tiistai 20. joulukuuta 2016

Michael Monroe Viking Gracella

Michael Monroe bändeineen esiintyi lauantaina 17.12. Turun ja Tukholman välillä seilaavassa Viking Linen Grace -laivassa.

Paatti ei kumma kyllä ollut loppuunmyyty ainakaan vielä lauantaina iltapäivällä, jolloin eräs kaveri tutki hytinsaantimahdollisuutta. Sakkia oli kuitenkin niin paljon, ettei jonotuksilta voinut välttyä baaritiskeillä tai kaupassa.

Terminaalissa bongasin jonkun verran tuttuja naamoja. Kaarinalainen levynkeräilijä Angerpuro oli mukana kuten viime vuonnakin vastaavalla reissulla. Eräs festarituttu oli perheineen lähdössä Malesiaan kolmeksi viikoksi. Viereisessä Hotelli Seaportissa vastaan tuli lähes koko Monroen poppoo.

Gracella on poikkeava tapa muihin ruotsinlaivoihin verrattuna. Menomatkalla kaupasta ei nimittäin saa kuin kuuden tölkin verran mietoja juomia eli joko kaljaa, lonkeroa tai siideriä. Syynä moiseen on, ettei porukka ryyppäisi hyteissä, vaan menisi oitis baariin imuroimaan kalliita drinkkejä.


Puolenyön aikoihin alkanut keikka valtavan kokoisessa yökerhossa oli pullollaan ihmisiä. Paras paikka löytyi yläorrelta, josta on hyvä näkyvyys lavalle, eikä liian kovaa tungosta.

Koska Michael Monroe on nykyään koko kansan suosikki vauvoista vaareihin, on melkein sama vaikka hän laukoisi vitsejä lavalla. Hurraata ja taputuksia tulisi joka tapauksessa. Onneksi musiikki on pääosassa, vaikka settilistaa voisikin rukata uuteen uskoon isolla kädellä.

Jo ennen keikkaa satuin näkemään vilauksen biiseistä, kun törmäsin laivan käytävällä kiertuemanageri Janne Tammiseen. Eipä kai suuria muutoksia voi odottaakaan, mutta kun on tuhat kertaa kuullut Hanoi Rocksin Tragedyn tai Malibu Beach Nightmaren, olisi vaikka Beer And Cigarette ja Visitor välillä mukava yllätys.


Show on lähes toisinto vuodentakaisesta Grace-keikasta. Silloin tosin kitaristi Steve Contea tuurasi Slashin bändistä Todd Kerns, joka hoitikin tonttinsa hienosti.

Monroen tyyli heilua lavalla ja kiipeillä saatavilla olevissa rakenteissa aiheutti jälleen jännitysnäytelmän. Pysyykö vai eikö pysy. Pysyi. Joku kerta voi käydä niin ikävästi, että mies rojahtaakin alas sellaisella ryminällä, että se oli sitten siinä. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.


Kuvat: Tony Lundberg



1 kommentti:

  1. Hienosti tiivistetty kertomus - harmittaa vaa et missasin (taas!) ku MELKEE jo tul lähettyy. Me Suamalaiset eioo vaa iha viälkää tajuttu et miten iso/mailmal arvostettu RokkiLähettiläs pyärii tääl nurkis.(ja reenaa/auttaa muita & jakaa tiatoo, 'elämänviisauksii'+ positiivista asennetta) - NOOH josvaik sit ensJoulun kokis iha livenäki? (tai sitjo kevväämmäl...) t8-> w

    VastaaPoista