tiistai 23. kesäkuuta 2020

Alppiruusuja Raisiossa

Raision lukion viereisessä metsikössä, Kirkkoväärtinkujan päässä, sijaitsee 4,5 hehtaarin suuruinen Raision Alppiruusupuisto.

Sieltä löytyy suomalaisia ja ulkolaisia lajikkeita 123 kappaletta ja yhteensä alppiruusuja on huimat 1400 kappaletta.




Alppiruusut kukkivat alkukesällä, jolloin Raisioon on suoranainen kansanvaellus. Kesäkuun kolmantena päivänä puistossa oli varmasti pari sataa ihmistä ihmettelemässä näkemäänsä. Jopa pop up-kahvila oli pystytetty parkkipaikan kulmaan.

Aivan nappiin käyntini ei ajoittunut, sillä ainoastaan valkoiset ruusut olivat uhkeimmillaan. Punaisten puhkeaminen kukkaan tapahtui varmaankin muutamia päiviä myöhemmin.

Sitten viime vierailuni, joka oli vuonna 2018, oli alueelle tullut pikku muutoksia. Kävelyreittejä oli selkoistettu, eikä ruusupuskien läpi enää saanut kävellä mistä sattui.

Alppiruusupuisto on perustettu 2008, mutta sitä on laajennettu sen jälkeen monta kertaa.

Huomasin vasta jälkeenpäin, etten tainnut ottaa juuri lainkaan yleiskuvia. Mutta kyllä tästäkin osviittaa saa millainen paikka on kyseessä.










1 kommentti:

  1. Paljon kukkia, paljon pörriäisiä?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista