Marko Haavisto & Poutahaukat Kakskerrassa

Muutama viikko takaperin huomasin Facebookissa tapahtumamainoksen, jonka mukaan Turun Kakskerrassa Harjattulan kartanon Lasipalatsissa esiintyvät 22. heinäkuuta Bablo, Esa Eloranta ja Marko Haavisto & Poutahaukat.

Asia rupesi kiinnostamaan välittömästi. Olisi kerrankin erilainen kesäehtoo tiedossa. Paikalle pääsisi helposti Kauppatorilta lähtevällä bussilla numero 15 ja öinen paluukyytikin järjestetty.

Turussa oli samaan aikaan purjelaivatapahtuma Tall Ships Races ja sakkia liikkellä pilvin pimein. Ikävä kyllä Harjattulaan saapui ihmisiä vain kourallinen, vaikka tällaisen illan olisi luullut kiinnostavan.

Bussia sai odotella paahtavassa auringossa vajaan tunnin. Syynä oli kuulemma  poikkeuksellinen perjantaiaikataulu, joka oli muutettu Tall Ships Racesin takia. Kuski oli asiasta kovin pahoillaan. "Saimme kuulla tästä vasta eilen", hän kertoi.

Olen ollut Lasipalatissa viimeksi parikymmentä vuotta sitten. En muistanutkaan, että kattorakennelmat olivat minun mittaiselleni todella alhaalla. Pää kyyryssä piti astella pitkin salia, ettei nuppi kolahtanut rautatankoon.

Muuten Lasipalatsi osoittautui oikein hyväksi keikkapaikaksi. Soundit olivat ensiluokkaiset etenkin pääesiintyjän aikana. Tarjoilupuolikin toimi kuin tyhjää vaan. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tuotteista valitsin Kukko-lageria, koska tummiin tai muihinkaan erikoisoluisiin en hevillä koske. Tosin pari tölkkiä kumosin Kakolan kalpeaa, joka muistutti kovasti ahvenanmaalaisen Stallhagenin panimon sitruunaolutta.

Sooloartistina pitkään tunnettu Bablo ja mainiosta Garbo -yhtyeessä kannuksensa hankkinut Esa Eloranta soittelivat duona. Molemmilla miehillä on pitkä musiikkitausta ja kokemusta Suomen lavoilta paljon puhuttujen "tuhansien keikkojen" verran.

Liekö sitten ihmiskadosta johtuvaa, mutta keikka oli mielestäni vähän vaisu. Bablo ilmeisesti poistuikin heti kamat kasattuaan. Eloranta rantautui loppuillaksi yleisön harvalukuiseen joukkoon.

Haaviston poppoo on suurelle yleisölle ehkä tutuin Aki Kaurismäen elokuvien kautta. Jo parikymmentä vuotta esiintynyt yhtye on sekoitus iskelmää, rautalankaa, folkia ja kuusikymmentäluvun rokkia.

Poutahaukkojen aikana paikalle saapui muutamia selvästi yhtyeen faneiksi luokiteltavia henkilöitä. Keikassa oli jokseenkin kaikki kunnossa; hieno kesäilta, siihen täydellisesti sopiva musiikki, valot ja äänentoisto.

Haaviston orkesteri ei ollut väenvähyydestä moksiskaan. Yhtye soitteli reilun tunnin minulle suurimmaksi osaksi tuntemattomia kappaleitaan, joukossa toki pari tutumpaakin. Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassakin soinut Paha vaanii jäi korvamadoksi kaaliini moneksi päiväksi.

Kitaristit Jouni Saario ja Jaakko Rossi hoitivat tonttinsa hienosti, laulajabasisti Haaviston Rauli Badding Somerjokea muistuttava ääni ja tyylikäs nelikielisen pompottelu sekä hillitysti rummutellut Samuli Halonen tekivät illasta parhaan livemusiikkikokemuksen pitkiin aikoihin.

Kari Riihimäen soololevy Seasons

Turkulaiskitaristi Kari Riihimäen ensimmäinen soololevy Seasons ilmestyi pari kuukautta sitten Bluelight Recordsin kautta.

Julkaisu on saatavana sekä cd- että lp-levyversiona. Jälkimmäinen formaatti lienee tekijälle itselleen rakkaampi, sillä tämäntyylistä musiikkia on perinteisesti totuttu kuuntelemaan juuri vinyylilevyltä.

Riihimäen edustamaa tyyliä on sanottu 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rokiksi, jota nykyään myös classic rockiksi kutsutaan. Cream, Wishbone Ash, Led Zeppelin ja muutama muu aikakauden nimi on nostettu esiin levyn yhteydessä.

Opin tuntemaan 1969 syntyneen Riihimäen 90-luvun alkupuolella. Tuolloin hän soitti Wardance -nimisessä turkulaiskokoonpanossa. Yhtye oli sikäli pahassa saumassa, että sen edustama melodinen heavy rock ei ollut lainkaan muotia noihin aikoihin. Päivän nimet olivat Pearl Jamin, Nirvanan ja Soundgardenin tapaiset ruutupaitabändit Seattlesta.

Rumpuja bändissä soitti entinen Ironcross-kannuttaja Jimmy Hammer alias Jimbo Mäkeläinen. Koskettimia paineli Matti Fredriksson, jonka taannoin huomasin vaikuttaneen pitkään Yölintu-orkesterissa.

Wardance oli valitettavasti täysin väärässä ajassa, vaikka musiikillisesti yhtye oli näin jälkikäteenkin ajateltuna todella kova. Kuvasin videolle pari heidän keikkaansa. Niitä tuli hiljattain katseltuakin.

Riihimäen hevitaustaa vasten levyltä kuuluu yllättävän vähän miehen muinaiset vaikutteet. Ehkä pari levyä tehnyt rock- ja bluesyhtye Doggtown oli hänen urallaan niin merkittävä etappi, että osapuilleen sama linja jatkuu yhä.

Seasonsia tehtiin parisen vuotta porilaisstudiossa. Mukana on kovatasoisia muusikoita. Nykyään ainakin Paula Koivuniemen bändissä vaikuttavat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Harri Rantanen ovat arvostettuja heppuja. Koskettimia soittaa Tuomo Vähä-Pesola, joka on myös tuottanut levyn.

Mielenkiintoinen jippo on useiden vokalistien käyttäminen levyllä. Äänessä ovat entinen Garbo -mies Esa Eloranta, Wardancessakin laulanut nykyinen trubaduuri PJ Rautiainen, 70-luvulla Kaamoksessa vaikuttanut ja 80-luvulla megatähdeksi Bogart Co:n riveissä kohonnut, paremmin rumpalina tunnettu Johnny Gustafsson sekä ainakin minulle vieraammat Tumppi Niemelä, Jukka Lamminen ja Pasi Laihonen.

Vaikka Seasons on kitaristin soololevy, on se mielestäni samalla selkeä bändilevy. Riihimäki ei revittele sooloja otsasuonet pullistuen, eikä kitara ole muutenkaan niin paljon esillä kuin vaikka kantta katsoessa voisi kuvitella.

Tämä levy ei ehkä soi soittolistaradioissa kovinkaan tiuhaan, mutta alan harrastajille se lienee varma nakki.

Esa Eloranta Rahtiksessa

Wanhassa Rahtilaivassa Turun Itäisellä pitkäkadulla on kuluvana vuonna järjestetty liveklubia nimeltä Sukellus - Wanhalla Rahtilaivalla. Käsittämättömän huonosta tittelistään huolimatta paikalla on käynyt musisoimassa muun muassa Aknestik -yhtyeestä tuttu Jukka Takalo, 30 vuotta sitten supertähtenä pari vuotta tuikkinut Paul Oxley ja raspikurkku Pablo.

Rahtis soveltuu pienehköistä sisätiloistaan huolimatta vallan mainiosti liveiltoihin. Duo- ja trubaduurit mahtuvat kyllä soittimiensa kanssa estradille. Viime perjantaina Sukellus-iltamissa esiintyi Garbo -orkesterista tuttu Esa Eloranta.

Olin tietoinen Elorannan keikasta, mutta flunssan kourissa viettämäni viikko vie muistinkin siinä määrin, että unohdin koko homman. Lähdin myöhään liikenteeseen ja kuinka ollakaan suuntasin asiaa lainkaan muistamatta Rahtikseen. Eloranta oli juuri aloittelemassa osuuttaan.

Häntä ennen samana iltana Sukellus -vieraana oli Ufo Mustonen. Kaveri muistetaan lähinnä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa suositusta Hearthill -bändistä, joka teki pari ikimuistettavaa kappaletta kuten Love Rain On Me ja Graveyard Pary Blues.

Sukellus -mainoksesta päättelin, että Mustonen ja Eloranta esiintyisivät duona, mutta näin ei ollutkaan. Mustonen oli oman osuutensa päättänyt kun saavuin paikalle. Ei siis jäänyt mitään hajua millaista musiikkia Mustonen oli tarjoillut, mutta kai sekin jotain trubaduuritavaraa oli.

Esa Eloranta vuonna 2010.

Muutaman kaverini keskuudessa Eloranta nauttii vankkumatonta suosiota. Miehen musiiki tuo mieleen muun muassa Bruce Springsteenin. Samaa voi sanoa tauolla olevasta Garbosta, joka assosioituu vanhvasti juuri Elorantaan. Ainakaan minä en osaa nimetä bändistä ketään muuta kuin hänet.

Parhaimmillaan mies ja kitara -yhdistelmä on lyömätön. Mielestäni Eloranta keppinsä kanssa oli sitä tuona perjantai-iltana. Vaikken tunne hänen tuotantoaan kuin osoittain, esitti hän muutaman aivan loistava kappaleen ja loputkin olivat standardeja parempia.

Kyllä kannatti käydä Rahtiksessa.