maanantai 4. tammikuuta 2016

Mallikuvausta Hajalassa

Hajalan vanha rautatietunneli Salon Halikossa tuli tutuksi kevättalvella 2013, jolloin kävin tuossa merkillisessä paikassa ensimmäisen kerran. 1927 rakennettu tunneli on hylätty jo vuosikymmeniä sitten ja toimii nykyään lähinnä urbaanivaeltajien käyntikohteena.

Olin Salon seudulla asuvan harrastajamalli Amalian kanssa kuvaamassa viime syyskuussa Piikkiössä Pukkilan kartanon mailla ja Huttalan linnavuorella. Nyt sattui uudenvuodenaatto olemaan arkivapaani ja kyselin Amalialta kiinnostusta lähteä Hajalaan fotoilemaan. Ainakin erikoislaatuinen miljöö oli luvassa.

Lähipäivistä poiketen päivänvalo oli tietysti melko harmaa. Pääasia, ettei satanut. Pikku pakkanenkaan ei tuntunut Hajalassa juuri miltään, toisin kuin Halikon Prisman tuulisella parkkipaikalla, jossa meinasi lippalakki lennellä pois nuppia peittämästä.

Huomasin vasta jälkeenpäin, että tunnelin seinämät sammalineen ja jääpuikkoineen näyttävät kuvissa vähän kuin elokuvalavasteilta. Jotain tuollaisia Renny Harlinkin olisi kaivannut 70 miljoonaa dollaria maksaneeseen Cliffhanger -elokuvaansa. Nyt selvittiin muutaman bensalitran hinnalla.











1 kommentti:

  1. Toi viimeinen oli paras! Valoa ja nainen tunnelin päässä...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista