Valoa Hajalan tunnelin päässä

Salon Halikossa sijaitseva Hajalan vanha rautatietunneli tuli tutuksi kaksi vuotta sitten. 1927 rakennettu tunneli on hylätty aikoja päiviä sitten. Uusi junarata kulkee läheisen pellon poikki.

Massiivista tunnelia katsellessa tulee väkisinkin mieleen työmiehet, jotka sadan vuoden takaisilla välineillä ahersivat hiki hatussa kallion kimpussa. Heidän työstään muistona on harvojen tuntema urbaani vaelluskohde.

Viime käynnilläni tunnelissa tuntui olevan todella heikko valo, eikä silmä tottunut pimeään sitten millään. Nyt samaa ongelmaa ei ollut, vaan aukkoon pystyi astelemaan aivan surutta.

Tunnelin pohjan vanerilevyt on alkupäästä saatu jollain konstilla saatu hajoitettua täysin pirstaleiksi. Kannattaakin katsoa minne astuu. Moiseen tihutyöhön tuskin nuorisokaan pystyy ainakaan ilman järeitä apuvälineitä, mutta vaikea keksiä teolle muutakaan syytä. Keskemmällä tunnelia vaneripohja on suhteellisen hyvässä kunnossa.

Vanerilattialla on joskus muinoin pistelty jalalla koreasti. Halikon pienviljelijäyhdistys on järjestänyt siellä tansseja. Miljöö on toki mitä erikoisin sellaiseen tapahtumaan, mutta miten mahtoi olla akustiikan laita? Pelkkä normaali puhekin kun kaikuu tunnelissa.

Parilla edellisellä käyntikerralla tunnelissa on ollut komeita jäämuodostelmia. Tänä talvena ei ole pakkasta  pahemmin ollut, eikä jäätaidettakaan näkynyt kuin lähinnä tunnelin ulkopuolella.

Retkikohteita koluamassa Salon seudulla

Viime sunnuntaina lähdin Harri Nato Leinon ja Virpi Been kanssa ajelulle. Suuntana oli Salo. Kuntaliitosten myötä kasvanut kaupunki nieli muun muassa Halikon, jossa oli ensimmäinen kohteemme - Hajalan vanha rautatietunneli.

Moinen ihme tuli tutuksi viime maaliskuussa, jolloin kirjoitinkin siitä blogiini. Nyt paikka näytti hieman erilaiselta; johtuen kai valosta, jota oli selvästi enemmän. Viimeksi kesti tottua hämärään varmaan viitisen minuuttia ennen kuin näki missä kummassa sitä oikein onkaan.

Varsin kummallinen paikka tunneli tosiaan on. Herkkähermoisia saattaisi pelottaa moiseen pimeään koloon meno. Viime keväänä tunnelin jäämuodostelmat toivat mieleeni tieteis- tai kauhuelokuvan. Varmaan kuluvankin talven mittaan jäämassat kasvavat ja tulevat merkillisiksi patsaiksi, jollaisia en ole aiemmin nähnyt missään.

Tunnelissa ei ole turvallista kävellä, vaan jokaista askelta saa hakea. Vaneripohja on lähes kauttaaltaan rikki. Betonimurskaa ja raudanpätkiä törröttää siellä täällä.

Toisessa päässä on tasainen peilijää, jossa voisi vaikka luistella. Maahan on arviolta muutama kymmenen senttiä, eikä näkymä jään läpi taskulampun valossa järin houkutteleva. Siirryinkin nopeasti vankemmalle alustalle sen huomattuamme.

Vanhan Turuntien varrella sijaitseva Halikon vanha silta on puurakenteinen on 1866 valmistunut puurakenteinen museosilta. Se on ollut osa Turusta viipuriin johtanutta Suurta Rantatietä. Sillan pituus on 75 metriä.

Vanha silta on osa Halikon kirkonseutua, joka kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Matkalla sillalle huomasimme pellolla kirmaamassa kymmenkunta pientä hirvieläintä. Tiedä sitten olivatko ne samoja kuin sillan lähellä näkemämme kolme metsäkaurista.

Kreivinmäen ulkomuseossa Halikossa en ollut aikaisemmin vieraillutkaan. Näytillä on aittoja, sudenkuoppa, mamselli-tyyppinen tuulimylly ja myllärin torppa.

Aivan vieressä on vanha puutalo, jossa tulkitsin jonkun asuvan. Sen voisi luulla kuuluvan kokonaisuuteen, mutta satelliittianteeni katolla ja uudenkarhea henkilöauto pihamaalla sotivat asiaa vastaan.

Viimeinen etappi oli Häntälänkosken pato Halikonjoessa. Allekirjoittaneelle paikka oli reissun parasta antia, koska en tiennyt tällaisesta aiemmin lainkaan.

Parkkipaikalta parin sadan metrin päästä löytyy pato ja sen viereen rakennettu kalastuslava, josta kelpaa katsella kosken kuohuntaa. Häntälänkoskella pitää vierailla toistekin. 

Hajalan vanha rautatietunneli

Lauantaiajelu suuntautui tällä kertaa Paimioon ja Saloon päin. Komea aurinkoinen kevättalvipäivä oli kuin luotu ulkoiluun.

Kuntauudistusten myötä osaksi Saloa liitetyn Halikon kunnan Hajalan kylä kätkee sisäänsä erikoisen kohteen. Siellä on 1927 valmistunut, mutta aikoja sitten käytöstä poistettu rautatietunneli. Paikka on lähellä nykyistä junarataa, Hajalasta Halikkoon menevän tien vieressä. Sen verran hyvin se kuitenkin on piilossa, ettei satunnaisella liikkuja löydä sitä löytää ilman vinkkejä.

Lunta oli valtavat määrät luolaan johtavalla väylällä, jossa jossa kiskot ovat aikanaan kulkeneet. Nyt siinä rehotti lehtipuita sen verran paljon, että piti pahimpia oksia piti huiskia tieltä pois. Joku utelias oli lähiaikoina käynyt tunnelissa, mutta varsinaista polkua lumessa ei ollut.

Kesti hetken ennen kuin silmä tottui luolan hämärään. Kun jotain alkoi hahmottumaan, oli näky vähän kuin tieteis- tai kauhuelokuvasta. Eräs elokuva-alalla operoiva tuttuni kommentoikin kuviani, että "paikka näyttää ihan lavastetulta".

Mahtavat, seinistä roikkuvat jääpuikot ja jähmettyneet vesipatsaat eivät ole ihan arkinen näky. Itselleni tuli mieleen Alien - kahdeksas matkustaja -elokuva, joka tapahtuu avaruudessa. Herkkähermoisempi tuskin uskaltaisi lainkaan astella tunnelin uumeniin.

Tunnelin pohjalla oli valtavasti roskaa. Osin hajonnutta vaneria, mutta toisaalla sen päällä pystyi hyvin kävelemäänkin. Rautaromua, johtoja ym. roinaa riitti. Luolassa on kai harrastettu jonkunlaista seuratoimintaa, sillä tunnelin loppupäässä oli tasainen lattia ja kuin eräänlainen myyntitiski. Siinä luki "Halikon pienviljelijät". Tokkopa siellä sentään on perunoita ja porkkanoita kaupattu, mutta tansseja on hyvinkin saatettu järjestää kesäisin.