torstai 11. heinäkuuta 2013

Pyhämaan Luodon uhrikirkko

Pyhämään Luodon uhrikirkko sijaitsee Uudenkaupungin Pyhämaalla Vakka-Suomen seutukunnunan alueella.

Olin kuullut moisesta rakennuksesta kaverini Harri Nato Leinon kautta, joka poikkesi siellä taannoin. Hän myös teki aiheessa jutun Retkipaikka.fi -nettisivustolle.


Koska kesälomalla on aikaa ja toimettomanakaan en pysty olemaan, oli päivän ohjelmana Uudenkaupungin pohjoispuoli. Se on allekirjoittaneelle melko vierasta aluetta. Ainakaan tietääkseni en ollut aikaisemmin Pyhämaalla käynyt.

Kurvasin Pyhämaahan Uusikaupunki - Pyhäranta tieltä. Kyltti näytti kahtatoista kilometriä, mutta tuntui lyhyemmältä. Joskus saa painella hullun lailla ennen kuin päämäärä tulee vastaan, mutta tällä kertaa kävikin toisinpäin.

Pyhämaan kyläraitti ei järin kummoinen ollut. Pankki, kyläkauppa ja joitakin lakkautettuja liikerakennuksia. Aika samanlaista kuin monessa muussakin kylätaajamassa. En katsellut rakennuksia sen kummemmin, vaan suuntasin oitis kohti uhrikirkkoa, jonka vieressa seisoi uudempi ja isompi Herran huone.


Uhrikirkko on vuosina 1647-1652 rakennettu torniton kirkko ja yksi parhaiten säilyneistä puupyhäköistä tuolta vuosisadalta. Sisältä kirkko on yltäpäältä täynnä maalauksia, joiden tekemiseen on mennyt varmasti kauan. Maalarimestarina toimineella Christian Wilbrandtilla on täytynyt olla joukko apulaisia sutimassa.

Kirkossa oli kesäoppaana nuori sälli, joka kertoili sujuvasti paikan historiasta. Siellä kuulemma järjestetään silloin tällöin häitä ja ristiäisiä, joten ihan jouten rakennuksen ei tarvitse olla.

Uhrikirkon lattia natisi siihen malliin, että ajattelin sen pian romahtavan allani. Olisi varmaan ollut perin noloa tippua johonkin vanhaan hautaan tai monttuun. Ainakaan kovin montaa isoa äijää ei kannata asetella vierekkäin tähän kirkkoon, oli kyseessä sitten häät tai ristiäiset. Nimittäin jos oikein pahasti käy, saattaa kahden viikon kuluttua olla edessä hautajaiset.

Suosittelin opaspojalle visiittiä Seilin saaren kirkkoon, joka minulle jostain syystä tuli mieleen uhrikirkon sisustusta katsellessa. Maalauksia lukuunottamatta miljöössä on jotain samaa.

Mielenkiintoinen kohde, jonne ei ehkä tule lähdettyä ihan varta vasten. Siksi oma reissuni jatkuikin Pyhärannan Rithniemeen.












4 kommenttia:

  1. Totta, aika lailla saman kaltainen sisältä Seilin kirkon kanssa.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Seilikin on tässä ollut kesäsuunnitelmissa. Mutta toisaalta kun olen siellä kaksi kertaa käynyt, ei se niin välttämätön kohde ole.

    VastaaPoista
  3. Kävimme ehkä 15v sitten katsomassa, ja ostin kortin johon oli laitettu rakennusvuodeksi ,kun valmistui ,1539. Kiinnosti vasta nyt jälkeenpäin kirkko ,ja etsin tietoa ja näin vuodet jotka ovat erilaiset

    VastaaPoista
  4. Kävimme noin 15 vuotta sitten katsomassa kirkkoa , ja vasta nyt tuli käynti mieleeni. Ostin postikortin sieltä ja huomasin että siihen oli laitettu kirkon valmistumisvuodeksi 1539, joka poikkeaa nykytiedoista joka on 1647-1652.

    VastaaPoista