Maanantaina 5. heinäkuuta suuntasin happihyppelylle helteiseen Ruissaloon. Turun saarista tunnetuimman tavoittaa keskustasta käsin autolla vajaassa vartissa, mutta tuokin matka oli varsin hiostava ilmastoinnista huolimatta.
Ensimmäinen etappini oli Turun yliopiston kasvititeellisessä puutarha. Huomasin muutama päivä sitten kaverini julkaisusta, että lummelammessa kuukausi takaperin mölynneet vihersammakot olivat hänen kuviensa perusteella yhä siellä.
En kuitenkaan bongannut lammikosta kuin yhden sammakon. Ilmeisesti pallosilmät ovat lähteneet muille maille tai päätyneet jonkun ruuaksi. Kurnutustakaan ei kuulunut ollenkaan. Viimeksi oli toisin, kuten oheisesta linkistä selviää http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/06/molysammakot-lammessa.html?m=0
Kaikenlaista muuta luontokappaletta näkyi senkin edestä. Sinitiainen parkkeerasi korrelle melkein viereeni, kotilo liikehti lummenlehdellä, leppäkertut kiipeilivät kilpaa ja aukeamaisillaan ollut lumpeenkukka näytti kuin olisi suoraan Alien-elokuvasta napattu.
Pari kuvaa on Ruissalon kärjestä Kolkannokasta, jossa käväisin myös.
Viime viikolla oli keskikesän juhla juhannus. Tapojeni mukaisesti olin Turun kaupungin ulkoilusaaressaVepsässä, jossa olen laskujeni mukaan viettänyt jo kaksitoista juhannusta.
Mökin hoidin huhtikuussa samalla kellonlyömällä kun varaus alkoi. Juhannukseksi mökki pitää ottaa koko viikoksi, eikä silloin saa varattua irtopäiviä. Se ei kuitenkaan ollut ongelma, koska meitä oli monta osallistujaa. Hinnaksi per henkilö tuli aika vaatimaton summa.
Torstai-illasta sunnuntai-iltaan kestänyt saarireissu ei ainakaan minun kohdallani verottanut alkuviikon työpanosta, vaikka hauskaa pidettiinkin päivätolkulla. Saaressa oli paljon tuttuja sekä mökkiläisinä että päiväkävijöinä.
Ilma oli vähän turhankin kuuma. Jopa niin kuuma, että mökin paahteessa kaiteella tuntitolkulla musiikkia suoltanut bluetooth-kaiuttimeni pimahti. Onneksi tämä tapahtui vasta jussin loppumetreillä, joten saimme nauttia hyvästä popista päiväkausia. Pari pisaraa vettäkin tuli jossain vaiheessa, mutta siitä ei ollut haitaksi asti.
Erinäisiä kännykkäkuvia otin silloin tällöin, mutta niistä ole julkaistavaksi. "Kunnon" kuviakin tuli jonkun verran napsittua, koska kamera oli luonnollisesti mukana.
Tätä ylintä otosta pidän yhtenä tämän kesän parhaimmista kuvistani. Myöhään torstai-iltana saaren rantaan lipunut laiva oli komea näky jo saavuttuaan, mutta sitä se oli etenkin juhannusaato-aamuna. Rasvatyyni meri ja paahtava helle loivat lähes maagisen näkymän.
Kesäkuun 18.- ja 19. päivä turkulaisessa ravintolalaiva Majlandissa esiintyi Timo Tolkki ja Erik Kraemer duo.
Tolkki on tuttu mies Stratovariuksesta, joka on Suomen tunnetuimpia metallibändejä. Orkesterista eroamisensa jälkeen hän on ollut mukana muun muassa Revolution Renaissance-yhtyeessä ja viime vuosina tehnyt levyjä TimoTolkki's Avalon-projektin parissa.
Tolkki on ansioitunut vähän muistakin kuin musiikillisista syistä ja ollut kuluneen vuoden sisällä 7 päivää-juorulehden sivuillakin moneen kertaan.
Erik Kreamrista kuulin ensimmäisen kerran viime kesänä. Hän on nuori turkulaislaulaja, joka vaikuttaa Simulacrum-metalliyhtyeessä ja on mukana Rauli Badding Somerjoki-musikaalissa. Lisäksi hän on Mauri Virtasen kuntosalikaveri.
En tiedä miten Tolkki on päätynyt soittamaan hänelle niinkin epätyypilliseen paikkaan kuin Majlandiin, mutta sama homma tapahtui viime vuoden heinäkuussa. Ilmeisesti hän tuntee ravintolan omistajia. Kitaristi oli tuolloin etsinyt keikkoja varten paikallista laulajaa ja pestiin oli ehdotettu Kreameria.
Yleisössä oli yllättävän vähän turkulaisia rokkimiehiä, vaikka tällaisen olisi luullut kiinnostavan laajemmaltikin. Tuttuja oli kumminkin saapunut perjantaiselle keikalle, joukossa turkulaistunut musiikkitoimittaja Nalle Österman. Hän päätyi Tolkin pyynnöstä lavallekin tulkitsemaan Black Sabbathin kappaleen Paranoid.
Tolkki ja Kraemer tuskin olivat pahemmin harjoitelleet illan ohjelmistoa. Stratovarius-biisejä lukuunottamatta valinnat olivat pääosin sellaisia, ettei niitä varmaan juurikaan tarvitse harjoitella. Paranoidin ohella turhan ilmiselviä valintoja olivat esimerkiksi Born To Be Wild, Here I Go Again ja Holy Diver.
Kansas-yhtyeen tunnetuimpiin hitteihin kuuluva Dust In The Wind kuultiin sekin. Sanoin vieruskaverilleni, että vielä vuonna 2002 Tolkki ei kappaletta tiennyt. Kysyin nimittäin häneltä sitä samalla kuin teimme puhelinhaastattelua Sue-lehteen Tolkin soololevyn Hymn To Lifen tiimoilta.
Miksi moista kysyin johtuu siitä, että ystäväni Kristian Kavanterä ja Mika Penttinen olivat noihin aikoihin saaneet päähänsä, että Stratovariuksen kappaleessa Forever lauletun kohdan "Like a dust in thewind" täytyy olla peräisin juuri tästä Kansasin kappaleesta ja koko Forever kuulosti heistä muutenkin epäilyttävän tutulta.
Onneksi Tolkki ja Kreamer eivät esittäneet pelkkiä lainabiisejä. Odotin vanhoja Stratovarius-kappaleita kuin kuuta nousevaa. Foreverin lisäksi kuultiin muun muassa Mother Gaia,Black Diamond, Eagleheart sekä suurelle yleisölle tuntematon Seasons Of Faith's Perfection levyltä Elements Pt. 2 vuodelta 2003.
Illan mittaan vaihdoin muutaman sanan Tolkin kanssa. Kyselin hänen Meksiko-kuvioistaan. Seiska päivää-lehden mukaan kitaristi olisi muuttanut Meksikoon ja hukannut siellä morsmaikkunsakin. "On mulla siellä keikkoja taas paikkoin. Mutta ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä lukee. Tehtiinhän Matti Nykäsestäkin paljon juttuja".
Kuten otsikostakin voi päätellä, tämä blogikirjoitus on jatkoa edellisviikolla julkaisemalleni SofiaRuissalossa osa 1:lle. Sofia osoittautui niin päteväksi malliksi, että hyviä kuvia kertyi valtavasti.
Sofialla oli hyviä kuvausideoita. Yksi niistä oli tämä voikukkapellolle heittäytyminen. Vielä päivää paria aiemmin keltaisena hohkanneet kasvit olivat kokeneet metamorfoosin ja muuttuneet valkoiseksi haperoksi. Toimivat kumminkin tässä vallan mainiosti.
Kasvititeellisen puutarhan alue on suosittua kuvausseutua. Monen hehtaarin alueelta löytyy vaikka millaista miljöötä. En kuitenkaan halunnut kuviin samaa punaista puusiltaa, lummelampia tai patsaita kuten usein näkee.
Kuvista ei olisi varmaan tullut lähellekään yhtä onnistuneita, ellei Sofia olisi ollut näin aktiivinen. En ehtinyt kissaakaan sanoa, kun hän oli jo erään patsaan päällä istumassa uusi kuvausvaate yllään!
Eilen illalla ohjelmistossa oli ajelu Turun Ruissaloon, jossa kohteena oli Marjaniemen luontopolku.
Alkuperäinen idea oli lähteä kiertämään Luolalanjärven luontopolku Naantalissa, mutta ajatuksesta luovuttiin harmaan keli takia. Ilmassa oli sateenuhka ja muutama tippa lopulta tulikin.
Marjaniemen lenkki ei kovin pitkä ole, tuskin paljon kilometriä enempää, mutta sitäkin monipuolisempi luonnon antimiltaan. Eilen ei tosin ympäristöä ruvettu Niemisen Tomin kanssa sen kummemmin syynäämään, koska metsikössä oli aivan järjetön määrä hyttysiä. Hyvä kun eteensä näki!
Mediassa on lähiaikoina uutisoitukin, että hyttyskesästä tulee tavallista kovempi. Viime aikojen sateet ovat olleet mannaa verenimijöiden sikiämiselle.
Valmistauduin uhkaan viime viikolla, jolloin lähikaupasta mukaan tarttui hyttyssuihketta. Tuoteseloste lupaa, että aine "karkoittaa hyttyset heti jopa kahdeksi tunniksi ja punkit jopa kolmeksi tunniksi per käyttökerta".
Perusteellinen myrkkyruiskutus koipiin ja käsivarsiin tuottikin tulosta. Jollei lasketa suuhun änkenneitä itikoita, selvisin Marjaniemen luontopolusta melko hyvin.
Tammimetsän siimeksessä mutkitteleva polku on varsinainen lintuihmisten paratiisi. Itse en tosin nähnyt kuin pikkutikan. Muista luojan luomista mainittakoon laitumella maanneet mustat lampaat sekä Tomin bongaama pitkä ja ohut rantakäärme, joka luikerteli kasvillisuuden joukkoon niin vikkelästi, etten ehtinyt saada siitä kuvia.
Sunnuntaina 13. kesäkuuta vierailin Turun kaupungin omistamalla Vepsän ulkoilusaarella. Kyseessä oli neljäs reissuni saareen kuluvana kesänä. Kauden avajaisia vietettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna.
Viime vuodesta hinnaltaan reilusti kohonnut kausikortti vesibussi M/S Lilyyn ja aluksen sijainti Aurajoessa lähellä asuinpaikkaani tekevät matkustelusta helppoa.
Puolipäiväreissu, jonka kesto matkoineen on viisi tuntia, hurahti sunnuntaina yllättävän nopeasti. Tarkoituksenani oli ottaa luontovalokuvia ja näin myös tapahtui.
Olen seurannut Vepsän luontoa melko aktiivisesti viitisen vuotta. Kaikenlaista havaintoa on osunut silmiin. Esimerkiksi valkoposkihanhien poikasten kehitys on suorastaan hämmästyttävän nopeaa. Kesäkuun alun harmaa pölypallero näyttää jo elokuun lopulla aikuiselta.
Tällä kertaa bongasin kyhmyjoutsenen poikasia uimarannan edustalta. Vanhemmat uiskentelivat kauempana, välillä yllättävänkin kaukana viiteen poikaseensa nähden. Iso lokki olisi varmaan helposti saanut siitä saalista jos olisi älynnyt tulla paikalle.
Liikkuvaisia joutsenenpoikia kuvatessa menin kai liian liki niitä, jolloin emolinnut uivat vauhdilla rantaan ja lähtivät marssimaan kohti. Tuossa vaiheessa ei ollut muuta tehtävissä kuin muistella miten Lasse Viren toimi 1976 Montrealin olympialaisissa ja pistellä jalkaa toisen eteen.
Reilusti ennen Lilyn paluulähtöä poikkesin saaren ravintolassa täyttämässä vatsalaukkuani. Valitsin ruokalistalta makkarakorin.
Kaksi viikkoa sitten kuolasin vierustoverini herkullisia makkispekkiksiä manaten omaa valintaani, joka oli kanakori. Eipä siinäkään mitään ruikuttamista olisi ollut, mutta annosten tullessa nokkamme eteen, näytti naapurin makkaraperunat paljon paremmalta kuin kanakorini ja oli vielä kolme euroa edullisempikin.
Paluulaivalla oli ehkä 25 ihmistä, joista kymmenkunta Vepsän kesäteatterin väkeä. Satuin kävelemään ohi, kun he pistivät teatterin paikkoja kuntoon ja harjoittelivat tulevaa näytelmää, joka tänä kesänä on Viiru jaPesonen. Lisätietoja linkissä https://www.vepsa.fi/kesateatteri.php
