tiistai 13. kesäkuuta 2017

Villa Horsholmissa

Matka-Matti Vikström järjesti kesäkuun ensimmäisenä lauantaina illanvieton Kustavin Horsholmissa sijaitsevalla perikunnan mökillä. Vieraat olivat pääosin viime tammikuisen Teneriffan matkan osanottajia.

Päivä alkoi pysähdyksellä Taivassalossa. Ensin kohteena oli 1850 valmistunut  kivinen, yksiaukkoinen holvisilta Muntin silta Kustavintien eli Seututie 192:n varrella ennen "graniitinlujan silakkapitäjän" keskustaa.

Muntin silta yhdisti rakentamisajankohtanaan saaressa sijainneen Koiviston kylän mantereen puolella olleeseen Taivassaloon kapean Muntin salmen yli. Nyttemmin se on suurelta osin umpeutunut.

Silta hyväksyttiin museosillaksi vuonna 1982. Se kuuluu Saariston Rengastien nähtävyyksiin sekä Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.



Muntin sillalta matka jatkui Lassen bussilla Taivassalon keskustaan. Matin sekä matkalla mukana olleen Jouskan vanha kaveri Ari otti seurueen vastaan tontillaan. Samalla koettiin erikoinen valo-, tai pitäisikö sanoa haloilmiö, jollaista kukaan porukasta ei ollut aikaisemmin nähnyt. Näytti kuin sateenkaari olisi ollut auringon ympärillä.




Horsholmin saaressa Kustavissa Teneriffan matkan muistelu jäi hiukan vähäiseksi, koska Villa Horsholmin tontilla oli paljon muutakin aktiviteettia. Mitä nyt Hannu Toivosen väsäämiä mainioita matkakirjoja katseltiin innokkaasti. Oma kopioni on hyllyssä ja olen ahkerasti sitä vierailleni esitellyt.

Horsholmi, jota paikalliset mielestäni sanovat Horsholmaksi, kuuluu lapsuuden maisemiini. Olen nähnyt saaren merenlahden toiselta puolelta Klipunkarista lukemattomia kertoja kuin myös Vartsalan suunnasta.

Olipa taas mukava päivä hyvässä seurassa. Ehkä ensi vuonna taas.












2 kommenttia:

  1. Hyvii kuvei Villa Horsholmista. Näytti komeammalta, mitä siellä onkaan.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Hyvii kuvei Villa Horsholmista. Näytti komeammalta, mitä siellä onkaan.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista