keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kustavin kirkko ja Jeremian luolat

Elokuun alkupuolella kiertelin päivän verran synnyinkunnassani Kustavissa. Ohjelmistossa olivat Kustavin kirkko ja hautausmaa, Jeremian luolat sekä Vuosnaisten luontopolku.

Jälkimmäisestä ehdinkin jo kirjoittaa tuoreeltaan. Tapasin luontopolulla suurimman Suomessa näkemäni käärmeen. Aiheesta enemmän linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/08/matelija-vuosnaisten-luontopolulla.html 

Hautausmaalla kävellessäni puolestani tapasin seurakuntamestari Arto Kotijärven. En ole vuosiin häntä juttelutasolta nähnytkään, joten tarinaa riitti niin elävistä kuin kuolleista kustavilaisista. 

Kustavin kirkkomaa on erittäin hyvin hoidettu. Katselin hautakiviä ja varsinkin uudemmalla puolella melkein kaikki nimet olivat tuttuja. 

Kävin pitkästä aikaa kirkossa sisällä. Mieleen tuli niin Suvivirren veisuut ala-asteen kevätlukuvuoden päätteeksi kuin isäni hautajaiset helatorstaina 2007. 

Heinäkuun lopulla uutisoitiin laajasti, että Kustavin kirkko on Suomen vanhin säilynyt ristikirkko. Aikaisemmin on luultu, että kirkko on alunperin ollut pitkäkirkko, johon on lisätty ristikirkon sakarat. Kirkko oli kuitenkin ollut pitkäkirkoksi liian kapea ja pitkä. Näin totesi historiantutkija ja arkistoalan ammattilainen Outi Hupaniittu.






Jeremian (myös Jeremiaan) luolat on Kustavissa melkein Kivimaantien varrella sijaitseva luonnonmuodostelma ja nähtävyys. 

Valtavien kalliopaasien ja lohkareiden muodostama satojen metrien pituinen kiviryhmä on saanut nimesä isovihan aikana siellä piilotelleesta Jeremias-nimisestä miehestä.  

Luolat sijaitsevät lähellä urheilukenttää ja Vartsalan lossirantaa. Viitoitus on Kivimaantien varresta. Kahden sadan metrin metsäpolun jälkeen avautuu komeat maisemat vastapäiseen Tönvikiin, joskin puut ovat kasvaneet niin paljon, että osin peittävät näkyvyyttä. 



Kulkeminen alueella on omalla vastuulla. Ainakaan sadekelillä en suosittele harppomista Pännäistenvuorella. 

En muista, että 1970- tai 80-luvulla kaveriporukassa olisi koskaan mitään vakavia vammoja kenellekään sattunut, mutta näin jälkikäteen ajateltuna sotaleikit esimerkiksi Jeremian luolilla ei ollut kaikkein turvallisin veto. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti