Whole Lotta 70's Rahtiksessa

70-luvulla tehtyä rokkia esittävä turkulaisyhtye Whole Lotta 70's heitti keikan kotikaupunkinsa Wanhassa Rahtilaivassa perjantaina 8. heinäkuuta.

Samalla se oli syy miksi minä en mennyt Ruisrockiin kuin vasta seuraavana päivänä. Tämä orkesteri nimittäin on huomattavasti parempi kuin kaikki Ruis-perjantain esiintyjät yhteensä.

Viime vuoden elokuussa Whole Lotta 70's sai sellaisen jytinän aikaiseksi Rahtiksessa, etten muista moista koskaan tuossa paikassa kokeneeni. Koko laiva keinui porukan joratessa hullun lailla.

Sitten viime kesän bändin setissä oli jonkun verran muutoksia. Samojakin 70-luvun hittejä ja helmiä kuultiin, mutta uutuutena mukana oli sellainenkin loistavuus kuin Blue Öyster Cultin This Ain't No Summer Love. Muita mieleen jääneitä biisejä olivat muun muassa Elvis Presleyn Burning Love, The Doorsin L.A. Woman ja Roadhouse Blues, Deep Purplen Burn, The Sweetin Fox On The Run ja Golden Earringin Radar Love.

Whole Lotta 70's laulaja Jussi Helle on loistava esiintyjä, eikä laulajanakaan lainkaan pöllömpi. Myös soolokitaristi Arto Lehtosen tyylitajuista työskentelyä oli hienoa seurata lähietäisyydeltä. 

Vaikka olenkin kasarimiehiä, on paras musiikki mielestäni kumminkin tehty 70-luvulla. Onneksi on Whole Lotta 70's:in kaltainen ryhmä, joka osaa sitä ensiluokkaisesti esittää.

Queen: Elämämme päivät

Televisiosta on viime aikoina tullut useita kiinnostavia musiikkidokumentteja. Eilen silmiin osui YLE Teemalta Queenista kertova tarina, joka näytti olevan osa 2/2. Ensimmäinen jakso on mennyt aivan ohi, mutta hyvän käsityksen bändin vaiheista sai tästä kakkososastakin.

"Queen on vuonna 1971 perustettu englantilainen rockyhtye ja yksi kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä.Queenin klassiseen kokoonpanoon kuuluivat Freddie Mercury (laulu, piano, kosketinsoittimet), Brian May (kitara), Roger Taylor (rummut) ja John Deacon (basso). Mercuryn kuoltua AIDS:iin marraskuussa 1991 yhtye vaipui hiljaiseloon. Myös Deacon jättäytyi sittemmin syrjään yhtyeen toiminnasta. Vuonna 2004 Queen aktivoitui uudistuneella kokoonpanollaan, yhdessä Paul Rodgersin kanssa. Paul Rodgersin ja Queenin yhteistyö päättyi vuonna 2009 kahden maailmankiertueen ja yhden studioalbumin jälkeen.

Queenia on kutsuttu muun muassa stadionrockin, glam rockin ja progressiivisen rockin pioneeriksi. Yhtye on maailmanlaajuisesti julkaissut kahdeksantoista listaykkösalbumia, seitsemäntoista listaykkössingleä ja kymmenen listaykkös-DVD:tä. Näitä Queen on myynyt maailmanlaajusesti yli 300 miljoonaa kappaletta. Queenin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Bohemian Rhapsody”, ”Somebody to Love”, ”We Will Rock You”, ”We Are the Champions”, ”Don’t Stop Me Now”, ”Another One Bites the Dust”, ”Radio Ga Ga”, ”I Want to Break Free”, ”A Kind of Magic”, ”I Want It All” ja ”The Show Must Go On” (Wikipedia)

Queenin tuotanto on minulle tuttua jo aikojen takaa, vaikken ole koskaan mikään varsinainen fani ollutkaan. Muistan vielä hyvin millainen pettymys Queenin Greatest Hits oli, kun sen Fazerin Musiikkikerhosta tilasin joskus 80-luvun alussa. Se ei ollutkaan sellaista rokkia, joksi olin bändin kuvitellut. Suosikki -lehden kuvat koppalakkisesta laulajasta Freddie Mercurystä antoivat odottaa huomattavasti rajumpaa musiikkia. Myöhemmin ostin levyn uudestaan ja allekirjoitan sen kokonaan.

Queenille kävi vähän kuten Doorsillekin 90-luvun alussa. Järjettömän kova suosio alkoi Suomessa ja muuallakin, mutta pääsyy ei ollutkaan itse musiikki. Doorsista tehtiin elokuva, joka nosti yhtyeen ennennäkemättömään retrosuosioon. Queenin Freddie Mercury potkaisi tyhjää aidsin takia ja bändi nousi listoille suurempana kuin koskaan.

Queen -dokkarissa haastateltiin rumpali Roger Tayloria ja kitaristi Brian Mayta. May ei ole vuosien saatossa juurikaan muuttunut, mutta Taylorin nykyhabitus yllätti. Miehen hädin tuskin tunnisti, niin paljon hän on vanhentunut. Basisti Johan Deacon on täysin eristäytynyt muusta maailmasta, eikä ole antanut haastatteluja vuosikymmeniin.

May ja Taylor muistelivat Queenin 80-luvun vaiheita. Ensimmäisessä jaksossa varmaan käsiteltiin bändin 70-lukua. Sekin olisi mukava nähdä. Päähuomion kakkosjaksossa vei odotetusti laulaja Mercury, josta näytettiin myös ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia. Mercury kuoli aidsiin 24. marraskuuta 1991.

2000-luvulla Doorsin ja Queenin kaltaista musiikillisista ansioista riippumatonta huippusuosiota on saanut osakseen ainakin Ozzy Osbourne umpihölmön The Osbournes -televisiosarjan myötä. Kaikenmaailman trendihakuiset pulliaiset ryhtyvät helposti diggaamaan bändejä pelkästään hypetyksen vuoksi, eikä musiikilla ole juuri mitään merkitystä siinä vaiheessa. Tiedän ihmisiä, jotka eivät olleet kuulleetkaan Ozzysta tai Black Sabbathista ennen The Osbournes -sarjaa, mutta olivat heti olevinaan suuriakin asiantuntijoita. 

Oli Queen sitten osittain trendihömpötyksen tulosta tai ei, hienoa musiikkia he tekivät. Valitettavasti taannoin Queenin ilmoitettiin nousevan haudan levosta. Laulaja Paul Rodgersin kanssa yhtye (tai May ja Taylor apupoikineen) ovat konsertoineetkin viime vuosina, mutta että uutena laulajana esiteltiin American Idol -kisan voittaja Adam Lambert! Siis tuo oman BB-Saulimme poikakaveri. Eikö mikään ole enää pyhää?