keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Syyspippalot Mäntyniemessä

Lauantaina 12. lokakuuta oli jälleen aika kokoontua Turun Hirvensalon Papinsaaren Mäntyniemeen

Presidentin asunnon nimikaima on PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti, josta voi vuokrata päärakennuksen salia. Mökkejäkin on tarjolla, mikäli kiinnostaa viettää aikaa meren rannalla luonnon helmassa, lähellä kaupungin keskustaa. 

Päivän ohjelmistossa oli erilaisia pelejä kuten biljardia, koronaa ja fortunaa sekä laatimani tietokilpailu, jonka aiheena oli Turun ja lähiseudun musiikki. Kysymykset käsittelivät muun muassa turkulaisia levykauppoja ja artisteja. Tietokilpailun vetäjänä toimi Matti Viki Vikström




Mäntyniemen salia on tullut tavaksi varata pari kertaa vuodessa. Joskus siellä on oltu tammikuussakin. Mutta koska viime talvi oli harmillisen pitkä ja kylmä, ei vastaavaa kannattane yrittää uudelleen - ellei sitten ole lauha talvi. Veikkaisin, että seuraavaksi tällainen vastaava päivä voisi olla huhtikuussa kevään korvilla. 

Tällä kertaa sää suosi. Salissa oli jopa kuuma auringon porottaessa sisään isoista ikkunoista. Fleece-takkikin alkoi olla aivan liikaa. 




Ymmärrän hyvin jos ollaan hirvimetsällä Laitilassa tai lomailemassa Tallinnassa, vie se varmasti voiton Mäntyniemestä. Sitä taas en oikein käsitä, ettei vaivauduta edes ilmoittamaan onko tulossa vai ei. Ei luulisi olevan suuri vaiva pistää viestiä kun joku jotain aktiviteettia viitsii järjestää.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti