perjantai 30. tammikuuta 2015

Latofotosessiot räntäsateessa

Tammikuun blogijutut ovat menneet pääosin valokuvausjuttujen parissa. Sama linja jatkukoon kuun loppuun asti. Helmikuun puolella on luvassa ainakin musiikki- ja matka-aiheisia juttuja.

Alkuvuosi on ollut Turun seudulla ilmastollisesti todella kehno. Vettä, loskaa ja räntää on piisannut. Mieleen on jäänyt oikeastaan vain loppiainen, jolloin oli kaunis talvinen pakkaspäivä. Siitä enemmän blogijutussa Loppiaisnäkymiä Paraisilta, joka löytyy tuosta sivun oikeasta laidasta tammikuun arkistosta.

Sään haltijat eivät suosineet viime keskiviikkonakaan. Se ei kuitenkaan estänyt minua käymästä Helin kanssa kuvausreissulla. Edellisehtoona olin näkevinäni television säätiedotuksesta, että vain Pohjois-Suomessa satelee.

Mielessäni oli eräs erikoinen miljöö Nousiaisissa. Maskun kohdalla alkoi tietenkin tippua rankasti räntää, joka vain kiihtyi kiihtymistään Nousiaisiin tullessa. Tilanteessa ei voinut muuta kuin nostaa kädet pystyyn ja manailla Suomen talvea.

Sade ei osoittanut loppumisen merkkejä sitten millään. Ajelimme pitkin jäisiä pikkuteitä Nousiaisten ja Ruskon syrjäkylillä. Kuin tilauksesta erään kärrypolun varrelta löytyi parhaat päivänsä nähnyt lato. Olosuhteiden pakosta se sai luvan kelvata kuvausmiljööksi.

Olin aluksi hieman skeptinen homman toimivuudesta. Viimeistään kuvasatoa tutkiessani en enää ollutkaan. Eipä tullut hukkareissua, vaikka jossain vaiheessa ehti jo siltä tuntua. Helin kanssa ei kai voi muuta kuin onnistua, oli miljöö sitten millainen tahansa!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti