sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Pitkänsalmen rannalla 26. syyskuuta

Turun Hirvensalon saaren mantereesta erottava Pitkäsalmi on tunnettu muun muassa siitä, että kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtin ökyvene upposi sinne viime keväänä suuren kohun saattelemana. Tuskin kukaan, halusi tai ei, välttyi moiselta uutiselta.

En tiedä tarkemmin missä hän tuota Hjallis Harkimolta ostamaansa paattia säilytti, mutta veikkaisin Katariinanlaakson luontopolun vastapäätä olevaa venesatamaa.

Satama näkyikin hyvin torstaina 26. syyskuuta, jolloin olin valokuvaamassa naismallien kanssa luontopolun varrella. Vähän kuin sivutuotteena tuli napattua sorsakuvia. Ne onnistuivat ilta-auringossa sen verran hyvin, että pistän näytille.

En ole aiemmin huomannut sorsan sorsaa Katariinanlaaksossa. Nyt niitä oli parisenkymmentä. Ilmeisesti joku on keksinyt heitellä pullaa rantaveteen ja tieto levinnyt lintujen keskuudessa. Sorsat ovat saattaneet ilmestyä läheisestä Uittamon venesatamasta, jossa niitä on ainakin ollut valtavasti.

Sulat ja nokat kiiltelivät upeasti auringon laskiessa Hirvensalon taakse. Lähes kesyt sorsat eivät aristelleet ihmisiä lainkaan ja harmittikin, ettei ollut tarjota niille safkaa. Ehkä ensi kerralla.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti