1972 syntynyt Rautiainen oli pitkänlinjan musikantti. Hän aloitti hevillä 80-luvulla kuten moni muukin aikalaisensa. 90-luvun puolivälissä Julius -taiteilijanimellä tehty sooloura poiki yhden albumin sekä keikan Helsingin Olympiastadionille Tina Turnerin lämmittelijäksi. Viimeiset viisitoista vuotta Pekka esiintyi lähinnä Lounais- ja Etelä-Suomen kapakoissa Trubaduuri PJ Rautiaisena.
2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä Pekka lauloi turkulaisessa kevythevibändi House Of Mirrorsissa. Kaksi albumia julkaissut orkesteri ei juurikaan keikkaillut. Yhtyeen levyillä on hienoja biisejä, jotka olisivat ansainneet laajempaa julkisuutta.
Keväällä 2011 Rautiainen julkaisi pitkään tekeillä olleen sooloalbuminsa Secret Isle. Levy oli hänelle tärkeä virstanpylväs. Amerikkalaistyylistä softrokkia sisältänyt levy sai käsittääkseni vaikutteita karusta Jurmon saaresta, jossa laulaja tykkäsi usein käydä.
Tutustuin Pekkaan syksyllä 1993 silloisen bändinsä Wardancen basistin kautta. Musiikillisesti pätevä yhtye oli vähän väärään aikaan liikkeellä, koska melodinen hevirokki oli tuohon aikaan täysin epämuodikasta. Ruutupaitaisia grunge-pujopartoja ei voinut vähempää kiinnostaa muu kuin Nirvana, Alice In Chains ja Pearl Jam.
Viimeisen kerran tapasin Pekan Läntisellä Rantakadulla Turussa melko tarkkaan vuosi sitten. Olin menossa Vepsän laivaan ja hän käveli villakoiransa kanssa vastaan. Vaihdoimme kuulumiset ja kyselin tulevista keikoista. Eipä voinut tietää, että se jäisi viimeiseksi keskusteluksemme.
Muistan Pekan positiivisena ihmisenä, joka luullakseni tuli kaikkien kanssa hyvin toimeen. Keikoillansa oli aina hyvä meininki. Lepää rauhassa.
Hieno kirjoitus Kimmo ... hienosta ihmisestä. Ikävä jää.
VastaaPoista- Boogie
Hieno kirjoitus. Aina ikävä asia kun joku poistuu aivan liian nuorena.
VastaaPoista