perjantai 2. kesäkuuta 2017

Heli pirunpellolla

Pirunpelto on entisellä muinaisrannalla oleva laaja kivikko. Vesi on kulkiessaan lajitellut maa-ainesta hiukkaskoon mukaan ja pirunpellolle on päätynyt isoja kiviä. Myöhemmin vedenpinta on laskenut ja pirunpeltoja on jäänyt pitkälle sisämaahankin. Alueen nimi perustuu muinaiseen uskomukseen, jonka mukaan itse Piru olisi heitellyt kivet sijoilleen.

Kävin turkulaisen harrastajamallin Helin kanssa kuvaamassa Turun Nunnavuoren pirunpellolla. Vaikka kivenheiton sijaitsee päässä Runosmäki, yksi maamme suurimmista lähiöistä, on tunnelma metsän keskellä melkein kuin toisesta maailmasta.

Mielessäni oli jo jonkin aikaa ollut idea, jossa kaunis nainen poseeraa pirunpellolla kivien seassa. Pienten vastoinkäymisten jälkeen homma toteutuikin toukokuun puolivälin tienoilla.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti