perjantai 2. marraskuuta 2018

R & P Acoustic -fotosessio

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina otin suunnaksi Turun Nummenpakan ja siellä sijaitsevan treenikämpän.

Rakennus erottui helposti kadun varren pientaloista. Erehtymisen vaaraa ei todellakaan ollut. Piha täynnä autoja ja ympäristö oli kauniisti sanottuna... boheemi.

Tarkoituksenani oli ottaa valokuvia bändistä, jossa laulaa tuttuni Riina Tuulia. Orkesterin nimi oli tuossa vaiheessa hukassa, vaikka olinkin sen aiemmin kuullut.

Pihamaalla pyöri sen näköistä jengiä, että arvelin heidän soittavan kyseisessä yhtyeessä. Yksi heppu kusta lorotti aitaa vasten. Häntä en kätellyt, koska hänellä oli juuri mulkku kädessä, mutta paria muuta kaveria kylläkin.

Pian talon uumenista tuli ulos aina yhtä hyväntuulinen Riina Tuulia. Bändin nimi oli siis R & P Acoustic ja kysymyksessä akustinen kokoonpano. Käsittääkseni osin samalla ryhmällä soittovehkeitä kuritetaan rankemmallakin kädellä, mutta eri nimellä.

Bändi oli helppo kuvattava. Tontti roinavuorineen oli tarkoitukseen juuri sopiva miljöökin. Ei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.

Otin tapani mukaan paljon kuvia. Epäonnistuneet ja samankaltaiset ruudut voi tuhota vaikka samantien jos siltä tuntuu. En oikein ymmärrä kuvaajia, jotka kuulemma ottavat huomattavan paljon minua vähemmän ruutuja, muokkaavat niistä sitten hiki hatussa muutaman ja lähettävät objektille. Jos jonnekin vaivautuu menemään, niin samalla kertaa vaan reilusti materiaalia ja parhaat palat kohteelle.

R & P Acoustic ei esiintynyt kameran edessä turhan vakavana. Joillakin orkesterin jäsenillä oli taipumusta oikein linssiluteiluun.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti