Prahan reissu osa 5 - Prahan linna

Prahan linna (Prazsky hrad) on keskiajalla perustettu linnoitus Prahassa, Tsekin tasavallassa. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan Prahan linna on suurin muinaislinna koko maailmassa. Se on peräti 570 metriä pitkä ja keskimäärin 128 metriä leveä. Pinta-ala on 7,3 hehtaaria.

Prahan linnan perusti 800-luvulla prinssi Borivoj ja se on sittemmin rakennettu useaan kertaan uudelleen. Lukuisista tulipaloista ja valloituksista huolimatta linnassa on säilynyt monia rakennuksia ja rakennelmia koko linnan historian ajalta.

Vuodesta 1918 linna on toiminut myös Tsekkoslovakian ja nykyisin Tsekin presidentin virka-asuntona. Vahdinvaihto linnan porttien edessä tapahtuu joka tunti ja keskipäivän seremonia sisältää myös fanfaarit.

Linnan alueella on myös Pyhän Vituksen katedraali. Se on goottilaiseen rakennustyyliin tehty maan merkittävin ja suurin kirkko.

Linnavuorta edeltävänä iltana tuli hieman maisteltua olutta ja Fernet brancaa. Aamulla en valitettavasti seurannut tarpeeksi tiiviisti neuvotteluja hotellista tilatun kuskin kanssa. Taksista ulostautumisen jälkeen huomasin, että olemmekin linnavuoren juurella, emmekä suinkaan päällä, kuten tietenkin tarkoitus oli. Eipä muuta kuin krapulassa kiipeämään jyrkkää rinnettä ylös ja selkä likomärkänä katselemaan nähtävyyksiä. Käyhän se niinkin.

Prahan reissu osa 4 - Vanha juutalainen hautausmaa

Prahan Vanhankaupungin aukion lähellä sijaitsevat Josefovin synagogat ja etenkin Vanha juutalainen hautausmaa kuuluivat kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin. Josefov on Prahan entinen juutalaiskaupunginosa eli ghetto.

Kävin jo ensimmäisellä Prahan matkallani marraskuussa 2010 tutustumassa alueeseen. Uusintakierros oli paikallaan näin seitsemän vuoden jälkeen. En huomannut minkään muuttuneen tässä välissä, mutta tokkopa tuolla on mikään muuttunut vuosikymmeniin.

Jo 1200-luvun lopulla Prahan juutalaisten asuinalue eristettiin kristittyjen alueesta muurilla. Kaupunki ei kuitenkaan pärjännyt ilman juutalaisten taloudellista panosta ja hallitsijasta riippuen heitä kohdeltiin miten sattui.

Juutalaisten asuinalueen nimi Josefov tulee kuningas Josef II:sta. Kuningas oli 1784 kumonnut heitä koskevat rajoitukset ja avannut gheton portit. Nimi oli kiitos kuninkaalle.

Nykyään alue ei muistata enää ollenkaan ahdasta ghettoa. 1900-luvun taitteessa sen tilalle rakennettiin jugendkaupunginosa. Vain synagogat, raatihuone ja hautausmaa säästettiin.

Toisessa maailmansodassa Prahan juutalaisista kuoli 90 prosenttia saksalaisten vainoissa ja keskitysleireillä. Nykyään kaupungissa asuu vain muutama tuhat juutalaista. Sodan aikana kuolleiden juutalaisten nimet ovat nähtävillä Pinkasovan synagogan seinillä.

Vanhalla juutalaisella hautausmaalla (Stary zidovsky hribitov) on peräti 12 000 hautakiveä sikin sokin ympäri yllättävän pientä aluetta. Rakennusten väliin jäävä, kadulta käytännössä näkymätön maaläntti on kumminkin lajissaan Euroopan suurin.

Ruumiita on haudattu päällekkäin moneen kerrokseen vuosien 1439-1787 välisenä aikana. Joissain kohdin yhteen hautaan on haudattu jopa kaksitoista vainajaa, joten kiviäkin on kertynyt paljon.

Hautausmaalle pääsee Pinkasovan synagogan kautta. Se on portista sisälle tullessa ensimmäinen etappi linpunmyynnin jälkeen.

Juutalaiskortteli kannattaa kiertää nuolten viittomassa järjestyksessä. Hautausmaalle ei enää pääse takaisin kun kerran erehtyy ulos menemään, siitä pitää huolen jämerä järjestysmies. Jos haluaa uudelleen sisälle, on kierrettävä kadun kautta pääportille. Allekirjoittaneelle pääsi käymään näin, mutta lippua ei sentään tarvinnut uudelleen ostaa.

Prahan reissu osa 3 - Sedlecin luukirkko

Yksi marraskuisen Prahan matkan kohokohdista oli Kutna Horan kaupungissa sijaitseva Sedlecin luukirkko. Monet tuttuni ovat vierailleet siellä ja jaelleet kuviaan sosiaalisessa mediassa. Niistä innostuneena päätin jo vuosia sitten, että seuraavan kerran kun käyn Tsekissä, on kirkko nähtävä omin silmin.

Kutna Horaan pääsee Prahasta junalla. 70 kilometrin päässä Böömin läänissä sijaitseva parinkymmenen tuhannen asukkaan ja Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan pikkukaupungin keskusta ei ole luukirkon vieressä, mutta kävelymatkan päässä. Koska vettä ripotteli haittaavasti, kohteenamme oli pelkästään luukirkko. Sen vieressä oleva Neitsyt Marian katedraali tuli bonuksena, en nimittäin ollut tietoinen koko rakennuksesta.

Oli oma souvinsa löytää Prahan rautatieasemalla oikea juna. Olimme paikalla tuntia ennen, jotta varmasti ehtisi hyvin. Oikean lähtölaiturin löytyminen vaan oli tehty mahdollisimman hankalaksi.

Ensinnäkin Prahan rautatieasema on tottumattomalle aivan helvetin iso. Lippua ostaessani virkailija ilmoitti, ettei hän vaan tiedä miltä laiturilta Kutna Horaan pääsee. Omatoimisesti asiaa sitten yritettiin tutkia melkoisessa kankkusessa.

Näytin junalippua jopa eräälle pullamyyjälle, joka sattui olemaan sopivasti hollilla. Lipussa lukenut numero kuudeksi tulkitsemani kohta merkitsikin kuulemma ihan jotain muuta kuin lähtölaituria. Ystävällinen leipomotyttö ei kumminkaan hänkään osannut ratkaista ongelmaa. Alkoi hiljalleen vitutuskäyrä nousemaan.

Ei muuta kuin takaisin aseman alimpaan kerrokseen, jossa lipunmyyntitiskit sijaitsivat. Tässä vaiheessa olin jo sen verran hiiltynyt, että olin tuskin mikään unelma-asiakas. Sain lipunmyynnistä sen verran irti, että kuulemma vasta kymmenen minuuttia ennen lähtöä yläaulan näytöltä selviää miltä laiturilta juna lähtee. Kumpa tämän olisi tiennyt heti kättelyssä. Nyt rampattiin turhaan ympäri rakennusta ja ulkolaitureita.

Näyttötaulua vahtaamssa oli satakunta muutakin. Kun ilmoitus vihdoin tuli, syöksyivät kaikki vauhdilla kohti ulkolaitureita. Ei kun perään vaan.

Matkalla Kutna Horaan katselin maisemia junan ikkunasta. Pääasiassa peltoa ja hoidetun näköistä lehtimetsää siellä täällä. Rakennukset kaipasivat maalia ja ehostusta.

Kutna Horan asema oli pieni ja todella rähjäinen. Rakennus olikin korjauksen alla. Ja sitä se on varmasti yhä, sillä viiksekkäät duunarit lähinnä polttelivat tupakkaa ja höröttelivät keskenään.

Pari kilometriä sateessa käveltyämme ankean näköisten tehdasrakennusten reunustamaa tietä pitkin päädyimme Neitsyt Marian katedraalin kulmille. Kirkko olikin komeampi sisältä kuin ulkoa. Yleensä asia on toisinpäin.

Sedlecin luukirkko eli ossuaario on pienehkö katolinen kappeli Sedlecin hautausmaalla Kutna Horassa. Siellä säilytetään noin 40 000 ihmisen luita.

Luukirkko ei ehkä äkkiseltään kuulosta kovin houkuttelevalta paikalta, mutta on se on valtava turistirysä. Meillä kävi hyvä mäihä, koska kirkossa ei käyntihetkellä ollut kuin noin parikymmentä ihmistä.

Tovin kuluttua kaksi bussillista uteliaita turisteja rynni sisälle. Mikäli he olisivat olleet samaan aikaan kirkossa, ei valokuvaamisesta olisi tullut mitään. Jonkun pää olisi takuulla ollut koko ajan tiellä.

Tunnelmaa luukirkossa on vaikea kuvailla. En kokenut sitä mitenkään pelottavana kun porukkaa oli ympärillä ja päiväkin melkein paistoi. Todennäköisesti heikkohermoisimmat eivät uskaltaisi astella ollenkaan sisälle.

Voin vaan kuvitella millaista kirkossa olisi joutua olemaan yöllä kun ovet pannaan säppiin. Varmasti mielikuvitus alkaisi laukata ja kovemmallakin jätkällä olisi löysät pöksyissä pienestäkin äännähdyksestä.

1800-luvulla kirkon ja siihen kuuluneet alueet omistaneen Schwarzenbergin ruhtinassuvun vaakuna.


Kutna Horaan perustettiin 1142 sisteriläisluostari, jonka munkkien tehtävän oli viljellä maata. Vuonna 1278 Böömin kuningas Ottokar II valtuutti apotti Henrikin diplomaattisiin tehtäviin Pyhälle maalle. Sieltä palatessaan hänellä oli mukanaan kourallinen Golgatan multaa, jota hän sirotteli luostarin hautausmaalle. Hautausmaa tuli pian tunnetuksi koko Keski-Euroopassa ja rikkaat halusivat tulla haudatuksi sinne.

Ruttoepidemian riehuessa 1318 ja hussilaissodan aikana 1421 hautausmaata laajennettiin. 1500-luvun alussa sen kokonaispinta-ala oli 16 hehtaaria ja sinne oli haudattu noin 40 000 vainajaa.

Kutna Hora oli hussilaissodan aikana Prahan jälkeen maan huomattavin kaupunki. Siellä sijaitsivat Böömin kuninkaan palatsi ja rahapaja. Linnoitetun kaupungin ympärillä käytiin taisteluita ja kaatuneet haudattiin Sedlecin luostariin.

Vuonna 1511 eräs apotti alkoi rakentamaan keskelle hautausmaata Kaikkien pyhien kappelia. Sen kuorin alle tehtiin paikat noin kymmenen tuhannen haudoista kaivetun vainajan luille.

Luukirkko restauroitiin vuonna 1703-1710 barokkilaismalliseksi italialaisen arkkitehdin Jan Santini Aichelin johdolla ja vuonna 1870 tsekkiläinen puunleikkaja Frantisek Rint järjesteli luut kuten ne nyt ovat nähtävillä.

Ihmisluista tehty kattokruunu.