keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Jäätä ja joutsenia Ruissalossa 23. maaliskuuta

Kahden viikon tauon jälkeen suuntana oli taas vaihteeksi Turun Ruissalon saari. Kävin siellä peräti kahdesti viime viikonlopun aikana. Tämä reissu tapahtui tosin aikaisemmin kuin Kuuvan käärmebongaus, josta kirjoitin edellisessä blogijutussa. http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/03/kevaan-ensimmainen-kyy-ja-kuuvan.html

Airistolta puhaltanut tuuli oli koonnut Saaronniemen rantaan varmaan kaikki lähivesien jäljellä olevat jäät. Kuvauksellisia jäämuodostelmia sattui silmään hiekkarannalla kävellessäni.






Kolkannokalla oli muutama kalastaja. Pääasiassa kai siikaa sieltä yritetään kovasti pyytää, tiedä sitten millaisin tuloksin. Sataprosenttisesti miesvoittoinen sakki jaksaa kumminkin päivystää rannoilla ahkerasti. Onhan se varmasti terveellisempi tapa viettää aikaansa kuin vaikka Tinatuopissa istuminen.

Pitkin talvea Ruissalossa näkyikin jokunen yksilö kyhmyjoutsenia. Isompi joukkio näytti jo palanneen muuttoreissuiltaan. Viitisentoista kenokaulaa uiskenteli aivan rannan tuntumassa.


















1 kommentti:

  1. Kuvista ainakin näkee, että lintu on nimensä mukaisesti kyhmyjoutsen! Hienoissa lähikuvissa tuo kyhmy näkyy...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista