PJ Rautiainen in memoriam

Huhtikuun alkupuolella Facebookissa kiersi huhu, jonka mukaan turkulainen laulaja Pekka Rautiainen on kuollut. Vahvistus siihen tuli luotettavalta taholta samana iltana.

1972 syntynyt Rautiainen oli pitkänlinjan musikantti. Hän aloitti hevillä 80-luvulla kuten moni muukin aikalaisensa. 90-luvun puolivälissä Julius -taiteilijanimellä tehty sooloura poiki yhden albumin sekä keikan Helsingin Olympiastadionille Tina Turnerin lämmittelijäksi. Viimeiset viisitoista vuotta Pekka esiintyi lähinnä Lounais- ja Etelä-Suomen kapakoissa Trubaduuri PJ Rautiaisena.

2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä Pekka lauloi turkulaisessa kevythevibändi House Of Mirrorsissa. Kaksi albumia julkaissut orkesteri ei juurikaan keikkaillut. Yhtyeen levyillä on hienoja biisejä, jotka olisivat ansainneet laajempaa julkisuutta.

Keväällä 2011 Rautiainen julkaisi pitkään tekeillä olleen sooloalbuminsa Secret Isle. Levy oli hänelle tärkeä virstanpylväs. Amerikkalaistyylistä softrokkia sisältänyt levy sai käsittääkseni vaikutteita karusta Jurmon saaresta, jossa laulaja tykkäsi usein käydä.

Tutustuin Pekkaan syksyllä 1993 silloisen bändinsä Wardancen basistin kautta. Musiikillisesti pätevä yhtye oli vähän väärään aikaan liikkeellä, koska melodinen hevirokki oli tuohon aikaan täysin epämuodikasta. Ruutupaitaisia grunge-pujopartoja ei voinut vähempää kiinnostaa muu kuin Nirvana, Alice In Chains ja Pearl Jam. 

Viimeisen kerran tapasin Pekan Läntisellä Rantakadulla Turussa melko tarkkaan vuosi sitten. Olin menossa Vepsän laivaan ja hän käveli villakoiransa kanssa vastaan. Vaihdoimme kuulumiset ja kyselin tulevista keikoista. Eipä voinut tietää, että se jäisi viimeiseksi keskusteluksemme.

Muistan Pekan positiivisena ihmisenä, joka luullakseni tuli kaikkien kanssa hyvin toimeen. Keikoillansa oli aina hyvä meininki. Lepää rauhassa.

 PJ Rautiainen Korppoon Buffalossa kesäkuussa 2014. 

Kari Riihimäen soololevy Seasons

Turkulaiskitaristi Kari Riihimäen ensimmäinen soololevy Seasons ilmestyi pari kuukautta sitten Bluelight Recordsin kautta.

Julkaisu on saatavana sekä cd- että lp-levyversiona. Jälkimmäinen formaatti lienee tekijälle itselleen rakkaampi, sillä tämäntyylistä musiikkia on perinteisesti totuttu kuuntelemaan juuri vinyylilevyltä.

Riihimäen edustamaa tyyliä on sanottu 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rokiksi, jota nykyään myös classic rockiksi kutsutaan. Cream, Wishbone Ash, Led Zeppelin ja muutama muu aikakauden nimi on nostettu esiin levyn yhteydessä.

Opin tuntemaan 1969 syntyneen Riihimäen 90-luvun alkupuolella. Tuolloin hän soitti Wardance -nimisessä turkulaiskokoonpanossa. Yhtye oli sikäli pahassa saumassa, että sen edustama melodinen heavy rock ei ollut lainkaan muotia noihin aikoihin. Päivän nimet olivat Pearl Jamin, Nirvanan ja Soundgardenin tapaiset ruutupaitabändit Seattlesta.

Rumpuja bändissä soitti entinen Ironcross-kannuttaja Jimmy Hammer alias Jimbo Mäkeläinen. Koskettimia paineli Matti Fredriksson, jonka taannoin huomasin vaikuttaneen pitkään Yölintu-orkesterissa.

Wardance oli valitettavasti täysin väärässä ajassa, vaikka musiikillisesti yhtye oli näin jälkikäteenkin ajateltuna todella kova. Kuvasin videolle pari heidän keikkaansa. Niitä tuli hiljattain katseltuakin.

Riihimäen hevitaustaa vasten levyltä kuuluu yllättävän vähän miehen muinaiset vaikutteet. Ehkä pari levyä tehnyt rock- ja bluesyhtye Doggtown oli hänen urallaan niin merkittävä etappi, että osapuilleen sama linja jatkuu yhä.

Seasonsia tehtiin parisen vuotta porilaisstudiossa. Mukana on kovatasoisia muusikoita. Nykyään ainakin Paula Koivuniemen bändissä vaikuttavat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Harri Rantanen ovat arvostettuja heppuja. Koskettimia soittaa Tuomo Vähä-Pesola, joka on myös tuottanut levyn.

Mielenkiintoinen jippo on useiden vokalistien käyttäminen levyllä. Äänessä ovat entinen Garbo -mies Esa Eloranta, Wardancessakin laulanut nykyinen trubaduuri PJ Rautiainen, 70-luvulla Kaamoksessa vaikuttanut ja 80-luvulla megatähdeksi Bogart Co:n riveissä kohonnut, paremmin rumpalina tunnettu Johnny Gustafsson sekä ainakin minulle vieraammat Tumppi Niemelä, Jukka Lamminen ja Pasi Laihonen.

Vaikka Seasons on kitaristin soololevy, on se mielestäni samalla selkeä bändilevy. Riihimäki ei revittele sooloja otsasuonet pullistuen, eikä kitara ole muutenkaan niin paljon esillä kuin vaikka kantta katsoessa voisi kuvitella.

Tämä levy ei ehkä soi soittolistaradioissa kovinkaan tiuhaan, mutta alan harrastajille se lienee varma nakki.