tiistai 1. marraskuuta 2022

Lokakuun lopun tunnelmia Ruissalosta

Viime lauantaina olisi ollut mahdollisuus syödä ja juoda ilmaiseksi, mutta jostain syystä ei ollut fiilistä osallistua karkeloihin. Mikäli mässäily ja maljan kumoaminen olisi innostanut, et katseli parhaillaan näitä kuvia, jotka otin Turun Ruissalossa sunnuntaina 30. lokakuuta. 

Juhlimisesta pidättäytymisen takia olin heti aamulla reippaana kuin partiopoika. Kellojakin siirrettiin yöllä tunti taaksepäin, mutta en huomannut mitään eroa kesäaikaan verrattuna. Enkä kyllä vieläkään. 

Turun seudulla riehui viikonloppuna armoton tuuli, mutta muuten oli mukavan lämmintä. Ruissalon Kuuvannokalla tuli jopa hiki tuulettomissa paikoissa tallustellessa. Pohjoistuulen osuessa piti taas kaivaa kaulahuivi esille. 

Yleensä näillä kulmilla tuulee etelästä Airiston suunnalta, mutta kuten esimerkiksi ylimmästä kuvasta huomaa, näin ei tällä kertaa ollut. 




Kuvista ei välttämättä välity tarkka vuodenaika. Ummikkona tuskin veikkaisin kyseessä olevan lokakuun toiseksi viimeisen päivän, vaan ehkä jotain syys-lokakuun vaihdetta.  

Parin tunnin ulkoilun aikana kävin Kuuvannokan lisäksi Ruissalon kärjessä Kolkannokassa. Siellä tuli vastaan sydämen muotoinen kivi, kun taas jatulintarhaa esittävä kalliohakkaus löytyy Kuuvannokalta.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti