sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lenholmin luonnonsuojelualue Paraisilla

Lenholm on Paraisilla sijaitseva 36 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue. Se on osa Lenholmin Natura-aluetta, joka puolestaan on 129 hehtaarin laajuinen. Lenholmin luonnonsuojelualueella on lehtoja, rantaniittyjä ja perinnemaisemaa. Kesällä siellä laiduntaa lehmiä ja lampaita.

Lenholmiin löytää, kun ajelee Paraisten keskustasta kymmenisen kilometriä Nauvon suuntaan. Kun tien vasemmalla puolella alkaa näkyä sekä kaatuneita että yhä pystyssä olevia ikivanhoja tammia, tietää olevansa hollilla.

Vastapäisen tienhaaran varrelta ei kuitenkaan kannata alkaa etsiä parkkipaikkaa. Siellä nimittäin asuu tuima täti, joka kerran läksytti minua kuin vajaaälyistä. Ensin ruotsiksi, sitten kai saarna sama suomeksi. Lenholmin virallinen parkkipaikka löytyy hieman kauempaa ja näkyy Saaristotielle. Sieltä on myös infotaulu ja viitoitus niin lintutornille kuin luontopolullekin.




Sunnuntaina 4. toukokuuta köröttelimme Lenholmiin Kimmo Lepa Lehdon autolla. Matkalla yritimme etsiä jonkunlaista "Wihurin muistomerkkiä" Kaarinan puolelta Kuusiston saaresta. Sellaisen pitäisi löytyä saman tienhaaran varrelta kuin Kuusiston linkkitornikin. Yritykseksi jäi, sillä minkäänlaista viitoitusta paikalle ei ollut. 

Linkkimaston läheisiä pikkuteitä ajellessa vastaan tuli lukuisten asuinrakennusten lisäksi muun muassa karavaanialue ja ilmeisesti Kaarinan kaupungin omistama uimaranta- ja vapaa-ajanviettopaikka. Kahdesta hirsirakennuksesta ja grillauspaikasta koostuva iso tontti tuntuisi olevan vähän tyhjäkäynnillä, mutta toisaalta tiedä sitten millainen meno siellä kesäisin on.

Lenholmin linturnissa kävi armoton viima. Kymmenkunta joutsenta uiskenteli lahdella. Metsä vihersi jo sen verran, että kesän tuntua oli lämpötilasta huolimatta. Valkovuokkoja oli valtava määrä joka puolella. Vettä tihkutti ja aurinko paistoi.

Luontopolku ei ole järin pitkä ja viitoitus on melko selkeä. Karjaporttien yli pomppiessa reitiltä saattaa kuitenkin ajautua harhaan. Telamiinan kokoisia ulostekasoja näkyi polkujen varrella useita. Kesällä lämpimään paskaan astuminen voikin olla hyvin todennäköinen kokemus.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti