Kökarissa osa 2 - Kökarin kirkko

Sekä kotimaan- että ulkomaanreissuilla tulee lähes aina poikettua paikallisissa kirkoissa, vaikka en uskonnollinen ihminen muuten olekaan. Usein riittää kun rakennusta katselee ulkoapäin ja nappaa samalla muutaman valokuvan, mutta toisinaan tulee käytyä oikein kirkossa sisälläkin.

Saaristokirkot ovat yleensä erityisen mielenkiintoisia, joten Kökarin pyhättökin piti nähdä. Lähellä merta sijaitseva kirkko komeine rantakallioineen oli käyntipäivänämme muutenkin turistien suosiossa.

Pyhän Annan kirkko on pääosin harmaakivestä tehty torniton pitkäkirkko. Nykyinen kirkko on tiettävästi Kökarin kolmas. Se rakennettiin vanhan luostarikirkon raunioille.

Rakennustyöt aloitettiin 1769 Antti Piimäsen johdolla. Kirkko valmistui vasta vuonna 1784. Alkuperäisestä suunnitelmasta poikettiin työn kuluessa ja vanhan luostarikirkon rauniokiviä hyödynnettiin mahdollisuuksien mukaan.

Kirkon pohjoisella sivulla oli alunperin puusta rakennettu sakaristo, joka korvattiin kivirakenteisella vuonna 1876. Erikoinen piirre kirkossa on epäsymmetrisyys. Länsipääty on perinteinen suorakulmainen, itäinen kuoripääty puolestaan kolmitaitteinen. Kattorakenne on jyrkkälappeinen satulakatto, jonka itäinen pää on aumattu. Kirkon sisäkattona on lautarakenteinen tasalakinen holvi.

Fransiskaaniluostarin kellari, jossa on esillä arkeologisia löytöjä keskiajalta.


Kirkossa on istumapaikkoja 250 hengelle. Pneumaattiset 6-äänikertaiset ja 2-sormioiset urut on rakentanut J.A. Zachariassen vuonna 1911. Kirkon alttaritauluna on G. Sveidelin maalaama Ehtoollisen asettaminen vuodelta 1804. Pihapiirissä on vuodelta 1846 peräisin oleva puinen kellotapuli, joka korjattiin ja rakennettiin osin uudelleen 1878-1879.

Luultavasti vuosien 1510-1520 välillä Kökariin rakennettiin harmaakivestä kaksilaivainen kirkko fransiskaaniluostarin käyttöön. 1600-luvun puolivälissä sen tiedetään jo olleen raunioitunut, sillä 1640-luvulla annettiin määräys uuden kirkon rakentamisesta. Suorakaiteen muotoinen puukirkko palveli seurakuntaa 1646-1785.

Ahvenanmaalla osa 5 - Lemböten kappeli

Lemböten kappeli on keskiaikaisen kivikirkon raunio, joka sijaitsee Ahvenanmaan Lemlandissa pari kilometriä Lemböten kylästä länteen. Kappeli on omistettu Pyhälle Olaville, joka on katolisessa perinteessä Ahvenanmaan sekä merenkulkijoiden ja kauppiaiden suojeluspyhimys.

Lemböte mainittiin jo 1200-luvulla tanskalaisessa reittikuvauksessa etappina Tanskan ja Viron välisellä meritiellä. Ennen kivikappelia paikalla on ollut mahdollisesti useitakin puukappeleita, joihin merenkulkijat pysähtyivät lepäämään ja rukoilemaan purjehdusonnea. Ensimmäinen puukappeli lienee rakennettu 1100- ja 1200-lukujen vaihteen tienoilla.

Kivikappeli rakennettiin tohtori Markus Hiekkasen mukaan todennäköisesti noin vuosina 1500–1530, mutta se hylättiin jo saman vuosisadan aikana, koska vanha laivareitti kappelin sivuitse tuli maankohoamisen vuoksi kulkukelvottomaksi. Raunio entistettiin 1890-luvulla ja katettiin 1970-luvulla. Korjaustöiden valmistuttua kappeli vihittiin uudelleen käyttöön Pyhän Olavin päivänä 29. heinäkuuta 1979.

Kappelin ulkomitat ovat noin 9 × 7 metriä ja sisämitat noin 7 × 5 metriä. Rakennuksen oviaukko on sen länsipäädyssä ja ainoa ikkuna-aukko itäpäädyssä. Mahdollisesti myös eteläsivulla on ollut yksi ikkuna.

Sisustuksesta ei juuri ole tietoja, mutta alttarin kerrotaan olleen olemassa vielä 1670-luvulla. Mahdollisista seinämaalauksista ei ole säilynyt tietoja, eikä niistä ole löytynyt merkkejä myöskään seinistä varisseesta laastisorasta.

Kappelissa pidetään nykyisin kesäaikana ajoittain jumalanpalveluksia ja muita hengellisiä tilaisuuksia.

Kappelin luo on kylätien päässä sijaitsevalta pysäköintialueelta vajaan kilometrin pituinen kävelymatka ja sen pihaa ympäröi luonnonkivistä tehty aita.

Tie parkkipaikalta kappelille oli käyntipäivänämme vehreä ja hiljainen. Tallustellessa oikein aisti, että nyt ollaan menossa ikivanhalle ja legendaariselle paikalle.

Kappeli oli vieläkin vaikuttavampi kuin kuvista päätellen luulin. Pirunpelto kirkon edessä, kiviaita ja syvä hiljaisuus olivat melkein kuin suoraan kauhuelokuvasta. Tuohon vielä päälle sakea aamu-usva ja korppi raakkumaan koivun oksalle, niin muinainen elokuvaohjaaja Roger Cormankin olisi ollut kateellinen.

Kumma, ellei paikalla ole keksitty ottaa jonkun hevibändin promootiokuvia. Esimerkiksi ruotsalainen viikinkimetalliyhtye Amon Amarth sopisi miljööseen vallan mainiosti.