PJ Rautiainen in memoriam

Huhtikuun alkupuolella Facebookissa kiersi huhu, jonka mukaan turkulainen laulaja Pekka Rautiainen on kuollut. Vahvistus siihen tuli luotettavalta taholta samana iltana.

1972 syntynyt Rautiainen oli pitkänlinjan musikantti. Hän aloitti hevillä 80-luvulla kuten moni muukin aikalaisensa. 90-luvun puolivälissä Julius -taiteilijanimellä tehty sooloura poiki yhden albumin sekä keikan Helsingin Olympiastadionille Tina Turnerin lämmittelijäksi. Viimeiset viisitoista vuotta Pekka esiintyi lähinnä Lounais- ja Etelä-Suomen kapakoissa Trubaduuri PJ Rautiaisena.

2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä Pekka lauloi turkulaisessa kevythevibändi House Of Mirrorsissa. Kaksi albumia julkaissut orkesteri ei juurikaan keikkaillut. Yhtyeen levyillä on hienoja biisejä, jotka olisivat ansainneet laajempaa julkisuutta.

Keväällä 2011 Rautiainen julkaisi pitkään tekeillä olleen sooloalbuminsa Secret Isle. Levy oli hänelle tärkeä virstanpylväs. Amerikkalaistyylistä softrokkia sisältänyt levy sai käsittääkseni vaikutteita karusta Jurmon saaresta, jossa laulaja tykkäsi usein käydä.

Tutustuin Pekkaan syksyllä 1993 silloisen bändinsä Wardancen basistin kautta. Musiikillisesti pätevä yhtye oli vähän väärään aikaan liikkeellä, koska melodinen hevirokki oli tuohon aikaan täysin epämuodikasta. Ruutupaitaisia grunge-pujopartoja ei voinut vähempää kiinnostaa muu kuin Nirvana, Alice In Chains ja Pearl Jam. 

Viimeisen kerran tapasin Pekan Läntisellä Rantakadulla Turussa melko tarkkaan vuosi sitten. Olin menossa Vepsän laivaan ja hän käveli villakoiransa kanssa vastaan. Vaihdoimme kuulumiset ja kyselin tulevista keikoista. Eipä voinut tietää, että se jäisi viimeiseksi keskusteluksemme.

Muistan Pekan positiivisena ihmisenä, joka luullakseni tuli kaikkien kanssa hyvin toimeen. Keikoillansa oli aina hyvä meininki. Lepää rauhassa.

 PJ Rautiainen Korppoon Buffalossa kesäkuussa 2014. 

PJ Rautiainen Buffalossa

Korppoossa sijaitseva rantaravintola Buffalo on jo pitemmän aikaa ollut käyntilistallani, koska ulkoapäin paikka on vaikuttanut oikein viihtyisältä. Sielläpäin saaristoa tulee vaan harvemmin liikuttua.

Joskus sattumallakin on sormensa pelissä. Kuikuillessani parkkipaikalta terassin suuntaan, asetteli tutunnäköinen hahmo soittovehkeitä paikoilleen. Trubaduuri PJ Rautiainenhan se siinä. Ensimmäinen setti alkaisi sopivasti alle tunnin kuluttua, joten ei muuta kuin huurteinen pöydälle ja Rautiaisen kanssa jutustelemaan.

PJ Rautiainen on pitkänlinjan turkulaismuusikko, joka aloitteli uraansa hevilaulajana. Laajemmin hän nousi parrasvaloihin 90-luvun puolivälin tienoilla, jolloin mies levytti yhden albumin soulin ja popin sekoitusta nimellä Julius. Hän myös pääsi lämmittelemään Tina Turneria täpötäydelle Helsingin Olympiastadionille vuonna 1996.

Ura Juliuksena ei kuitenkaan ottanut tulta alleen. 2000-luvulla Rautiainen onkin tehnyt päätyökseen trubaduurin hommia. Silläkin saralla mies on varsin pätevä. Se tuli huomattua eilen jälleen.

Ensimmäisen setin aikana porukka ei ollut vielä juhlatunnelmissa, vaan keskittyi lähinnä syömään. Merenlahden poukamassa olevan ravintolan tarjoilijat saivatkin kantaa isoja annoksia pöytiin selkä vääränä. Buffalon menu ei järin monipuoliselta vaikuttanut, mutta tilauksia tuli solkenaan.

Rautiaisen kappalevalikoimassa oli mukana muun muassa kaikkien trubaduurien äidin eli Creedence Clearwater Revivalin tuotantoa, Johnny Cashia ja Neil Diamondia. Mies soitteli biisejä omina sovituksinaan ja välillä pääsi yllättämään. Esimerkiksi erään kappaleen introsta en olisi arvannut, että siitä lopulta kehkeytyy Riki Sorsan Haaveissa vainko oot mun. Se jäikin korvamadoksi, joka soi päässä tätä kirjoittaessani.

Rautiainen on vieraillut lähiaikoina studiossa. Tuloksena on puolitoista kuukautta sitten julkaistu single Tyttö keinahtelee. Kappale kuultiin myös Buffalossa.

Kari Riihimäen soololevy Seasons

Turkulaiskitaristi Kari Riihimäen ensimmäinen soololevy Seasons ilmestyi pari kuukautta sitten Bluelight Recordsin kautta.

Julkaisu on saatavana sekä cd- että lp-levyversiona. Jälkimmäinen formaatti lienee tekijälle itselleen rakkaampi, sillä tämäntyylistä musiikkia on perinteisesti totuttu kuuntelemaan juuri vinyylilevyltä.

Riihimäen edustamaa tyyliä on sanottu 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rokiksi, jota nykyään myös classic rockiksi kutsutaan. Cream, Wishbone Ash, Led Zeppelin ja muutama muu aikakauden nimi on nostettu esiin levyn yhteydessä.

Opin tuntemaan 1969 syntyneen Riihimäen 90-luvun alkupuolella. Tuolloin hän soitti Wardance -nimisessä turkulaiskokoonpanossa. Yhtye oli sikäli pahassa saumassa, että sen edustama melodinen heavy rock ei ollut lainkaan muotia noihin aikoihin. Päivän nimet olivat Pearl Jamin, Nirvanan ja Soundgardenin tapaiset ruutupaitabändit Seattlesta.

Rumpuja bändissä soitti entinen Ironcross-kannuttaja Jimmy Hammer alias Jimbo Mäkeläinen. Koskettimia paineli Matti Fredriksson, jonka taannoin huomasin vaikuttaneen pitkään Yölintu-orkesterissa.

Wardance oli valitettavasti täysin väärässä ajassa, vaikka musiikillisesti yhtye oli näin jälkikäteenkin ajateltuna todella kova. Kuvasin videolle pari heidän keikkaansa. Niitä tuli hiljattain katseltuakin.

Riihimäen hevitaustaa vasten levyltä kuuluu yllättävän vähän miehen muinaiset vaikutteet. Ehkä pari levyä tehnyt rock- ja bluesyhtye Doggtown oli hänen urallaan niin merkittävä etappi, että osapuilleen sama linja jatkuu yhä.

Seasonsia tehtiin parisen vuotta porilaisstudiossa. Mukana on kovatasoisia muusikoita. Nykyään ainakin Paula Koivuniemen bändissä vaikuttavat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Harri Rantanen ovat arvostettuja heppuja. Koskettimia soittaa Tuomo Vähä-Pesola, joka on myös tuottanut levyn.

Mielenkiintoinen jippo on useiden vokalistien käyttäminen levyllä. Äänessä ovat entinen Garbo -mies Esa Eloranta, Wardancessakin laulanut nykyinen trubaduuri PJ Rautiainen, 70-luvulla Kaamoksessa vaikuttanut ja 80-luvulla megatähdeksi Bogart Co:n riveissä kohonnut, paremmin rumpalina tunnettu Johnny Gustafsson sekä ainakin minulle vieraammat Tumppi Niemelä, Jukka Lamminen ja Pasi Laihonen.

Vaikka Seasons on kitaristin soololevy, on se mielestäni samalla selkeä bändilevy. Riihimäki ei revittele sooloja otsasuonet pullistuen, eikä kitara ole muutenkaan niin paljon esillä kuin vaikka kantta katsoessa voisi kuvitella.

Tämä levy ei ehkä soi soittolistaradioissa kovinkaan tiuhaan, mutta alan harrastajille se lienee varma nakki.

Annan vuodet Logomossa 23.10.

Anna Eriksson esiintyi keskiviikkona 23. lokakuuta Turun Logomossa Annan vuodet -kiertueensa avauskonsertissa.

Sen piti olla aivan tavallinen keskiviikko. Ruokatauolla töissä huomasin, että eräs tuttava ilmoitteli netissä luopuvansa ylimääräisestä konserttilipustaan. Soitin hänelle välittömästi. Illalla olimme Logomon katsomossa seuraamassa Anna Erikssonin esitystä.

Olin nähnyt Annan elävänä kolme kertaa aikaisemmin. Ensimmäisen kerran se tapahtui Helsingissä keväällä 2000. Emma Gaalassa laulaja unohti välispiikissään tuoreen kappaleensa nimen, mutta muisti kuitenkin sanat sitä esittäessään.

Raumanmeren juhannuksessa 2004 Anna oli lavalla Yön keikan aikana. Olli Lindholmin kanssa he esittivät duettona muistaakseni kaksi kappaletta.

Down By The Laiturissa 2007 olin kuvausaitiossa parin kappaleen ajan.

Annan vuodet -kiertueen alkoi Logomosta. Soundit ja valot olivat viimeisen päälle. Tuskin koskaan olen ollut konserttitilassa, jossa ei kertaakaan vihlaise korvia tai ole mitään muutakaan häiriötekijää.

Laulajatar ei oikein itsekään tiennyt tarkkaan mitä kiertueella juhlistetaan. "On kulunut 18 vuotta kun aloitin laulajana. Oli silloin 18-vuotias, nyt olen 36", hän mietti kiertueen nimivalintaa.

Seurasin 18 vuotta sitten, kesällä 1995, Annan ensiesiintymistä televisiossa. Ohjelma oli nimeltään Kiitorata. Siinä esiteltiin uusia laulajakykyjä.

Tarkoituksenani oli bongata töllöstä turkulainen Pekka Rautiainen, joka tuolloin esiintyi taiteilijanimellä Pecca. Vuotta myöhemmin Pecca oli vaihtunut komealta kalskahtavaksi Juliukseksi. Tuolla nimellä hän teki yhden albumin ja lämmitteli Tina Turneria Helsingin Olympiastadionilla. Nykyään mies tunnetaan Trubaduuri PJ Rautiaisena.

Peccan esitystä television ääressä odotellessa ruutuun putkahti Anna Eriksson.

Syksyllä 1998 huomasin lyhytaikaiseksi jääneestä Miehen gloria -lehdestä eroottissävytteisen kuvasarjan Annasta. Hänellä olisi ollut, ja olisi yhä, loistava ura silläkin saralla. Parturin tuolissa tai hammaslääkärin vastaanotolla selatut naistenlehdet osoittavat, että aina kun Annasta on juttua, ovat artikkelin kuvat pääsääntöisesti erittäin hyviä ja miehen ottamia. Onpa kumma...

Minullakin oli kamera mukana Logomossa. En viitsinyt pahemmin sen kanssa sohia, koska tomera naisjärjestyksenvalvoja seisoi melkein takana. Käsittääkseni tilassa ei ainakaan virallisesti saanut kuvata, ei varsinkaan salamalla.

Annan Logomo-setti oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä erässä kuultiin hänen kovimmat hittinsä kuten Kun katsoit minuun, Juliet ja Joonatan, Lintu, Ilta yöhön kuljettaa ja Kaikista kasvoista. Ihmettelin kun neito latasi tunnetuimmat biisinsä heti alkuun, mutta jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli hieno ja rohkea veto.

Puolen tunnin väliajan jälkeen alkanut kakkososio käsitteli lähinnä englanninkielisen albumin Garden Of Loven ja viime vuonna ilmestyneen, kovasti ylistetyn Manan kappaleita. Nämä vieraammat laulut tuntuivat paljon mahtipontisemmilta kuin tutut iskelmävetoiset rallit.

Loppupuolelta konserttia mieleen jäivät Leonard Cohen -laina Hallelujah ja laulajan mukaan ruotsalaista alkuperää oleva Teit minusta sairaan. Viimeksi mainittu oli hieman turhan teatraalista minun makuuni. Eriksson eläytyi siihen kuin olisi ollut hetken toisessa ulottuvuudessa. Ehkä hän olikin.

Illan tähden äänenkäyttö oli läpi illan komeaa kuultavaa. Eipä ihme jos häntä arvostetaan hienona laulajana. Välispiikit olivat sopivan lyhyitä ja ilmeisen spontaanisti heitettyjä. Taustayhtye koostui alansa ammattilaisista. Tunnistin heistä tosin vain yhden; entisen Kingston Wall -rumpalin Sami Kuoppamäen.

Pitkä kuuma kesä -ohjelmasta mieleen jääneen Pet Shop Boys -coverin It's A Sin olisi halunnut kuulla. Mutta oikein hyvä näinkin. Hieno ehtoo, kannatti lähteä.

Trubaduuri PJ Rautiainen

Kesäkuussa kirjoitin blogissani Livonsaaren savukalamarkkinoista. Siellä väliaikamusiikista vastasi pitkänlinjan muusikko PJ Rautiainen. Mies on tuttuni vuodesta 1993. Tutustuin häneen basisti Jussi Vanton kautta, joka soitteli aikoinaan Pekan kanssa Wardance -bändissä. Kävin videokuvaamassa pari yhtyeen keikkaa, ja vuosia myöhemmin kopiot näistä jo legendaarisiksi muodostuneista spektaakkaleista päätyivät myös Pekan ja rumpali Jari "Jimmy Hammer" Mäkeläisen hyllyyn.

Jimmy Hammer muistetaan erityisen kovana rumpalina, joka kannutti 80-luvulla Ironcrossissa. Viime syksynä hänen uumoiltiin liittyneen Lordiin, mutta se osoittautui pelkäksi huhupuheeksi. Jussi Vanton puolestaan kerrottiin liittyvän Peer Güntiin basistiksi, kun T. Nikki viitisen vuotta sitten antoi kenkää rytmiryhmä Tsöötz Kettulalle ja Twist Twist Erkinharjulle. Sekin osoittautui pelkäksi huhupuheeksi.

Kesän mittaan olen törmännyt PJ Rautiaiseen muutaman kerran. Tässä mies istuu Merhelmi -laivan yläkannella Turun Aurajoessa.

Viime vuoden vappuna PJ esiintyi Merihelmen naapurissa Wanhassa Rahtilaivassa. Päätin verestää muistoja. Etsin netistä mitä silloin aiheesta kirjoitinkaan.

"Trubaduuri PJ Rautiainen on tuttu vieras Aurajoessa lilluvan Wanhan Rahtilaivan esiintyjälistalla. Yhden miehen viihdytyskomppania on sen verran suosittu ja kysytty tunnelmannostattaja, että mies kitaroineen esiintyy usein kaljanjanoisten illanviettäjien seurassa.

Pekka Rautiainen omaa mielenkiintoisen musiikkitaustan. 80-luvulla hevillä aloittanut mies on aikoinaan soitellut isommissakin paikoissa kuin nykyiset merihenkiset keikkapaikat, joita hän on kiertänyt viimeiset kymmenen vuotta pääasiassa Turun seudulla.

Rautiaisen heviuran huipuksi voidaan laskea erittäin tasokas, mutta aivan väärään aikaan pinnalle yrittänyt Wardance. Rainbow- ja Deep Purple -henkistä musiikkia esittänyt turkulaisbändi olisi kymmenen vuotta myöhemmin pärjännyt missä vain, mutta 90-luvun alussa sille ei grunge-kaudella löytynyt kysyntää. Miehestä yritettiin leipoa oikeaa poptähteäkin vuonna 1996, jolloin Rautiainen levytti käsittämättömän huonolla Julius-nimellä ja lämmitteli Tina Turneria jättiyleisön edessä Helsingin Olympiastadionilla. Mainittava on myös 2000-luvulla kaksi täyspitkää levyä tehnyt kevythevibändi House of Mirrors, joka nyttemmin jatkaa toimintaansa ilman Rautiaista.

Vapunpäivän keikka oli samalla epävirallinen levynjulkaisutilaisuus. Pitkän linjan muusikko sai kahden ja puolen vuoden aherruksen jälkeen levynsä Secret Islen julki. Turhan vaatimattomasti Rautiainen levyään muisti. Siltä ei nimittäin kuultu kuin yksi kappale, I Shout. Tällaisena iltana olisivat krapulaiseen ja nousuhumalaiseen yleisöön varmasti purreet levyn muutkin biisit. Yleisö nimittäin oli kovin vastaanottavaista. Oli melkein sama mitä Rautiainen kitarastaan ja kurkustaan ulos päästi, sai se hyvän vastaanoton.

Koska kevät on myöhässä Turussakin, esiintyi Rautiainen sisällä Rahtilaivassa. Kannella olisi ollut enemmän tilaa kaikille, mutta salakavala viima ja pimenevä ilta eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä terveyden kannalta. Väkeä ravintolalaivassa oli sen verran paljon, että tunnelma oli tiivis. Juomatkin pääsivät välillä läikkymään eräiltä asiakkailta. Mutta mitäpä pienistä vastoinkäymisistä, Rautiainen nostatti tunnelman kattoon - tai tässä tapauksessa mastoon.

Trubaduuri Rautiaisen hevitausta paistoi läpi hänen ohjelmistostaan. Vaikka nuottitelineessä muhinut epämääräinen paperikasa varmasti sisälsikin vaikka minkälaista viisua, esitti mies vanhaa kunnon rokkia. Osasyynä lienee ollut yleisö, joka osaltaan koostui Rautiaisen tuttavapiiristä. Oli miten oli, vapunpäivän iltana Rautiainen kajautti ilmoille sellaisia jytärockklassikoita kuin Deep Purplen Strange Kind of Woman, Steppenwolfin Born to Be Wild ja Uriah Heepin The Wizard.

Vaikkei esimerkiksi puhkikaluttu Born to be Wild osoita omaperäistä makua, sai Rautiainen puhallettua biisiin melkeinpä uutta henkeä. Yleisölle hän kuitenkin soittelee, ei itselleen. Suuri yleisö rakastaa radiosta tuttuja kappaleita, vaikka aktiivisemman musiikkidiggarin mielestä muutakin valinnanvaraa olisi vaikka millä mitalla. Illan aikana trubaduurimme käsitteli omilla, hyvillä sovituksillaan myös muun muassa Dingoa, Whitesnakea, CCR:ää ja Kolmatta naista.

Kaksi settiä esittänyt PJ Rautiainen on sellainen hyväntuulentuoja, etteivät ruotsinlaivoilla esiintyvät tusinatrubaduurit pärjää hänelle millään lailla. Tämä oli hieno vappuhuipennus." (sue.fi)

Pekka levylaulajana House Of Mirrorsin kakkoslevyllä Desolation (2006).

Livonsaaren savukalamarkkinat

"Livonsaari on Naantalille kuuluva saari Saaristomeressä Mynälahden suulla. Saaren pinta-ala on 26 km². Saaren eteläosassa sijaitseva Teersalo oli aiemmin Velkuan kunnan hallinnollinen keskus. Siellä sijaitsee yhteysalus- ja lossisatama, josta on yhteys Velkuan muille saarille sekä kesäisin Taivassaloon. Siellä on myös vierassatama, kalanpakastamo, kauppa, uimaranta ja ravintoloita.
Livonsaaren pohjoisosa kuului Maskun kuntaan vuosina 2009–2010, mutta se liitettiin Naantaliin vuoden 2011 alussa.

Kesäkuussa järjestettävä Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat pidettiin vuonna 2010 19. kerran. Tapahtumassa valitaan Vuoden Savustaja."
(Wikipedia)

"Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat on koko perheen viihtyisä tapahtuma: ruokaa, musiikkia, laulua, puheita, kisailua ja muuta mukavaa tekemistä. Ruokana mm. savukalaa, silakkasoppaa, paistettuja silakoita, lettuja jne.

Juontajana toimii Veikko Aro-Heinilä ja juhlapuhujana on Naantalin kaupungin saaristoasiamies Tiina Rinne-Kylänpää. Ohjelmassa on lisäksi Kyläteatteri ja Vallattomat, köydenvetokisa Velkua - Livonsaari sekä perinnetyönäytöksenä kalan käsittely ja perkuu, arpajaiset, Arvaa kalan paino -kisa ja kenttäpelejä." (http://www.turku2011.fi/)

Epävakaisesta kelistä huolimatta päätin lähteä käymään Livonsaaressa. Käsitteellisesti olen ennen sekoittanut Velkuan, Teersalon ja Livonsaaren keskenään, mutta tämän reissun jälkeen homma alkoi selkeentyä. Vaikka synnyinkuntani Kustavi on linnuntietä pitkin melko lähellä, on Velkua aina ollut hyvin vierasta seutua, eikä sinne ole ollut käytännössä mitään asiaa. Taisin käydä Velkualla ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten jonkun sunnuntaiajelun puitteissa.

Matkalla Turusta Livonsaareen satoi paikallisesti jopa kilometrin välein. Perillä sateesta ei ollut enää muuta tietoa kuin märkä markkinakenttä.

Idea Livonsaaren savukalamarkkinoille käyntiin lähti siitä, kun katsoin tuttavani PJ Rautiaisen keikkakalenteria. Päivällä Pekka esiintyi markkinoilla, illalla Velkuan Teersalon rannassa kapakka Wanhassa Salakuljettajassa.

Pekka on entinen hevilaulaja Turusta. Mies on heittänyt trubaduurikeikkoja jo yli kymmenen vuotta päätoimisesti. Komeaääninen kaveri on kajautti Livonsaaressa ensiesityksenään Judas Priestin kappaleen Before The Dawn. Saatoin tosin olla ainoa, joka biisin tunnisti, mutta siitä huolimatta en kokenut, että nyt meni helmiä sioille. Vaikka markkinoilla nähtiin päivän mittaan sellaisiakin rokkareita kuin Jukka Ranta (Utsuri Horror Show) ja Mikko Luukko (Sweatmaster), oli trubaduuri Rautiaisen ohjelmisto varsin hillitty, eikä mies yltynyt vetämään rokkiklassikoita tavanomaiseen tapaansa. Ilmeisesti hän säästi ne illan baarikeikkaa varten.

Käydenvetokilpailua oli mielenkiintoista seurata. Voittajaksi julistettiin Livonsaari. Joukkoeessa oli monta käsityöläisammatinharjoittajan näköistä ihmisiä. Eräs kaveri oli kuin ilmiselvä seppä. PJ Rautiainen tiesikin kertoa, että porukka on läheisestä ekokylästä saapunutta.

"Livonsaaren yhteisökylä on muunmuassa osakasomisteinen ruoka- ja palvelupiiri, kestävän elämäntavan tuottaja- ja asuinyhteisö, kansalaisyhteiskunnan hautomo, ekorakentamisen koealue ja yhdessä omistettu luomutila. Ekokyläksikin yhteisökylää voi luonnehtia. Muut livonsaarelaiset ovat kutsuneet yhteisökylää alusta alkaen Savikyläksi, joka onkin varsin osuva ilmaus.

Asukkaita yhteisökylässä on tällä hetkellä noin 21, joista 13 aikuista ja 8 lasta. Lisäksi joukossa tepastelee kaksi koiraa, neljä kissaa, kaksi islanninhepoa ja kanalauma kukkoineen.

Kylä sijaitsee Livonsaaressa, noin 35 kilometrin päässä Turusta, saariston rengastien sisäpuolella. Livonsaareen pääsee siltaa pitkin.

Yhteisökylän alueella on tällä hetkellä kaksi asuinrakennusta, maatalousrakennuksia sekä savusauna. Valmiita tai lähes valmiita uudisrakennuksia, sauna- tai asuinrakennuksia, on tällä hetkellä neljä. Yhteisökylän osayleiskaavassa alueelle on varattu rakennuspaikkoja 19 asuinrakennukselle, kolmelle yhteisrakennukselle sekä liikerakennuksille. Rakennuspaikoista puolet on tällä hetkellä varattuina.

Maapinta-alaa on noin 60 hehtaaria, joista peltoa 20 hehtaaria, metsää 28 hehtaaria ja kitukalliota 10 hehtaaria. Lisäksi tilaan kuuluu osuus 108 hehtaarin merialueeseen. Tilaa siis riittää!" (http://www.yhteisokyla.net/)

Ekokylän nettisivujen kohdassa "Usein kysyttyä":

Olen kuullut teidän elävän ilman vesijohtoa ja sähköä. Miten se on mahdollista?

"Se, että elää kunnan vesijohtoverkoston ulkopuolella ei ole mitenkään tavatonta - vettä saa muualtakin. Tällä hetkellä käytössämme on porakaivo ja sadevedenkeruu-järjestelmä, ja kunnallinen vesijohtokin on maiden halki vedetty. Siihen voi halutessaan liittyä.
Myös sähköä voi saada muutoin kuin voimalinjaa pitkin. Kuitenkin ensimmäiset kokeilut tuulivoimalan osalta epäonnistuivat roottorin väärän sijoittamisen takia, eikä aurinko jaksa talvisaikaan paistaa tuottaakseen aurinkopaneleiden avulla sähköä tarpeeksi kuin minimaaliseen käyttöön. Useassa talossa käytetään LED-valoja, joiden virrankulutus on 1-3 watin luokkaa per lamppu.

Alitalolla, tilan "päärakennuksessa", on normaali verkkosähköliittymä, jonne ostamme tuulivoimalla tuotettua sähköä."

Köydenvetokilpailua tuomaroi Taivassalon entinen kunnanjohtaja Jorma Kylänpää, joka asuu nykyään Velkualla. Jostain syystä mies oli markkinaohjelmassa nimellä Otto Kylänpää, eikä se varmaankaan ollut painovirhe. Tyttärensä Kirsi oli 80-luvulla yläasteella Taivassalossa luokkakaverini.

Ekokyläläiset varmasti omalla panoksellaa ylläpitävät pikkuista Livonsaaren kyläkauppaakin, jonka huivipäinen kauppias tässä poseeraa PJ Rautiaisen kanssa.

Teersalon rannassa oleva baari Wanha Salakuljettaja.

Näyte PJ Rautiaisen vuonna 2010 ilmestyneeltä levyltä Secret Isle.