maanantai 24. helmikuuta 2014

Vierailulla Ruissalon kasvihuoneissa

Sunnuntainen Ruissalon reissu huipentui visiittiin Kasvitieteellisessä puutarhassa. Kuudesta eri kasvihuoneesta koostuva sisäpuutarha on viiden euron pääsymaksullaan erikoinen kokemus varmasti jokaiselle, vaikka kasvit eivät muuten kiinnostaisikaan.

Viimeksi vierailin sisäpuutarhassa vajaat kaksi vuotta sitten. Uusinta sattui sopimaan koleaan sunnuntaihin kuin veitsi voihin. Kasvihuoneissa vierähtää puolisen tuntia ihan heittämällä, ellei sitten halua juosta niitä läpi.

Porukkaa oli liikkeellä niin paljon, että valokuvaaminen oli välillä hankalaa. Jostain syystä kukaan ei joko halunnut tai uskaltanut ohittaa minua, vaan ihmiset jäivät jonoiksi asti tuppisuina pällistelemään kunnes itse huomasin heidät. Tätä tapahtui ainakin viisi kertaa, oli kyseessä sitten lapisperhe tai eläkeläisryhmä.

Eipä ihme jos joskus tuntuu ettei Suomessa oikein palvelu pelaa, kun kukaan ei sano mitään. Jos joku tauno seisoo toisten tiellä kameransa kanssa, niin kai siinä voisi edes yskäistä huomion merkiksi jollei muuta saa suustaan ulos.

Runsaan ihmismäärän lisäksi kuvaamiselle asetti oman vaikeutensa parin kasvihuoneen kosteus. Linssi veti välittömästi huuruun astellessani tuloaulasta kasvien pariin. Kosteus oli harvinaisen sitkeää sorttia tällä kertaa. Pyyhkimisestä ja huoneenvaihdoista huolimatta linssin paluu normaalitilaan kesti varmaan kymmenen minuuttia.

Ruissalon kasvihuoneet on nimetty seuraavasti; Talvipuutarha, Välimeren ilmaston kasveja, Vanhan maailman tropiikki, Uuden maailman tropiikki, Araukariahuone ja Aavikoiden kasveja (Mehikasvihuone). 




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti