keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Stratovariuksen "Live In Tampere" -dvd


Vanhan suosikkibändini Stratovariuksen uraa on tullut seurattua aktiivisesti, vaikka orkesterin nykytuotanto ei ole juurikaan vakuuttanut. Vanhatkaan levyt eivät enää soi yhtä usein levysoittimessani kuin takavuosina, mutta toisinaan niitä on mukava pyörittää vaikkapa illanistujaisissa.

Kun Stratovarius 80-luvun lopulla sai ensimmäisen levynsä ulos, pidin käärmekantista Fright Night -kiekkoa kohtalaisena Yngwie Malmsteen- ja Rainbow -kopiona. Eipä oikein herättänyt suuria tunteita suuntaan jos toiseen. Future Shock oli ja on silti kova biisi.

Voi sanoa, että suorastaan hurahdin Stratovariukseen alkusyksyllä 1997. Saman vuoden keväällä ilmestyi bändin läpimurtolevy Visions. Se oli herätys omalla kohdallani. Jostain syystä olin pitänyt yhtyettä koko 90-luvun tympeänä Helloween -kopiona. Nyttemmin kuunneltuna Visionsia aikaisemmatkin levyt ovat joko hyviä tai erittäin hyviä.


Stratovarius 2011

Jos aikakone joskus keksitään, voisin matkustaa vaikka juhannukseen 1995 ja Nummirockiin. Stratovarius soitti sinisellä lavalla pitkän keikan. Katsoin sen alusta loppuun, mutten innostunut. Nyt asia olisi varmasti toisin.

Yhtye on ajankohtainen juuri nyt, sillä tänään julkistettiin uusi rumpali poislähteneen Jörg Michaelin tilalle. Heppu on nimeltään Rolf Pilve ja hän on 24-vuotias suomalainen. En ole koskaan kuullutkaan koko miehestä, mutta varmaan hän on paikkansa ansainnut. Luulisi Stratovariuksen kaltaiseen bändiin olevan suorastaan tunkua. Oli kyse sitten kitaristin, basistin tai rumpalin paikasta. Ne kaikki ovat lähivuosina vaihtuneet.

Stratolta ilmestyy kesäkuun lopussa dvd "Under Flaming Winter Skies - Live In Tampere", joka nimensä mukaisesti on kuvattu Tampereen Pakkahuoneella. Tänään näin ensimmäisen näytteen siltä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti