keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Paimion luontopolulla 26. huhtikuuta

Paimion Iso-Heikoisissa on neljän kilometrin pituinen luontopolku. Alkumatkasta se on soista, entistä turpeen nostoaluetta ja loppupäästä pääosin mäkistä kalliometsää.

Polulle on ilman tarkkoja ohjeita hankala löytää, mutta jos omistaa navigaattorin, voi siihen näpytellä osoitteen Luontopoluntie 54 Paimio.

Sunnuntaina 26. huhtikuuta olin liikkeellä työkaverini Timon kanssa. Talsimme luontopolulle siinä puoli yhdentoista paikkeilla. Parkkipaikalla oli tuolloin vain kourallinen autoja, mutta palatessamme parin tunnin kuluttua oli alue täpötäynnä. Itse reitillä ei kumminkaan montaa ihmistä näkynyt.



Polun lähtöpaikalla on merkillinen pömpeli, joka tarkemmalla syynillä osoittautuu museoksi. Siinä kerrotaan entisaikojen turvehommista alueella.

Reitin alkutaipaleen kävelee varmasti melko melkein kuka vaan aika vaivatta, mutta puolivälissä olevien näkötornin ja grillipaikan jälkeen alkava osuus on sen verran haastava, etten suosittele sitä huonokuntoisille- tai varsinkaan jalkaisille.




Matkalla tavataan suolampien ja talousmetsän lisäksi muun muassa pirunpelto ja 1998 valmistunut toisen maailmansodan aikaisen korsun replika. Maisema on vaihtelevaa ja monipuolista.





Rupesin oikein pohtimaan koska viimeksi olen Paimion luontopolulla ollut. Ilmeisesti siitä tulee elokuussa jo neljä vuotta aikaa, koska en uudempaakaan blogijuttua löytänyt. Tällaisin tarinoin ja kuvin olin silloin liikkeellä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/paimion-luontopolulla.html









2 kommenttia:

  1. No mikäs on nyt miehinen kunto? Vai oliko se vain tarua!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, ei ole vielä yhteenkasvaneet männyt taineet vaikuttaa...

      Poista