Littoistenjärvellä 17. huhtikuuta

Perjantaina iltavuoroon mennessä koukkasin Littoistenjärven kautta. Päivä oli varsin keväinen ja lämpömittari kohosi vuodenaikaan nähden ennätyslukemiin. 

Järvi sijaistee Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria, joten mikään mitätön lammikko ei ole kyseessä. 

Keväällä 2017 järveen päästettiin polualumiinikloridia fosforin saostamiseksi. Alkuvaiheessa vesi oli turkoosia kuin Kreikan saaristossa. Kemiallisen saostuksen seurauksena järvestä nostettiin viisi tonnia kuollutta kalaa, enimmäkseen lahnoja. Ratkaisu tiedettiin väliaikaiseksi ja eipä aikaakaan kun sinilevää ja kasvillisuutta ilmestyi jälleen veteen. 

Kävin tuolloin, toukokuussa 2017, ihmettelemässä kirkastunutta järveä työkaverini Simo Laaksosen (1960-2018) kanssa. Tarkemmin tuolla https://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/kirkastunut-littoistenjarvi.html

Littoistenjärven parkkipaikalla huomioni kiinnittyi ojanpientareella kukkiviin valkovuokkoihin. En ollut niitä vielä tänä keväänä nähnytkään. Nokkosperhonen liiteli samalla pientareella ja sekin oli lajissaan allekirjoittaneelle kevään ensimmäinen. 

Selvästi merkityistä ajokielloista huolimatta varmaankin läheisestä Varissuon lähiöstä tulleet hunnutetut naiset huristelivat komeilla autoillaan rannan grillauspaikkojen viereen kuin Euroopan omistajat. Minä puolestani lähdin töihin kantamaan kortta kekoon. 

Katariinanlaaksossa 12. huhtikuuta

Kävin eilen työpäivän jälkeen Katariinanlaakson luontopolulla. Päivä sattui kerrankin olemaan aurinkoisen keväinen ja kaukaa viisaana otin aamulla kameran mukaan. 

Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva luonnonsuojelualue oli huhtikuisen takatalven jäljiltä yhä osin lumen ja jään peitossa, mutta sentään ihan kuljettavassa kunnossa. Nastakenkiä ei enää tarvittu kuten neljä viikkoa sitten, jolloin siellä viimeksi kävin. 

Takatalvesta huolimatta neljässä viikossa oli tapahtunut sen verran edistystä, että sorsille oli sulanut jokunen neliömetri uiskentelutilaa rantaan polun varteen. 

En ollut tänä keväänä nähnyt vielä ainuttakaan sinivuokkoa, vaikka niitä on sosiaalisen median kuvien perusteella ollut  pitkään jo esimerkiksi Ruissalossa. Katariinanlaaksossa paljaalla etelärinteellä kukkaryppäitä oli runsaasti.  

Kaksi nokkosperhoista liihotteli hetken kilvan ympärilläni, kunnes laskeutuivat peräkanaa kannolle. Ei muuta kuin kamera laulamaan.

Edellisellä käynnilläni en nähnyt yhtään oravaa. Nyt niitä oli peräti kaksi pähkinöitä rouskuttamassa.

Luontokuvausmielessä lenkki Katariinanlaaksossa ei ainakaan mennyt hukkaan. Monennäköistä objektia löytyi. Sammaloitunut naisten kenkäkin polun varrelta.