Andy Taylor (s. 1961) tuli 80-luvun alussa tunnetuksi Duran Duranin kitaristina. Bändissä oli kaksi muutakin Tayloria, mutta hemmot eivät olleet sukua keskenään.
Duran Duran, Andy Taylor vasemmalla.
Duran Duranin syntikkapop oli tuon ajan Suomessakin varsin suosittua. Etenkin tyttöjen keskuudessa. Minulle bändi oli pitkään kuin punainen vaate härälle, mutta olen varttuneemmalla iällä lämmennyt orkesterille. Hyviä biisejä he tekivät toki jo tuolloin - Planet Earth ja Hungry Like A Wolf olivat kappaleita, joista tykkäsin kyllä 80-luvullakin.
1985 huomasin, että Andy Taylorhan osaa revittää kitaraansa kunnon rokkarin tavoin. Tuolloin hän perusti yhdessä Duran Duran -basisti John Taylorin, laulaja Robert Palmerin ja rumpali Tony Thompsonin kanssa bändin nimeltä Power Station. Yhtye esitti muistaakseni Hittimittari -ohjelmassa T-Rex -lainan Get It On ja olin kummissani. Lässyjätkät vetivätkin kunnon rokkia!
1987 ilmestyi Andy Taylorin soololevy Thunder. Musiikki oli tuon ajan hard rockia, vahvasti jenkkivivahteista sellaista. Viimeistään tuolloin Taylor hyväksyttiin rokkariksi minunkin kirjoissani.
Levyllä oli mukana mm. entinen Sex Pistols -kepittäjä Steve Jones, joka varmasti lisäsi Taylorin katu-uskottavuutta omalta osaltaan. Eihän Sex Pistols ja Duran Duran kuulosta kovin todennäköiseltä yhdistelmältä, joten homma saattoi olla Taylorin puolelta taktinen veto.
Thunderilla on monta todella hyvää biisiä. Suosittelenkin levyä kaikille, joiden musiikkimaku menee Bruce Springsteenistä Billy Idolin kautta vaikka Kissiin. Kiekon paras kappale lienee I Might Lie. Se ansaitsisi olla klassikko, mutta on valitettavasti jäänyt harvojen herkuksi.
Taylorin myöhemmistä vaiheista en sen kummemmin tiedä. Hän on lähivuosikymmeninä kumminkin soitellut jälleen sekä Duran Duranin että Power Stationin kanssa.
1990 ilmestyneestä coverlevystä kuulin vasta eilen, kun seikkailin Youtubessa. Dangerous sisältää Taylorin nuoruuden suosikkibiisejä hänen versioinaan. Näytepalojen perusteella levyn voisi hankkia jos jossain vastaan tulee.
"The Sex Pistols oli brittiläinen punk-bändi, joka julkaisi ainoastaan yhden albumin, mutta muutti pysyvästi rockin historiaa. The Sex Pistols tuli tunnetuksi musiikkinsa lisäksi käytöksestään, jota pidettiin aikanaan ennenkuulumattoman törkeänä. Bändin managerina toimi kiistelty Malcolm McLaren, jonka syytettiin muun muassa yllyttäneen basisti Sid Viciousia itsetuhoiseen käytökseen. Amerikkalainen dokumenttisarja." (jimtv.fi)
Viime sunnuntaina JIMiltä tullut Sex Pistols -dokkari oli jatkoa kanavan dokumenttisarjalle, jossa taannoin nähtiin ohjelma Black Sabbathista. Molemmat yhtyeet ovat jättäneet rockmusiikin historiaan pysyvät jäljet, vaikka Black Sabbathia pidetäänkin huomattavasti suuremmassa arvossa kuin Sex Pistolsia. Yhtä kaikki, harvemmin JIM-kavanaa tulee seurattua lainkaan, mutta nyt se on petrannut kummasti ainakin rock'n'rollin osalta.
Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat vokalisti Johnny Rotten (oik. John Lydon), kitaristi Steve Jones, basisti Glen Matlock sekä rumpali Paul Cook. Matlock korvattiin myöhemmin vuonna 1977, kun hänen tilalleensa tuli Sid Vicious. Yhtye aiheutti monta kohua Britanniassa tehden kappaleita, kuten "God Save the Queen", joka oli suora hyökkäys Englannin kruunua vastaan, ja "Anarchy in the U.K.".
Yhdysvaltain kiertueen jälkeen tammikuussa 1978, Rotten jätti yhtyeen ja ilmoitti sen hajonneen. Vuotta myöhemmin Vicious kuoli heroiinin yliannostukseen. Yhtyeen alkuperäisjäsenet esiintyivät seuraavan kerran vasta vuonna 1996, jolloin se esiintyi myös ensimmäistä kertaa Suomessa. Tämän jälkeen yhtye on pitänyt silloin tällöin reunion-keikkoja, kuten vuosina 2002, 2003, 2007 ja 2008. 26. helmikuuta 2006, yhtyeen alkuperäisjäsenet—sekä Vicious—nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen, he kuitenkin kieltäytyivät osallistumasta seremoniaan sanoen museota "kusitahraksi". (Wikipedia)
JIMin dokkarissa ei haastateltu ainuttakaan Pistolsin jäsentä, vaan bändin uraa läheltä seuranneita henkilöitä. Näistä eniten äänessä oli manageri Malcolm McLaren. Äijä epäilemättä tahkoikin hyvät rahat bändin lyhyen historian aikana ja varmasti kauan sen jälkeenkin.
Dokumentin musiikillinen anti oli perin kummallinen. Johtuen ilmeisesti sopimusteknisistä syistä, Pistolsin musiikkia ei kuultu ohjelmassa juuri lainkaan. Samansuuntaista punkrokkia tuli kyllä taustalla. Erotin vain pätkiä Pistols-hitti Pretty Vacantista silloin tällöin. Tämä ei oikeastaan pahemmin haitannut, koska pääpaino oli yhtyeen shokkiarvolla, eikä musiikillisia ansioita käsiteltykään juuri lainkaan.
Sex Pistols oli varsinainen edelläkävijä brittiläisessä musiikkikentässä, jossa ei oltu totuttu moisia huligaaneja näkemään tai kuulemaan. Televisiolähetyksessä kiroilu on ennenkuulumatonta ja se jopa johti ohjelmaa vetäneen toimittajan potkuihin.
Ohjelmassa kerrottiin vain ohimennen, että lyhyen levytysuransa aikan Pistols julkaisi yhden maailman parhaimmista rock'n'roll -levyistä, Never Mind The Bollocks Here's The Sex Pistolsin. Ilman sitä punkrock ja sen johdannaiset olisivat kovasti erilaisia kuin nyt ovat. Steve Jonesin kitarointi oli uraauurtavaa ja biisit pääosin ensiluokkaisia.
Suomessa Sex Pistolsin kaltaista mediakohua aiheutti lahtelainen Sleepy Sleepers, jonka tuotanto oli huomattavasti rankempaa kuin brittiläisten kollegojensa koskaan. Sliippareista tehtiin 70-luvun lopun ummehtuneessa Suomessa jopa eduskuntakysely, jonka mukaan bändin toiminta pitäisi lailla kieltää.
Samoihin aikoihin Sex Pistolsin Suomen konsertin järjestäminen estettiin vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen taholta. Suuren osan kohuun antoi Helsingin Sanomat. ”Helsingin horisontti” -palstalla toimittaja RaijaForsströmin totesi Helsinkiin esiintymään tulossa olleesta Pistolsista, että sen musiikki on ”rääväsuisen riiviölauman räkäistä raakkumista”. Forsström kehotti, että lastensuojelijat tai ympäristöhygieenikot voisivat estää moisten pääsyn Suomeen.
Tästä innostuneena Eppu Normaali levytti debyyttilevy Aknepopille kappaleen Rääväsuita ei haluta Suomeen.
Sex Pistolsin vaiheet ovat olleet allekirjoittaneelle pääpiirteittäin tuttuja. Uutta dokumentissa oli se, että basisti Sid Viciousin äidin kerrottiin murhanneet poikansa. Tämä epäili, ettei jälkikasvu pärjäisi vankilassa. Sid kun oli joutumassa kiven sisään tyttöystävänsä Nancy Spungenin murhasta, joten äiti päätti auttaa lastaan ja piikitti tähän yliannostuksen heroiinia. Mamma oli kuolinvuoteellaan tunnustanut tekosensa.
Naapurin pojilla Kustavissa oli Sex Pistols -levyjä 80-luvun taitteessa. Ainakin kokolema Flogging A Dead Horse löytyi Virtasten levyhyllystä. Siinä oli minun ensikosketukseni bändin musiikkiin. Aivan loistolevyhän tuo näköjään on vuosien jälkeenkin:
"(I'm Not Your) Steppin' Stone" – 3:09 14. Great Rock 'N' Roll Swindle" – 4:24
Sain Never Mind The Bollocksin jouluna 1982 lahjaksi. Lättyä tulee pyöritettyä yhä toisinaan. Lähimmäksi live-Pistolsia olen päässyt Ruisrockissa 1987, jolloin laulaja Johnny "Rotten" Lydonin tähdittämä P.I.L. soitti Pistols -klassikko Holidays In The Sunin.
