Playa del Inglésin matka osa 1

Playa del Inglés (suomeksi Englantilaisen hiekkaranta) on suosittu rantalomakohde Kanariansaariin kuuluvan Gran Canarian eteläosassa.

Inglés valikoitui talvilomakohteeksemme viime syksynä. Ideana oli kerätä kymmenen hengen porukka. Lopulta reissulle lähti yhdeksän ihmistä, vaikka peruutuspaikan tilalle yritimme kaikin konstein jonkun saada. Matka tehtiin tammikuun puolivälin tienoilla ja matkanjohtajana toimi Matti "Viki" Vikström.

Koska lento sattui olemaan Turusta, säästyi useita tunteja matkustaa Helsinki-Vantaan kentälle. Itse olisi kyllä ollut valmis lähtemään sitä kautta, sillä tällä systeemillä lomaviikko jää ikävästi tyngäksi.

Turun lento nimittäin lähti vasta illansuussa ja perillä oltiin puoliltaöin. Paluumatkakin alkoi jo 05.15, jolloin bussi kurvasi hotellin pihalle noutamaan meitä. Helsinki-Vantaalta mennessä lento on aamulla, joten käytettäväksi jää käytännössä koko ensimmäinen lomapäivä. Samoin paluulento on myöhemmin.

Hotellimme oli neljän tähden IFA Catarina. Kun vielä all inclusive -palvelun sai suhteellisen huokeaan hintaan, tuli reissusta erilainen kuin mihin olin tottunut. Koska ilmaista viinaa ja ruokaa oli tiedossa mielin määrin, tiesin jo etukäteen loman olevan huomattavasti hotellikeskeisempi kuin ennen. Aiemmin en ollut vastaavaa palvelua käyttänyt. Mielessä oli toki käynyt, että joskus tällaistakin systeemiä voisi kokeilla.

Inglés on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista. Siellä myös asuu pysyvästi useita suomalaisia, joista monet harjoittavat yritystoimintaa tarjoten palveluja suomen kielellä. Esimerkiksi suomalaisia ravintoloita on useita, joissa sesonkiaikana esiintyy tunnettuja suomalaisia artisteja. Suomalainen iskelmälaulaja Jamppa Tuominen vietti viimeiset vuotensa Inglésissä, jossa myös kuoli vuonna 1998.

Aivan hotellin lähistollä oli Maspalomasin hiekkadyynit ja kuusi kilometriä pitkä hiekkaranta, joka päättyy Maspalomasin majakalle. Inglésin rannan hiekka on peräisin Afrikasta Saharan autiomaasta, josta Sirocco -tuulet ovat kuljettaneet sen Gran Canarialle.

All inclusivesta, allusta, johtuen ensimmäiset lomapäivät kuluivat varsin vauhdikkaasti. Allasbaarista sai kello 11-23 välillä alkoholia niin paljon kuin halusi. Välillä vaikutti jopa siltä, että tarjoilijat olivat jokseenkin kypsiä lorottamaan vodkaa ja colaa, koska ramppasimme tiskillä paljon useimmin kuin suurin osa muista asiakkaista. Palvelu kumminkin pelasi moitteettomasti.

Lasikoko vaihteli kahden desilitran muovimukista puolen litran tuoppiin. Henkilökunnan tapa tehdä drinkki oli aina sama. Toisella kädellä painettiin pistoolista colaa ja samaan aikaan toisella kaadettiin pullosta viinaa. Suhde oli tällä konstilla aika tarkkaan fifty-fifty. Tosin erään paukun juominen teki tiukkaa, sillä colaa ei ollut ujutettu mukaan kuin hieman väriksi. Melkoinen ero suomalaiseen neljän senttilitran pelleilyyn!

Iltaisin allasbaariin porhalsi reipas tumma tarjoilijatar, joka sai pian lempinimen Hot lips, pinkin värisen huulipunansa takia. Hän kantoi drikkejä pöytään aivan omatoimisestikin. Ei tarvinnut edes sanoa mitä haluaa, koska hän muisti mitä kukin juo. Tällaista toimintaa voi kutsua palveluksi isolla P:llä!

All inclusive -ruokailuja oli aamupala mukaanlukien kolme kertaa päivässä. Myös allasbaarista sai pikkupurtavaa kuten pizzaa ja kananugetteja tiettyyn kellonaikaan. Koska en ollut tottunut moiseen mässäilyyn, alkoi yliammuttu ruokamäärä jo parin päivän päästä tuntua vastenmieliseltä. Hotellin pöperöillä olisi helposti ruokkinut afrikkalaisen pakolaisleirin koko vuodeksi.

Allasbaarissa oli iltaisin korkeatasoisia esiintyjiä. Parhaiten mieleen jäi Dancing Queen -show. Ohjelma sisälsi Abban ja Queenin kappaleita erittäin hyvien laulajien ja soittajien esittämänä.

Homma alkoi Abballa. Laulajattaret vetivät kuin Frida ja Agnetha. Show sai kuitenkin lisäpuhtia kun lavalle asteli Freddie Mercury -klooni. Kitaristin Brian May -otteet oli nekin opeteltu.  

Tjäreborgin mainoksessa viime aikoina soinut Queenin Don't Stop Me Now todennäköisesti herätti ainakin suomalaisyleisön huomion, mutta se ei ollut mitään verrattuna esimerkiksi jumalaiseen Bohemian Rhapsodyyn. Tämän lähemmäs Freddie -imitointia pääsee tuskin kukaan muu kuin lavalla heilunut viiksivallu.

Eräänä toisena iltana allasbaarissa oli Aztek Show. Intiaanipäällikkö heitteli puukkoja ja halusi avustajan yleisön joukosta. Kuinka ollakaan, hän saapasteli kohti pöytäämme ja valitsi seurueestamme Timon. Onneksi en itse joutunut samaan käsittelyyn.

Abba ja Queen ovat kovasti myös seksuaalivähemmistöjen suosiossa. Playa del Inglés onkin suosittu  homomatkailijoiden keskuudessa. Hotellissammekin tepasteli lukuisia miespareja, jotka olivat suoraan kuin Tom Of Finlandin piirroksista, tosin ilman nahkakuteita. Ehkä nahkahousut vedettiin yötä vasten päälle kun oli aika lähteä gaydiscoon pyörähtelemään.

Taage & Garfield Rahtiksessa 27.7.

Aurajoen itärannalla Turussa sijaitseva Wanha Rahtilaiva eli tutummin Rahtis on tänäkin kesänä kunnostautunut tuomalla estradille kunnon livemusiikkia.

Taage & Garfield -duo esiintyi jo ainakin toistamiseen kuluvan suven aikana Rahtiksen kannella. Edellisestä keikasta ei ollut kuin kuukausi aikaa, mutta mikäpä hienoja biisejä hyvinä esityksinä olisi kuunella vaikka kerran viikossa.

Edellisellä kerralla juhlatunnelmaani jarrutti Norjan reissulle lähtö seuraavana päivänä. Tällä kertaa piti kaljatuoppeja pantata Viron matkan tähden. Kaverit tulivat hakemaan aamukahdeksalta sunnuntaiaamuna, joten kovin montaa ohrapirtelöä en viitsinyt kumota.

Duon kuukauden takaisesta keikasta poiketen Rahtis oli nyt tupaten täynnä porukkaa. Istumapaikat olivat kiven alla, mutta kaikki kai mahtuivat jotenkin sekaan.

Ilta oli todella hieno ja lämmin. Samaan aikaan järjestetty Down By The Laituri sai varmasti ihmisiä normaalia kesälauantaita enemmän liikkeelle.

Taagen ja Garfieldin setti oli periaatteessa sama kuin viimeksi, mutta mukana oli pari uuttakin vetoa. Ainakaan Roy Orbisonin tuotantoa en muista heidän toimestaan koskaan ennen kuulleeni. Muut kappaleet olivat pääosin raskaampaa osastoa kuten Queenia, Def Leppardia ja Black Sabbathia.

Taage & Garfield Rahtiksessa jälleen 17. elokuuta. Todennäköisesti minäkin.

Marky & Peetu + Doug Blair (W.A.S.P.) Rahtiksella

Perjantaina 31. toukokuuta esiintyi Turussa Wanhan Rahtilaivan kannella erikoinen kokoonpano. Turun suunnalla vaikuttavat Marky ja Peetu olivat saaneet seurakseen itsensä W.A.S.P. -yhtyeen kitaristin Doug Blairin suoraan Amerikasta.

Kuulin keikasta noin kuukautta aikaisemmin Rahtiksen baarimikolta Mikiltä, jota jotkut Kudeksikin kutsuvat. En hetkeäkään epäillyt asian totetutumista, koska Blair on pyörinyut Turussa viime aikoina usein. Muun muassa Taage & Garfield -soitin- ja lauluduo oli bongannut hänet Viking Grace -laivalla jokin aika takaperin. Blair oli seurannut heidän keikkaansa silmä kovana.

En tarkkaan tiedä mitä kaikkea tekemistä Blairilla Turussa on, mutta jollain tavalla hän on mukana Markyn työpaikassa Turku Rock Academyssä. Se on Turun kaupungin nuorisoasiankeskuksen luoma hanke, jolla pyritään parantamaan bänditoimintaa harrastavien nuorten edellytyksiä kehittyä oman alansa osaajiksi ja mahdollisesti myös ammattilaisiksi.

Kokoonpanon ensimmäistä settiä en kerennyt työvuorojeni takia näkemään. Toisen setin alun oli katkaissut raivoisia ukkoskuuro, joka mellasti vartin verran. Päästyäni paikalle noin kello 20:45, paistoi jälleen aurinko ja kolmikko soitteli hyväntuulista musiikkia laivan keulassa.

Kappalevalintoihin kuului muun muassa The Who:ta, Queenia, Johnny Cashia, Whitesnakea ja The Doorsia. Käteis-Jussin Hurt on alunperin Nine Inch Nailsin biisi, mutta monet tuntevat sen Cashin versiona. Sitä Markyn, Peetun ja Dougkin noudattivat.

Marky alias Marky Albert Bertenyi on hyvä esiintyjä ja laulaja. Hän saa helposti yleisön puolelleen ja hyvälle tuulelle. Kauan allalla olleen kaverin vanhat bändiviritykset eivät ole oikein saaneet tulta alleen, mikä on harmi.

Muistan nähneeni hänet ensimmäisen kerran estradilla  syksyllä 1989 Turun Jyrkkälän nuorisotalolla. Tuolloin bändinsä oli nimeltään Dice, ja musiikki jotain Europen ja Wingerin tapaista kevytheviä. Illan pääesiintyjänä oli tamperelainen speed metal -bändi Prestige.

Tällainen Rahtiksessa esiintynyt kokoonpano ainakin saisi ihmiset takuuvarmasti liikkeelle kesäisessä Suomessa. Mutta tokkopa Blair täällä niin kauan viihtyy, että kiertuetta kannattaa sitä varten järjestää. Muutama päivä sitten tosin luin jostain, että W.A.S.P.:in pääjehulla Blackie Lawlessilla on koipi katkennut ja bändin Euroopan kiertue peruutettu. Siinäpä Blairilla olisikin hyvää aikaa soitella keikkoja Suomen suvessa.

Queen: Elämämme päivät

Televisiosta on viime aikoina tullut useita kiinnostavia musiikkidokumentteja. Eilen silmiin osui YLE Teemalta Queenista kertova tarina, joka näytti olevan osa 2/2. Ensimmäinen jakso on mennyt aivan ohi, mutta hyvän käsityksen bändin vaiheista sai tästä kakkososastakin.

"Queen on vuonna 1971 perustettu englantilainen rockyhtye ja yksi kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä.Queenin klassiseen kokoonpanoon kuuluivat Freddie Mercury (laulu, piano, kosketinsoittimet), Brian May (kitara), Roger Taylor (rummut) ja John Deacon (basso). Mercuryn kuoltua AIDS:iin marraskuussa 1991 yhtye vaipui hiljaiseloon. Myös Deacon jättäytyi sittemmin syrjään yhtyeen toiminnasta. Vuonna 2004 Queen aktivoitui uudistuneella kokoonpanollaan, yhdessä Paul Rodgersin kanssa. Paul Rodgersin ja Queenin yhteistyö päättyi vuonna 2009 kahden maailmankiertueen ja yhden studioalbumin jälkeen.

Queenia on kutsuttu muun muassa stadionrockin, glam rockin ja progressiivisen rockin pioneeriksi. Yhtye on maailmanlaajuisesti julkaissut kahdeksantoista listaykkösalbumia, seitsemäntoista listaykkössingleä ja kymmenen listaykkös-DVD:tä. Näitä Queen on myynyt maailmanlaajusesti yli 300 miljoonaa kappaletta. Queenin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Bohemian Rhapsody”, ”Somebody to Love”, ”We Will Rock You”, ”We Are the Champions”, ”Don’t Stop Me Now”, ”Another One Bites the Dust”, ”Radio Ga Ga”, ”I Want to Break Free”, ”A Kind of Magic”, ”I Want It All” ja ”The Show Must Go On” (Wikipedia)

Queenin tuotanto on minulle tuttua jo aikojen takaa, vaikken ole koskaan mikään varsinainen fani ollutkaan. Muistan vielä hyvin millainen pettymys Queenin Greatest Hits oli, kun sen Fazerin Musiikkikerhosta tilasin joskus 80-luvun alussa. Se ei ollutkaan sellaista rokkia, joksi olin bändin kuvitellut. Suosikki -lehden kuvat koppalakkisesta laulajasta Freddie Mercurystä antoivat odottaa huomattavasti rajumpaa musiikkia. Myöhemmin ostin levyn uudestaan ja allekirjoitan sen kokonaan.

Queenille kävi vähän kuten Doorsillekin 90-luvun alussa. Järjettömän kova suosio alkoi Suomessa ja muuallakin, mutta pääsyy ei ollutkaan itse musiikki. Doorsista tehtiin elokuva, joka nosti yhtyeen ennennäkemättömään retrosuosioon. Queenin Freddie Mercury potkaisi tyhjää aidsin takia ja bändi nousi listoille suurempana kuin koskaan.

Queen -dokkarissa haastateltiin rumpali Roger Tayloria ja kitaristi Brian Mayta. May ei ole vuosien saatossa juurikaan muuttunut, mutta Taylorin nykyhabitus yllätti. Miehen hädin tuskin tunnisti, niin paljon hän on vanhentunut. Basisti Johan Deacon on täysin eristäytynyt muusta maailmasta, eikä ole antanut haastatteluja vuosikymmeniin.

May ja Taylor muistelivat Queenin 80-luvun vaiheita. Ensimmäisessä jaksossa varmaan käsiteltiin bändin 70-lukua. Sekin olisi mukava nähdä. Päähuomion kakkosjaksossa vei odotetusti laulaja Mercury, josta näytettiin myös ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia. Mercury kuoli aidsiin 24. marraskuuta 1991.

2000-luvulla Doorsin ja Queenin kaltaista musiikillisista ansioista riippumatonta huippusuosiota on saanut osakseen ainakin Ozzy Osbourne umpihölmön The Osbournes -televisiosarjan myötä. Kaikenmaailman trendihakuiset pulliaiset ryhtyvät helposti diggaamaan bändejä pelkästään hypetyksen vuoksi, eikä musiikilla ole juuri mitään merkitystä siinä vaiheessa. Tiedän ihmisiä, jotka eivät olleet kuulleetkaan Ozzysta tai Black Sabbathista ennen The Osbournes -sarjaa, mutta olivat heti olevinaan suuriakin asiantuntijoita. 

Oli Queen sitten osittain trendihömpötyksen tulosta tai ei, hienoa musiikkia he tekivät. Valitettavasti taannoin Queenin ilmoitettiin nousevan haudan levosta. Laulaja Paul Rodgersin kanssa yhtye (tai May ja Taylor apupoikineen) ovat konsertoineetkin viime vuosina, mutta että uutena laulajana esiteltiin American Idol -kisan voittaja Adam Lambert! Siis tuo oman BB-Saulimme poikakaveri. Eikö mikään ole enää pyhää?