1960-luvulla tehty vesibussi oli käyntipäivänämme tupaten täynnä. Oli siinä ja siinä ahdettiinko veneeseen vähän liikaakin porukkaa. Mutta bisnes on bisnestä, eikä ketään jätetty laiturille ruikuttamaan.
Venematka kesti viitisenkymmentä minuuttia. Komeita maisemia olisi katsellut mielellään enemmänkin, mutta pääosin ne peittyivät lähinnä kai sadesuojaksi tarkoitetun pressun alle. Jotkut uutterat sentään yrittivät availla kiinnityksiä kuvatakseen merikotkia ja muita saariston ihmeitä. Koska tilaa ei ollut edes pieraista, jätin ilon suosiolla heille.
Odotin samana päivänä puhelua Turun yliopistollisesta keskussairaalasta. Tietysti luurini soi juuri venematkan aikana. Istuin takana pörisevän moottorin lähellä, enkä kuullut puoliakaan mitä käsikirurgi mahtoi toisessa päässä höpötellä.
Venematka sujui ahtaudesta huolimatta yllättävän hyvin. Kuuntelin aikani kuluksi kahden noin neljäkymppisen veneilijäperheen emännän juttuja. En tosin ollut pätkääkään kiinnostunut mitä Pikku-Lauri tai Eikka-pappa kotipuolessa touhusivat.
Källskarissa matkalaiset koottiin rantakalliolle. Kipparina ja oppaana toiminut ruotsalainen, vähän hiihtolegenda Thomas Wassbergin näköinen mies, rupesi kovaan ääneen selostamaan saaren historiasta.
Kerrankin oppaan ääni todella kantoi. Se ollut mitään kuiskailua tai piipitystä kuten yleensä tuppaa olemaan. Kieli tosin oli riikinruotsia, josta en ymmärtänyt kuin hajanaisia pätkiä sieltä sun täältä.
En tiedä kertoiko "Wassberg" alkuinfossaan, että Källskär on erittäin hankalamaastoinen saari. Minulle se tuli yllätyksenä, vaikka olenkin paljon saaristossa liikkunut. Jo lähtöpaikassa Kökarin Karlbyssä olisi pitänyt ilmoittaa, ettei reissu todellakaan sovellu huonokuntoisille- tai jalkaisille.
Jyrkät kalliot nousuineen ja laskuineen, pirunpellot ja epätasainen maasto joka neliömetrillä oli varmasti kova pala monille. Kun "Wassberg" vielä johti joukkoa lähinnä armeijasta tutulla rivakalla tavalla, oli hellepäivänä allekirjoittaneellakin välillä tukalat oltavat. Valokuvia onneksi ehti sentään ottaa.
Ymmärrän toki, ettei noin suuri sakki pysy koossa, ellei joku sitä paimenna. Jos peräpää kuppaa jossain puolen kilometrin päässä, eksyy joku pian ja paluu viivästyy. "Wassberg" selosti muutamassa taukopaikassa pitempäänkin saaren nähtävyyksistä, mutta muuten tahti oli kuin Upinniemessä kesällä 1990.
Källskär tunnetaan ruotsalainen vapaaherran Göran Åkerhielmin, jota myös "kreiviksi" kutsuttiin, kesäasuntosaarena. Rikkaasta perheestä ollut Åkerhielm erotettiin suvusta ja hän sai ennakkoperinnön mukaansa. Miehistä kovasti tykännyt herra tuli Källskäriin ensimmäisen kerran vuonna 1958 ja rakastui saareen välittömästi.
Åkerhielm asui keväästä myöhäiseen syksyyn Källskärissä. Tätä ennen saari oli pääosin vain laidunkäytössä. Hän muutti kirjansakin Kökarin voidakseen ostaa saaren, mutta sen pohjoisosa ei ollut myytävänä. Vuonna 1965 kreivi lopulta onnistui ostamaan Källskärin keskiosan. Alkoi kahdeksantoista vuoden rakennusprojekti leppäsuolla, saaren myrskyisällä etelärannalla.
Kreivin ideologiaan kuului, ettei työmaalla käytetä ollenkaan koneita, vaan kaikki kivenmurikat ja muut siirrellään paikoilleen käsivoimin. Käväisit jäät turmelivat työmaita, mutta uutterasti ne pystytettiin aina yhä uudelleen.
Heti ensimmäisenä kesänään Åkerhielm rakensi etelärannalle aallonmurtajan. Esikuvana oli kreikkalainen Pireuksen satama. Rakennustöissä ei voitu käyttää rautaa tai betonia, koska konevoiman ohella kreivi oli kieltänyt keinotekoisten materiaalien käytön Källskärissa.
Puutarhan muurit suojaavat tuulelta ja varaavat lämpöä, jonka takia siellä kasvaa kasveja, joita ei normaalisti ulkosaaristossa esiinny. Puutarhan suojaisimpaan paikkaan Åkerhielm istutti viiniköynnöksiä, jotka tuottavat edelleenkin rypäleitä. Puutarhassa oli myös ruusuja, perunamaa, kasvimaa ja sydämenmuotoinen mansikkamaa. Välimeren tunnelmaa toivat myös jalopuut- ja pensaat; tammi, kastanja, lehmus, vaahtera, sypressi, tuija ja kuusama.
Koska saaressa ei ollut alunperin multaa, tuotiin sitä muualta. Myös kaikki kalliosyvänteiden- ja halkeamien maa-aines käytettiin puutarhaa varten.
Åkerhielm rakensi saareen kastelujärjestelmän, jossa vesi kuljetetaan ojia pitkin puutarhan kolmeen kaivoon ja ylimääräinen vesi edelleen salaojiin kuivakäymälän läpi. Myös kallionsyvänteistä johdettiin vettä letkuja pitkin.
Åkerhielm oli tutustunut muumikirjailija Tove Janssoniin ja tämän elämänkumppaniin Tuulikki Pietilään. Pariskunta vierailikin Källskärissä. Tove rakastui kreivin loma-asunnon yläpuolisella kalliolla olevaan huvimajaan. Sen katto on ollut esikuvana Muumitalon katolle.
Kreivin loma-asunnon päärakennuksen suunnitteli Janssonin mielitietyn Pietilän velipoika, arkkitehti Reima Pietilä. Karjalaisen hirsihuvilan ulkopuolella on kreikkalaistyyppiset hirsipilarit, jotka eivät ainakaan minun mielestäni sovi sinne lainkaan. Talo on rakennettiin Pohjanmaalla ja kuljetettiin osina laivalla Källskäriin.
Talon edessä on kiviterassi merinäköalalla. Sen keskellä on tasainen luonnonkivi, jota kreivi käytti juustotarjottimena vieraskutsuillaan.
Kreivi viihtyi Källskärissä vuoteen 1983 saakka. Hän luovutti oman osansa saaresta Ahvenanmaan maakunnalle seuraavana vuonna.
Saaren tärkein nähtävyys on jääkauden muovaama merkillinen kalliomuodostelma. Siitä erottuu niin sanottu Källskärin kannu, joka on kuin käänteinen hiidenkirnu. Se on noin kolmemetrinen möhkäle, jonka ympärillä on paljon muutakin luonnon kivitaidetta. Olin muun muassa erottavinani kannun läheltä naisen alapäästäkin tuttuja elementtejä.
Tutustuminen Källskärin saareen oli yksi menneen kesän kohokohdista. Aivan ehdoton paikka, jos kesäaikaan Kökarissä vierailee.
No jopas oli mielenkiintoisia tekstejä Kökarin blogeissa!!
VastaaPoistaT.Matti "Viki" Vikström
Mielenkiintoinen saari, mutta miltei hengenvaarallinen huonokuntoisille ja -jalkaisille sekä niille, joilla ei ole kunnollisia riittävän paksupojaisia jalkineita. Ei mitään varoitusta missään vaikeista kulkureiteistä ,käärmeistä tai ylös ja alas kiivettävistä Jyrkistä kallioista. Maakuntahallituksen pitäisi puuttua olemattoman turvallisuusriski työmiesten!
VastaaPoista