jälkeen Jimi Sero yritti pinnalle tuolloin vielä tuiki tuntemattoman Veeti Kallion kanssa Neighbourhood Bratsissa. Ura jäi demoasteelle. Vain Rumba-lehti bändin noteerasi bändin edes jotenkin.
Kun Johnny Lee Michaels meikkasi euroviisukarsintaa varten, oli Sero Suomen ykkösrokkibändissä Smackissa pomputtamassa nelikielistä. Helsinkiläiseen Smackiin hän liittyi 1986 keväällä ja ehti soittaa kahdella studioalbumilla ja yhdellä livelevyllä ennen kuin yhtye hajosi aivan 80-luvun lopulla.
Smack Lontoossa 1986.
Smackin kanssa Sero pääsi Lontooseen levytysmatkalle ja Kaliforniaan keikkailemaan. Bändin 1987 tehty visiitti Los Angelesiin olikin hyvin pitkäkantoinen koko porukalle. Smackista tuli kulttinimi ison veden takana.
Viime viikolla entinen Guns N' Roses -kitaristi Slash konsertoi Helsingin jäähallissa ja kertoi Helsingin Sanomille kuinka oli "aikoinaan kuunnellut pelkkää Smackia kokonaisen vuoden". Yhtye oli toisen suomalaisen, Hanoi Rocksin, ohella hänen suuri vaikuttajansa.
Myös 90-luvun alussa supersuosittu Nirvana soitteli alkuaikoijen keikoillaan Smackin kappaletta Run Rabbit Run. Suomalaisbändin levyjä ei oltu virallisesti edes julkaistu Amerikassa. Neuvosto-Suomesta pääsi yllättävän pitkälle, vaikka nykyajan tietoyhteiskunnan kasvatit eivät aikakautta ymmärräkään.
Smackin olisi kannattannut jäädä Kaliforniaan uraa luomaan, eikä palata keikoille Suomeen. Rahaa kumminkin vuoltiin kassikaupalla Köyliön Lallintalon ja Husulan Kasinon kaltaisista paikoista. Mutta Losista käsin bändi olisi voinut kohota maailmanmaineeseen.
Osa Smackin jäsenistä lähti Amerikkaan 1989, kun bändi oli jo käytännössä hajonnut. Homma kuivui kasaan Amerikan raitilla ja Smack kuopattiin.
Kitaristi Rane Raitsikka asui maassa yli 20 vuotta. Hän kävi sinä aikana vain kerran Suomessa. Satuin todistamaan sitä juhannuksena 1992 Nummirockissa, jolloin Rane oli maassamme keikalla amerikkalaisen Loaded -yhtyeen jäsenenä.
Rajusta huumeongelmasta kärsinnyt Raitsikka muutti takaisin Suomeen viitisen vuotta sitten. Hän soittaa useissa eri kokoonpanoissa, joista tänä kesänä festivaaleilla nähdään ainakin Atomirotta.
Smackin toinen kitaristi Manchuria asuu siellä yhä Amerikassa ja toimii muistaakseni atk-alalla.
Jimi Sero ja Claude 1987.
Smackin laulaja Claude kuoli 30-vuotiaana vuonna 1966. Sydänvikaisen kaverin hurjat elämäntavat veivät hänet nuorena hautaan. Smackin jälkeen ja Amerikan reissuiltaan palattuaan Claude lauloi Fishfaces -yhtyeessä.
Smackin soittajien kiintymys päihteisiin oli tiedossa jo 80-luvulla. Yhtyeen nimi tarkoittaa jenkkislangissa heroiinia, mutta bändi itse kertoi sen olevan ruoskan sivalluksesta tuleva ääni. Orkesterin viritellessä aikoinaan ulkomaiden valloitusta, oli Andy McCoy varoittanut huonolta haiskahtavasta nimestä. Niinpä nimi vaihdettiin hetkeksi Salvationiksi, Lontoossa nauhoitetun levyn mukaan.
Smackin jälkeen Sero liittyi Ballsiin, joka oli ja on kaiketi yhä toimiva suomalainen bluesrockorkesteri. Sen tunnetuin jäsen on laulaja Marjo Leinonen.
Kaiken tuon tiesin Jimi Serosta ennen kirjan lukemista. Sitä en tiennyt, että mies on painiskellut teinistä asti vakavan alkoholiongelman kanssa. Enkä sitä, että hänellä on neljä tytärtä. Tai sitä, että polkupyöräily on hänelle rakas harrastus. Hän on myös selviytynyt syövästä.
Balls on ollut allekirjoittaneelle kautta aikain melko yhdentekevä orkesteri. Seron mukaan se on suunnilleen maailman paras yhtye. Koko ikänsä tietämättään "svengiä" etsinyt basisti väheksyy omia soittotaitojaan, mutta löysi lopulta Ballsissa svengin. Smack ei kuulemma svengannut.
Minulle Sero on kumminkin yhä sama asia kuin Smackin basisti. Tykkäsin bändistä todella paljon 80-luvulla ja tykkään yhä. Näin sen monta kertaa keikallakin muun muassa Kirikalliolla Ihodessa kuin VPK-talolla Turussa.
Problems?
Näin Jimi Seron esiintymässä talvella 2011 Port Arthur -baarissa Turussa. Lavalla oli Tumppi Varosen johtama Problems?, jossa kitaristina oli tuolloin hiljattain Suomeen palannut Rane Raitsikka. Kokoonpano soitti myös saman vuoden kesällä Down By The Laiturissa samana iltana kuin uudelleen koottu Pelle Miljoona Oy, jossa Pellen ja Tumpin lisäksi olivat Ari Taskinen, Sami Yaffa ja Andy McCoy.
Tätä kirjoittaessani kuuntelen The Doorsin Morrison Hotel -levyä vuodelta 1970. Juuri nyt soimaan lähti Maggie McGill -kappale. Smack esitti sitä keikoillaan ja se päätyi myös yhtyeen livelevylle Live Desire vuonna 1986.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti