sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Mallifotoilua Ilkanrinteessä

Huhtikuun puolivälin tienoilla olin toisena kuvaajana fotosessiossa, joka pidettiin Turussa Martin kaupunginosassa. Tarkemmin Ilkanrinteessä.

Olen asunut viisitoista vuotta melkein Ilkanrinteen vieressä, mutta kukkulan laella en ollut ennen käynyt. Kun sinne nyt kapusi ja näki maisemat, niin varmaan tulee useamminkin piipahdettua.

Mäki oli suositumpi ajanviettopaikka kuin kuvittelin. Jos jonkinlaista ulkoilijaa ja seurutetta oli ihan keskellä viikkoa. Vain pussikaljaporukat puuttuivat, vaikka alueena sen voisi kuvitella huokuttelevan sen sortin väkeä.

Ilkanrinteeseen ei kuitenkaan menty maisemia kuvaamaan, vaan mallikuvia. Kameran edessä poseerasivat naapuritalossani asuvat brasilialaistaustaiset Mercia ja Sofia, äiti ja tytär. Toisena kuvaajana oli paremmin tanssijana tunnettu Annika Hakala, joka on lähivuosina hurahtanut valokuvaukseen.

Sofiaa en ollut ennen tavannut. Mallina hän olikin aivan mahtava. Sekä Mercia että Sofia ovat Annikan lailla tanssijoita, joten turhaa jäykkyyttä tai patsastelua ei ollut nimeksikään.

Annikan kameraan ilmestyi jossain vaiheessa teknisiä ongelmia, joten hän siirtyi sujuvasti kameran toiselle puolelle. Siinä olikin sitten kolme mallia.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti