Royalsin livelevy

Royals oli vuonna 1975 perustettu suomalainen funkahtava bluesrockbändi. Sen perustivat Hurriganesista eronnut kitaristi Albert Järvinen, basistilaulaja Pave Maijanen ja rumpali Ippe Kätkä. Lehdistössä orkesterista leivottiin Hurriganesin kilpailijaa, vaikka sen musiikkityyli oli aikalailla erilaista kuin kitarajumalana pidetyn Järvisen vanhalla bändillä.

Royals teki kaksi studiolevyä Love Recordsille, joka oli silloin alallaan ykkönen. Spring 76 ilmestyi nimensä mukaisesti vuonna 1976 ja Out seuraavana vuonna.

Tilasin 11-12-vuotiaana Out -lp:n jonkun postimyyntikaupan alelaarista. Olisikohan ollut Epe's tai Original Records kyseessä. En kuitenkaan ollut tuolloin kypsä omaksumaan yhtyeen vaikeahkoa musiikkia. Jollen aivan väärin muista, on Outissa mukana aimo annos progea. Kuuntelin siihen aikaan esimerkiksi Hurriganesia, Pelle Miljoonaa, Sleepy Sleepersiä ja Eppu Normaalia. Niinpä älppäri lähti nopeasti kiertoon.

Sen sijaan Spring 76, jonka hankin joskus 80-luvun lopulla, on huomattavasti helpompi levy. Pitkälti lainakappaleista koostuva lp myi aikoinaan noin 30 000 kappaletta. Se ei ole lainkaan ihme, sillä tuohon aikaan levymyynti oli kasvussa ja Järvisen maine auttoi. Levy on kaiken lisäksi oikein hyvä.

Royalsissa soitti loppuaikoina koskettimia ja toista kitaraa Mikko Rintanen. Miehen myöhempiin meriitteihin kuuluvat ainakin jäsenyydet 90-luvun Wigwamissa ja Havana Blackissa.

Viimeisen keikkansa Royals soitti Helsingin Tavastialla 21.5.1978. Nyt kun kuuntelee tuolloin taltioitua Royals Liveä, en lainkaan ihmettele miksi näin meneteltiin.

Tilasin Royals Liven muutama viikko sitten Cdon.comista. Huokeaa hintaan myyty kiekko on pari kertaa pyörinyt soittimessani. Sen kohtaloksi jäänee kuitenkin pölyttyminen hyllyssä. Levy sisältää yksitoista kappaletta, joista vain neljä on yhtyeen omaa tuotantoa. Niistäkin yksi, Public Jump kestää huimat 23 sekuntia.

Royals vaikuttaa livelevyllään todella väsyneeltä. Jos orkesterin keikat olivat kautta linjan tätä luokkaa, niin ihmeteltävä on. Pakko uskoa, että se pystyi rivakampaan rokkaamiseen kuin Liven sisältämä munaton jamittelu. Oikeastaan vain Rock'n'Roll Bandiltä lainattu I'm Gonna Roll kulkee suhteellisen moitteettomasti, mutta alkuperäisen voimaa se ei tavoita.

Jollen aivan väärin muista oli Love Recordsin julkaisema Royals Live tupla-lp. En ole koskaan nähnyt sitä missään, vaikka levydivareita ennen ahkerasti kiersinkin. Levy oli jo 80-luvulla harvinainen, eikä sitä muistaakseni painettu kuin pari tuhatta kappaletta.

Pave Maijanen oli viime sunnuntaina Arto Nybergin ohjelmassa vieraana. Mies kertoi Royalsin lopettamisen syyksi punkin tulon ja suomenkielisen rockin nousun. Näin varmasti olikin.

Todennäköisesti Royals elää monen aikalaisen muistoissa hienona orkesterina. Asian laita olisi varmasti omallakin kohdalla näin, mikäli olisin kymmenkunta vuotta vanhempi.

Naantalin aurinkoinen sunnuntai

Sunnuntaina tuli piipahdettua Naantalin Kuparivuorella. Auto jätettiin paikkaan, josta ennen muinoin huristeltiin Merimaskuun ja Rymättylään. Sen viereen valmistui vuonna 1989 Kuparivuoren tunneli, jolla on pituutta 320 metriä.

Vanhan tien päässä on nykyään parkkialue, jonka jylhissä kallioseinämissä on talvisin komeita jääpuikkoja. Se on myös on upea näköalapaikka. Edessä levittäytyy Naantalinsalmi Ukko-Pekan siltoineen ja merimaisemineen. Presidentin kesäasunto Kultaranta näkyy oikealle katsoessa Luonnonmaan saaressa.

Hevonpään laavu

Kuulin Hevonpään laavusta tuttavaltani Kimmo Lepa Lehdolta. Hän oli pari viikkoa takaperin käynyt  grillaamassa makkaraa siellä. Samanlainen operaatio tuli mieleeni, kun viime lauantaina suuntasimme Harri Nato Leino ja Sunttu Sundellin kanssa Hajalan vanhalle ratatietunnelille käymään. Paluumatkalla osoitteemme olikin kyseinen laavu.

Paikka sijaitsee vanhan ykköstien varrella Paimion Hevonpäässä, Tammisillan puutarhalta jonkun matkaa Helsinkiin päin. Tien reunassa on muutamalle autolle mitoitettu parkkipaikka, mutta polku laavulle alkaa kuitenkin tien toiselta puolelta.

Metsässä saa tarpoa ehkä kilometrin verran hyvin opastettua reittiä, kunnes laavu jo näkyykin. Seuraa vaan keltaisilla eristysnauhoilla merkittyjä puita. Lumessa oli jonkun verran jälkiä, mutta aivan lähipäivinä siellä ei ollut käynyt kukaan.

Laavun vieressä oli kota polttopuita varten. Löytyipä lähistöllä vanha kunnon paskahuussikin. Itse laavu oli sen verran tilava, että siellä mahtuu isompikin sakki yöpymään. Meidän tarkoituksemme oli kuitenkin saada murkinaa ja sen jälkeen vaihtaa maisemaa.

Kosteahkot puut eivät palaneet kunnolla, mutta antoivat sen verran liekkiä, että makkarat saatiin kunnialla kypsiksi. Laavusta löytyi myös vajaa hiilipussi. Naton amerikkalainen sinappi ei vetänyt laisinkaan vertoja kotimaiselle, mutta tulipahan maistettua. Toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran - sen verran pahaa se oli.

Vaikka pakkanen paukkui, ei laavulla ollut lainkaan kylmä. Aurinko lämmitti ja tulisijakin sitä omalta osaltaan teki. Yritin tosin mahdollisuuksien mukaan vältellä savua, joka tarttui kumminkin vaatteisiin.

Laavun vieraskirja jäi kuittaamatta, koska kynä oli jäässä. Sama vika olkalaukussani olleella kynällä. No, ensi kerralla sitten. Se saattaa hyvinkin olla jo kuukauden parin kuluttua, sillä laavun lähellä oleva Vakkavuori vaikuttaa kiinnostavalta paikalta. Naton mukaan sieltä aukeaa upeat näköalat. Vuori jäi tällä kertaa väliin, koska lumessa kahlaaminen ei oikein innostanut.

Hajalan vanha rautatietunneli

Lauantaiajelu suuntautui tällä kertaa Paimioon ja Saloon päin. Komea aurinkoinen kevättalvipäivä oli kuin luotu ulkoiluun.

Kuntauudistusten myötä osaksi Saloa liitetyn Halikon kunnan Hajalan kylä kätkee sisäänsä erikoisen kohteen. Siellä on 1927 valmistunut, mutta aikoja sitten käytöstä poistettu rautatietunneli. Paikka on lähellä nykyistä junarataa, Hajalasta Halikkoon menevän tien vieressä. Sen verran hyvin se kuitenkin on piilossa, ettei satunnaisella liikkuja löydä sitä löytää ilman vinkkejä.

Lunta oli valtavat määrät luolaan johtavalla väylällä, jossa jossa kiskot ovat aikanaan kulkeneet. Nyt siinä rehotti lehtipuita sen verran paljon, että piti pahimpia oksia piti huiskia tieltä pois. Joku utelias oli lähiaikoina käynyt tunnelissa, mutta varsinaista polkua lumessa ei ollut.

Kesti hetken ennen kuin silmä tottui luolan hämärään. Kun jotain alkoi hahmottumaan, oli näky vähän kuin tieteis- tai kauhuelokuvasta. Eräs elokuva-alalla operoiva tuttuni kommentoikin kuviani, että "paikka näyttää ihan lavastetulta".

Mahtavat, seinistä roikkuvat jääpuikot ja jähmettyneet vesipatsaat eivät ole ihan arkinen näky. Itselleni tuli mieleen Alien - kahdeksas matkustaja -elokuva, joka tapahtuu avaruudessa. Herkkähermoisempi tuskin uskaltaisi lainkaan astella tunnelin uumeniin.

Tunnelin pohjalla oli valtavasti roskaa. Osin hajonnutta vaneria, mutta toisaalla sen päällä pystyi hyvin kävelemäänkin. Rautaromua, johtoja ym. roinaa riitti. Luolassa on kai harrastettu jonkunlaista seuratoimintaa, sillä tunnelin loppupäässä oli tasainen lattia ja kuin eräänlainen myyntitiski. Siinä luki "Halikon pienviljelijät". Tokkopa siellä sentään on perunoita ja porkkanoita kaupattu, mutta tansseja on hyvinkin saatettu järjestää kesäisin.

Sunnuntaikävelyllä Aurajokirannassa

Sunnuntaina 3. maaliskuuta pyrytti lunta koko aamun niin paljon, ettei ulkoilu tullut kysymykseenkään. Mutta kas kummaa, sade loppui puolenpäivän jälkeen. Aurinko alkoi paistaa täydeltä terältä. Moisesta säämetamorfoosista innostuneena päätin lähteä kävelylle Aurajoen rantaan.

Ikkunasta ulos kurkkiessani en huomannut lainkaan, että ulkonahan oli aivan helvetin kylmä. Jäi nimittäin lämpömittarin tutkailu kokonaan väliin. Olin jo jonkun matkaa kävellyt, kun aloin harkitsemaan täyskäännöstä takaisin sohvanpohjalle. Viima oli aivan mieletön ja pakkasta karkean arvion mukaan kymmenisen astetta. Ne yhdistettynä päästiin melko miesmäisiin lukemiin. Aurinko ei paljon kulkijaa lämmittänyt, mutta nosti sentään mielialaa.

Jotten sentään ihan sokerista olisi ollut, päätin käppäillä Turun sataman suuntaan. Förillä Aurajoen yli Läntiselle rantakadulle, siitä Forum Marinumin ja Suomen Joutsenen kulmille.

Lenkin varrelta tuli jonkun verran julkaisukelpoisia kuvia. Hyytävä kylmyys ei niistä tosin välity juuri ollenkaan.

Seilin saari

Seili on saari Nauvossa, nykyisen Paraisten kaupungin alueella. Se sijaitsee Saaristomerellä, Airiston eteläosassa. Seilin nimi tulee ruotsinkielisestä Själöstä, joka tarkoittaa hyljesaarta. Saari on ilmeisesti aikoinaan ollut hylkeiden asuinpaikka. Seilin pinta-ala on 1,6 neliökilometriä. Suurin pituus on 2,5 km ja suurin levys 1,5 km.

Seili on tunnettu ennen kaikkea synkästä historiastaan. Se toimi leprasairaalasaarena vuodesta 1619 alkaen noin 165 vuotta eteenpäin. Viimeinen spitaalinen kuoli saarella 1785. Ensimmäisiä sairastuneita on tosin tuotu Turusta Seiliin jo 1300-luvulla.

Uutta ja vanhaa maalipintaa Seilin satamarakennuksissa 2009 ja 2010. 

Spitaalisten jälkeen Seiliin tuotiin mielisairauspotilaita. Paikkaluvultaan saaren sairaala oli alallaan yhteen aikaan Suomen suurin. 1800-luvulla sairaalatiloiksi tehtiin isoja kivirakennuksia, jollaisia ei normaalisti saaristossa ole.

Sairaalatoiminnan loppuvaiheessa Seilissä oli vain naispotilaita. Miehet siirrettiin Käkisalmen uuteen sairaalaan. Vuoden 1960 jälkeen saarelle ei enää otettu uusia mielisairauspotilaita ja toiminta lakkautettiin kahta vuotta myöhemmin.

Seiliä koskevista televisiodokumenteista muistan nähneeni, että sinne saatettiin määrätä potilaita melko heppoisin perustein. Yleensä poispääsyä ei sen jälkeen enää ollut. Jos nainen oli luonteeltaan vaikka kevytkenkäinen, saattoi määränpäänä olla Seili ja mielisairausluokitus.

Aihetta on viime vuosina tutkittu. http://www.studio55.fi/mennaanmatkalle/artikkeli.shtml/1399617/nama-oudot-perusteet-veivat-suomessa-naisia-mielisairaalaan-loppuiakseen

Nykyään sairaalarakennukset ovat Turun yliopiston alaisuudessa toimivan Saaristomeren tutkimuslaitoksen tiloja. Pari vuotta sitten saarella käydessäni paluulaivalle kirmasi kolmisenkymmentä reipasta opiskelijatyttöä. Sattui olemaan perjantai ja työ- tai opiskeluviikko lopuillaan. En voinut välttyä ajatukselta, että ennen vanhaan noissa samoissa tiloissa heidän ikäisillään naisilla oli jokseenkin toisenlaiset oltavat.

Seilin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu saaren kirkko. Puukirkko on rakennettu 1733 Turusta siirretyn vanhan kirkon paikalle. Se rakennettiin yhden kesän aikana ja vihittiin käyttöön kolme päivää sen valmistumisen jälkeen.

Kirkon kellotapuli on erikoinen. Se on pihan toisella puolella lähellä rantaa, eikä malli muistuta tyypillistä kellotapulia lainkaan. Pihalla on myös iso risti, joka on pystytetty Seilissä kuolleiden 663:n spitaalipotilaan muistoksi.

Rakennus on sisältä pelkistetty. Juuri mitään koristeita ei ole, pelkkää hirttä siellä sun täällä. Spitaalisille tarkoitettu osa on tarkoin rajattu muusta kirkosta. Kirkon takana on hautausmaa. Tavallisesta saapasmäestä se poikkeaa siinä, että siellä on pääasiassa vain yksinkertaisia puuristejä hautakivien sijasta.

Seilin kirkossa järjestetään jumalanpalvelus kolme kertaa kesässä. Siellä on vihitty hääpareja ja pidetty Nauvon kamarimusiikkipäiviä.

Turkulaisen kirkkobongari Kaj Ahlrothin listalla rakennus kiilasi välittömästi hänen TOP 5:een. Minunkin mielestä Seilin kirkko on vaikuttava ilmestys, vaikka ulkoapäin näyttääkin perin vaatimattomalta.

Seili sai myös jonkinlaista mainetta laulaja Jenni Vartiaisen levyn myötä. Seiliksi nimetty albumi sisälsi samannimisen kappaleen. Eri asia sitten on, kuinka moni Jenni-fani osaa yhdistää biisin saareen, vaikka se siitä kertookin.

Muutama vuosi sitten presidentti Tarja Halonen ja Venäjän päämies Vladimir Putin virailivat Seilissä. Silminnäkijähavainnon mukaan pusikot kuhisivat turvamiehiä, eikä rantautuminen saareen onnistunut sitten millään. Suomen oloihin nähden täysin yliammutut järjestelyt herättivät kuulemma lähinnä hilpeyttä.

Saarella on muutamana vuotena ollut kalasääksen pesässä webbikamera, jonka kautta on voitu seurata lintujen pesintää. http://www.balticseanow.info/en/Home/explore_0/webcameras_0/ospreynest.html.stx

Seiliin pääsee kesäisin joko omalla tai jonkun toisen veneellä. Yhteysalus M/S Östernin kyytiin voi hypätä sekä Nauvon kirkonkylästä että Rymättylän Hangasta. Alla olevassa 2010 otetussa kuvassa Seiliin kuljettiin vielä yhteysalus Lintalla.