Öregrundin rannikkokaupungin jälkeen bussi suuntasi Uppsalaan, joka oli Multiexpertit Oy:n järjestämän Höga Kusten-kiertomatkan toiseksi viimeinen etappi ennen Viking Linen Tukholman terminaalia. Seuraavana aamuna odotti Turun satama.
Lämpömittari näytti yli kolmeakymmentä astetta. Kaupungin kivitalot hohkasivat lämpöä. Bussista ulos astellessa olo oli melkein kuin Phuketin lentokentällä Thaimaassa. Helle oli lähes piinaavaa, joten sisätiloista piti etsiä viilennystä.
Matkanjohtaja Ari Nurminen suositteli läheistä kauppahallia, jos teki mieli murkinaa. Hän muisti myös mainita, että Ruotsissa ruokapaikat menevät kiinni melko aikaisin, joten ehkä ruokaa vielä saa tai sitten ei.
Marssimme tutulla porukalla kauppahallin sisuksiin. Vatsa kurni kuin viimeistä päivää. Kuten jo aiemmin kirjoitin matkakertomuksen osassa 3, poikkeaa ruotsalainen ravintola- ja kahvilakulttuuri suomalaisesta melkoisesti. Niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Kauppahallissa olimme kuin venäläiset muinoin Anttilassa. Mietin kuumeisesti miten täällä tilataan jotain suuhunpantavaa. Eräällä tiskillä pizzaa vääntävät miehet sanoivat, että tilaus tehdään tuolta, eikä tästä. Epäselväksi vain jäi, että mistä!
Kahvilan tiskillä oli ruokalista ja kassalla yrmeän näköinen nuori nainen. Joku tajusi kääntää menun toisinpäin, jolloin sieltä paljastui sama litania englanniksi. Oikein innostuin, kun näin tarjolla olevan lihapullat muusilla. Ei muuta kuin tilaamaan!
- Hello! Meatballs with smahed potatoes and Cola.
-What?
- Meatballs with smashed potatoes and Cola.
- Whaaat! We are closed!
Aivan käsittämätöntä toimintaa taas. Ruokalistat esillä, eikä mitään tietoa, ettei ruokaa saakaan. Kassalla päivystävä likka on kuin perseeseen ammuttu karhu. Eipä tarvinnut käyttää tuon enempää Uppsalan kauppahallin palveluja.
Läheisestä tuomiokirkkokahvilasta sentään sai syötävää. Sekään ei tosin ollut kovin helppoa. Tiskillä notkui peräti kolme nuorta työntekijää, joiden palveluhalukkuus ei varsinaisesti loistanut ulospäin.
Törmäsin Höga Kusten-sillan ravintolasta tuttuun ilmiöön - vitriinissä ei ollut kahvaa, josta asiakas voisi itse ottaa haluamiansa tuotteita ja sitten mennä kassalle maksamaan ne. Lähimpänä minua maleksi vetelä sälli, joka juuri ja juuri pysyi nojaamatta pystyssä. Hän ei reagoinut mitenkään asiakkaisiin, joten minun oli avattava sanainen arkkuni.
Ilmoitin hänelle, että tuo sämpylä tuossa olisi kova sana lautasellani. Kaveri vilkaisi kauempana notkuvaa tyttöä ja löntysteli hänen luokseen huoneen toiseen päähän kertomaan, että tuolla olisi asiakas, joka haluaisi vitriinistä sämpylän. Jumalauta mitä toimintaa!
Kolmannen myymälähenkilön toimenkuvaa en enää sen tarkemmin muista, mutta ainakaan hän ei tehnyt elettäkään asiakaspalvelun hyväksi. Miten on mahdollista, että tällaiset vätykset palvelevat Ruotsin kuuluisimman kirkon kahvilassa?
Useimmat Ruotsin kuninkaat ja kuningattaret kruunattiin Uppsalan kirkossa vuoteen 1719 asti. Nykyään kirkossa vihitään kaikki Ruotsin piispat sekä Uppsalan hiippakunnan papit ja diakonit virkaansa.
Kirkkoon on haudattu monia tunnettuja Ruotsin hallitsijoita ja muita tunnettuja ruotsalaisia kuten Kustaa Vaasa, Eerik Pyhä ja Emanuel Swedenborg.
Käyntipäivänämme heinäkuun puolivälissä kirkossa oli jonkinlainen taidenäyttely. Ainakaan allekirjoittaneelle se ei uponnut juuri lainkaan. Valtavia ihmispatsaisia oli sijoiteltu sinne tänne, eikä esimerkiksi yllä olevassa kuvassa näkyvä hujoppinainen sopinut yhtään näin arvokkaaseen ympäristöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti