tiistai 17. joulukuuta 2019

Mika Sundqvist – Suomirockin sekatyömies

Kun tartuin Bazarin syksyllä 2018 julkaisemaan ja juvalaisen keikkajärjestäjä-tietokirjailija Vesa Kontiaisen kirjoittamaan järkälemäiseen, peräti 624-sivuiseen Mika Sundqvist - Suomirockin sekatyömies-kirjaan, en voinut kuvitellakaan luku-urakan kestävän viikkotolkulla.

Kyse ei ollut siitä, että aihe olisi ollut vastenmielinen. Aivan päinvastoin. Kesti vaan helkutin kauan kahlata kirja kannesta kanteen. Luin lähinnä iltaisin ennen unten maille menoa.


Kihniöläisen Mika Sundqvistin tuntevat tavallaan kaikki suomalaiset. Jos eivät heti nimeltä, niin ainakin välillisesti hänen yhteistyökumppaniensa kautta. Mies on ollut niin monessa mukana, että häneltä on tuskin voinut välttyä, jos on hiukankin radiota ja musiikkia kuunnellut.

Sundqvist oli alunperin rivisoittaja iskelmäartistien taustabändeissä 1960-luvulla, seuraavalla vuosikymmenellä soitinmyyjä Tampereella ja rocktähti Alwari Tuohitorvessa, jossa hän pomputti bassoa.

Vuonna 1980 ilmestyneen toisen soololevynsä Moottoripyörä on moottoripyörä nimikappaleesta tuli megahitti. Noin muuten mallikkaasta kantrihenkisestä laulusta tulee ainakin minulle kiusallinen korvamato välittömästi mikäli sen jossain kuulen.


70-luvun lopulla alkanut musiikkistudiotoiminta on artistiuran ohella toinen, jota kirjassa pääasiassa käsitellään. Siinä riittääkin sarkaa, sillä Sundqvistin MSL-Studiolla on tahkottu kultalevyjä Popedan, Hassisen koneen, Yön ja Eppu Normaalin muodossa.

Äänityshommien ohella Sundqvist on toiminut monien yhtyeiden tuottajana, sanoittajana ja jopa soittajana. Esimerkiksi Popedan jättihitissä Pitkä kuuma kesä kuullaan hänen bassotteluaan, koska bändin oma basisti oli äänitysvaiheessa sammuneena, eikä täten ollut kykeneväinen tarttumaan instrumenttiinsa.

Kaksi vuotta sitten 70 vuotta täyttänyt Mika Sundqvist jos joku ansaitsi elämänkertakirjan. Mieheltä irtoaa hauskoja tarinoita kuin apteekin hyllyltä, eikä Kontiaisen seikkaperäinen kirjoitustyyli jätä varmasti mitään välistä.

Osa kirjan jutuista on tuttuja Kontiaisen aikaisemmista julkaisuista. Popedan Ilikeesti kiitää ja Poko Rekordsin historiikki Aitoa suomirockia sisältävät jonkun verran pällekkäisyyksiä, mutta aivan ymmärrettävästi.

On sääli, etteivät monet osaa arvostaa miestä, joka on tehnyt vuosikymmeniä työtä suomalaisen musiikin eteen. "Siinä nyt ei voi kovin paljon muisteltavaa olla", totesi eräs kaveri taannoin kebabravintolan pöydässä, kun kerroin aloittaneeni lukemaan Sundqvistin muistelmia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti