Mietteitä Ruisrockista 2013

44. kerta järjestetty Ruisrock oli jälleen yleisömagneetti. Vuodesta 2001 asti järjestäjänä toiminut Vantaan Festivaalit Oy osaa vetää oikeista nappuloista - suurimmillaan kolmipäiväisen tapahtuman yleisömäärä oli lauantaina, jolloin Ruissalon Kansanpuistossa Turussa tepasteli 29 000 juhlijaa.

Ruisrockin ensimmäiset festivaaliesiintyjät alkoivat putkahdella esiin viime vuoden loppupuolella. Lista oli surullista luettavaa jo heti alkuunsa. Tapahtuman lähestyessä tilanne vaan paheni. Sääli, ettei Ruisrock enää kai yhdenkään esiintyjän kohdalla ajattele minkäänlaista taiteellista puolta, vaan lavoille kapuavat pelkästään järjestäjien kaveribändit ja ne, jotka kulloinkin ovat huudossa.

Kovasti muodissa olevaa suomalaista rap- ja hip hop sekä reggaemusiikkia huonompaa ei taida edes ollakaan, mutta nuoriso tuntuu tykkäävän. Lippalakki heitetään päähän, nuuskapallero huulen alle ja housut killumaan melkein polviin niin että persvako varmasti vilahtaa vähintään kerran kymmenen metrin löntystelyn aikana.

Korvien päällä on nykyään teelautasten kokoiset kuulokkeet. Kun sitten joudut tällaiselta isänmaantoivolta jotain kysymään, kuuluu vastaus noin puolen minuutin päästä, "Häh?". Sitä ennen on kuoriuduttu ylisuurista kuulokkeista ja syljetty ruotsinlaivatuliainen ikenien välistä maahan. Näiden kaverien räp- ja reggaesankareita Ruisrockissa totisesti riitti.

Useimmat hieman varttuneemmat tuttavani boikotoivat koko tapahtumaa, vaikka aikaisempina vuosina ovat käyneet siellä vähintään yhden päivän. En lainkaan ihmettele miksi.

Öppe, jo 44. kertaa Ruisrockissa. 

Oma Ruissini, joka laskujeni mukaan oli nyt 25. kerta, oli tyrehtyä pelkkään sunnuntaihin. Perjantaina en olisi vielä päässytkään paikalle ulkomaanmatkan takia, mutta lauantai-iltana raahauduin Kansanpuistoon puoliväkisin. Ajattelin, että tämähän on vain kerran vuodessa ja väsymystä voi potea sitten alkuviikosta. Kun kerran on kesälomakin.

Pari bändiä sentään näin lauantai-iltana. Rantalavalla musisoinut Amorphis on esiintynyt samassa paikassa usein aikaisemminkin. Mitään eroa vaikkapa vuoden 2008 keikkaan en huomannut, mutta kai setissä sentään muutama kappale oli vaihtunut.

Kehitysvammaisten miesten punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät veti hyvän keikan ja sai todella suuret aplodit Lounalavan yleisöltä.

Bongasin pitkin Kansanpuistoa monta tuttua. Ruisrockissa jos jossain saattaa törmätä ihmisiin, joita ei näe kuin sen perinteisen "kerran vuodessa" -sanonnan mukaisesti. Orkesterien perässä en juhlimaan lähtenytkään, johtuen esiintyjälistan köyhyydestä sekä siitä, ettei minulla ollut siellä minkäänlaisia työvelvollisuuksia tänä vuonna.

VIP-alueella pyöri paljon entisiä missejä, turkulaisia kunnallispoliitikkoja ja muutama Arkadianmäeltäkin tuttu naama. Jääkiekkoilijoita en tänä vuonna nähnyt ainuttakaan, mutten heitä juurikaan edes tunnista. Jone Nikulakin jäi onneksi kokonaan näkemättä, enkä tainnut kuulla hänen ärsyttävää ääntäkään mistään. Saavutus sinänsä.

Sunnuntain bändisaldo ei sekään kohdallani ollut järin suuri, mutta ainakin Kotiteollisuus ja J. Karjalainen jäivät mieleen. Tuttavien kanssa jutustellessa ja ylihintaisia baariantimia nauttiessa kuluikin koko päivä. Onneksi ilma oli todella hyvä, eikä lauantai-illan kaltaista ruuhkaa ollut missään.