sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Taage & Garfield @ Wanha Rahtilaiva

Lähibaarissani Wanhassa Rahtilaivassa Turun Aurajoessa esiintyi perjantaina 28. lokakuuta duo Taage & Garfield. Laulaja Taage Laiho on parhaiten tunnettu Kilpi -yhtyeestä ja Kari "Late" Karvinen on pitkään Turun suunnalla vaikuttanut kitaristi.

Aurajoki

Samat äijät olivat Rahtilaivassa elokuun 12. päivänäkin. Tuolloin esiintymispaikka oli yläkannen terassilla. Nyt he joutuivat ahtautumaan pieneen tilaan laivan sisäbaarissa.



Puutteelliseksi jääneen mainonnan takia paikalle olisi varmasti tullut lisääkin potentiaalisia elävän musiikin ystäviä, mutta toisaalta Rahtilaivan asikaspaikkakapasiteetti asettaa omat rajoituksensa. Baari oli kolmannen setin aikana täynnä.




Taagen ja Garfieldin duolla on ollut mukavasti keikkoja kesän ja syksyn mittaan. Verrattuna elokuiseen Rahtilaivalla esiintymiseen, oli tämänkertainen mielestäni parempi. Settilista oli uudistunut jonkun verran. Mukana oli jopa muutama suomenkielinen kappale. Se enteilee entistä laajempaa yleisöpohjaa. Tavallinen baariurpo ei todellakaan tiedä kuka on Yngwie Malmsteen tai mikä on Queensryche - Kirkan ja Leevi And The Leavingsin he tietävät varmasti. Pääosa biiseistä oli kuitenkin tuttua kasariheviä simppeliksi sovitettuina versioina. Whitesnakea, Scorpionsia ja vastaavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti