perjantai 28. joulukuuta 2012

Kuuvannokalla kuvaamassa 23. joulukuuta

Jouluaatonaattona, sunnuntaina 23. joulukuuta, oli kirpeä pakkaspäivä. Arvelin auringon nousevan edellispäivän tapaan 9-10 välillä, joten ei muuta kuin suunnaksi Ruissalo ja kamera mukaan. Arveltu säätiedote ei juurikaan pettänyt.


Ensimmäinen etappi oli Kuuvannokka. Kuvauskeli oli talviseksi todella hyvä. Meren rannalla ei edes pahemmin tuullut, mutta sormet jäätyivät lähes välittömästi ja kameran akkukin tippui puoliväliin melkein heti.

Hyytävästä ilmasta johtuen ei jäänyt aikaa kuvien ylenpalttiselle sommitteluille. En käytä minkäänlaisia kuvankäsittelyohjelmia. En siis rajaa kuvia uudelleen jälkikätäteen, säädä värejä tai tee muitakaan manipulointeja. Kuvan pitää onnistua sen ottohetkellä kertalaakista.

Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvankäsittely ja valokuvaus ovat kaksi eri asiaa. Kuvamanipuloinnilla paskastakin voi tehdä konvehteja, enkä halua alentua moiseen. En esimerkiksi ymmärrä miksi kuvat pitää sävyttää jälkikäteen täysin luonnottomiksi, kun ne eivät kuvaushetkellä sellaisilta näyttäneet.

Voi olla, että joskus annan jossain määrin periksi tälle suuntaukselle, mutta ainakaan vielä siihen ei ole mitään tarvetta ollut.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti