lauantai 24. toukokuuta 2014

Jailbreak featuring Taage Laiho Bassossa 10. toukokuuta

Turkulainen hevicoveripumppu Jailbreak esiintyi kaksi viikkoa sitten turkulaislähiö Varissuon Basso -ravintolassa.

Koska keikka sattui sopimaan mainiosti allekirjoittaneenkin aikatauluihin. Kun vielä kuskikin ilmoittautui omatoimisesti, tuli tehtyä debyyttivisiitti tähän kuppilaan.

Parkkipaikka löytyi helposti ravintolan läheltä. Aprikoimme tosin hetken, että uskaltaako sen siihen jättää auton vai tulevatko nuorisohuligaanit hajoittamaan kaaran ja ryöstämään sen putipuhtaaksi tuhkakuppia myöten.

Kumpaakaan ei tapahtunut, mutta Basson edustalla oli täysi hulina päällä. Kolme poliisiautoa ja ambulanssi takasivat sen, että Varissuon maine Turun pahamaineisimpana lähiönä tuli harvinaisen selväksi.

Basso osoittautui hyvin keikkapaikaksi soveltuvaksi. Lääniä löytyi ja lavakin oli melko tilava. Parketilla kelpasi pistää isommankin joukon tanssiksi. Olut maksoi neljä euroa per iso tuoppi.


Keikka alkoi yhdentoista pintaan. Bändiä mainostettiin Jailbreak featuring Taage Laiho. Sain käsityksen, että Taage olisi illan vieraileva tähti. Kuvittelin hänen käyvän laulaa luikauttamassa keikan päätteeksi viitisen biisiä.

Pian kuitenkin kävi ilmi, että tämä monesta kokoonpanosta tunnettu mies onkin orkesterin ainoa vokalisti. Näemmä edellinen laulaja Michael Henneken on vaihtanut maisemaa. En ollut moisesta siirrosta kuullutkaan, vaikka yhtyeen jäsenten ja tuttavapiirinsä kanssa tuleekin oltua tekemisissä.

Taage hoiti homman kotiin ammattilaisen ottein. Kilpi -yhtyeen pitäessä hiljaisempaa kautta, riittää miehellä aikaa muihin projekteihin. Hän on mukana muun muassa pirkanmaalaisessa Mad Hatter's Den -heviyhtyeessä, jolta ilmestyi viime syksynä pitkäsoitto.

Vaikka Jailbeakissa on vain yksi kitaristi, toimii soitto todella hienosti. Toista kitaraa ei kaivannut lainkaan.  Esimerkiksi Iron Maiden -laina Wrathchild kulki vallan mainiosti tällä systeemillä. Jari Salkku Salonen osaa käsitellä kuusikielistään.

Salonen ja Jailbeakin rumpali Pekka Wuori soittivat jo 80-luvulla samoissa bändeissä. Basisti Aki Paulamäki on tuttu ainakin Thin Lizzy -tribuuttiyhtyeestä Cold Sweat ja thrashia vääntävästä Axegressorista. Cold Sweatin pääjehuna häärää Salonen.

Jailbreakin settilista koostui pääosin 80-luvun hevi- ja hard rock -kappaleista. Olipa joukossa pari 70- ja 90-luvultakin peräisin olevaa tykitystä.








Coverbändien biisivalinnat ovat aina makukysymyksiä. Sama homma kuin trubaduureilla, jotka 90 prosenttisesti veivaavat samoja hotelcalifornioita ja proudmaryjä vuodesta toiseen. Mielestäni Jailbreak oli valinnut lainakappaleensa sen verran tyylillä, ettei pahimpia kliseitä ollut mukana.

Suurin osa tämänkin bändin yleisöstä on kumminkin Radio Rock- ja Radio City -kansaa. He tuskin ovat kuulleetkaan sellaisista bändeistä kuin vaikka Q5, Demon tai Krokus.












1 kommentti:

  1. Kysytäänkö nykyään passia, kun matkustaa Varissuolle?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista