sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Lomalla Alanyassa osa 3 - Damlatas Magarasi

Alanyan keskustassa sijaitsee kohde, jonne ehdottomasti halusin maaliskuisella Turkin lomalla. Nimittäin tippukiviluola Damlatas Magarasi

Paikka olisi ollut saavutettavissa kävellenkin, mutta koska Arsi Blue Beach Hotelistamme oli sinne matkaa noin seitsemän kilometriä, taitettiin matka taksilla. Kuljettaja oli lähes ainoa koko viikon aikana, jonka naamalla näin maskin. Noin muuten Alanyassa ei tunnuttu koronasta välittävän tuon taivaallista. 

Yllättävintä taksimatkassa ei kuitenkaan ollut kuskin kasvomaski, vaan se, ettei hänellä ollut hajuakaan mistä moinen luola löytyy. Huomasimme tämän kun kuski alkoi haahuilla Alanyan keskustassa sinne tänne. Lopulta oli pakko näyttää matkaesitteestä mikä se paikka oikein olikaan. 




Damlatas Magarasi ei ole kooltaan mikään järisyttävä, mutta silti isompi kuin eräs työkaverini antoi ymmärtää. Hänen mukaansa se oli lähinnä naurettavan pieni. 

Kleopatra-rannan lähellä oleva Damlatas-luola löydettiin vuonna 1948 kun alueella tehtiin uutta satamaa. Räjäytysten yhteydessä tuoksinassa löytyi luolakin. 

Ilmankosteus kiven sisällä on 95 prosenttia ja aamuisin siellä käy ihmisiä hönkäilemässä jos sattuu esimerkiksi astma vaivaamaan. Lääkäriltä on mahdollista saada jopa resepti luolassa hengittämiseen. 







Viereinen Kleopatra-ranta oli maalikuussa kovin hiljainen. Matkailuala oli vasta toipumassa koronasta, eikä turisteja liioin ollut. Eräässä rantakuppilassa olimme ainoat asiakkaat ja voi sanoa, että palvelu pelasi. 















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti