keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Kuhinaa lummelammella 18.6.

Turun Ruissalossa kasvitieteellisen puutarhan takamailla on lammikko, jossa kasvaa lumpeita. Lammen asukkaina on sammakoita ja jopa pieniä kaloja. Olen tehnyt blogijuttuja tästä usein aiemminkin, mutta koska aihe on niin herkullinen, tulee jälleen uusi postaus. 

Lammikon vihersammakot ovat hyvä kuvauskohde. Otukset ovat enimmäkseen paikoillaan, jolloin ei muuta kuin zoomia kehiin ja räps. Pallosilmät päästävät melko lähelle, ihan metrin parin päähän. Jotkut yksilöt vaikuttavat aremmilta. 




Sunnuntaina 18. kesäkuuta oli hellepäivä. Lammella oli pitkän putkensa kanssa kuusikymppinen mies, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän manaili, että lyhyempi objektiivi jäi autoon, eikä tällaisella kuumudella jaksa kävellä sitä hakemaan. 


En tiedä millaisia kuvia kaveri sai tai julkaiseeko hän niitä muualle kuin pöytälaatikkoonsa, mutta tässä minun kymmenen otostani. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti