Saaronniemen metsäkauris

Lähdin lauantaina 28. syyskuuta ulkomaanmatkalle. Koska startti tapahtui vasta illalla, oli päivällä aikaa hyödyntää joutotunnit Turun Ruissalossa. Kun matkalaukun pakkaamiseenkaan ei yleensä mene viittätoista minuuttia kauempaa, mikäs sen parempaa kuin saaristoluonnossa kävely.

Lenkki suuntautui vaihteeksi toiselle puolelle Saaronniemeä, karavaanarialueen taakse. En ole vielä Kolkanniemeenkään kyllästynyt, mutta vaihtelu virkistää.

Mukana oli luontokuvauksesta niin ikään kiinnostunut Miika Hyttinen, joka zoomailee nykyään aktiivisesti vähän kaikkea mitä ulkona liikkuu.

Hänen haukankatseensa huomasi pöpelikössä metsäkauriin, joka seisoi pienellä kallionyppylällä. Eläin oli kuin tarjottimella, eikä vastoin oletuksiani pinkonutkaan pakoon, vaan jäi tuijottamaan meitä. Eipä muuta kuin kamera laulamaan.

Vaikka päivän kohokohta olikin kauriin bongaaminen, löytyi Saaronniemen kallioilta muutakin ihmeteltävää. Huolimatta siitä, että elettiin syyskuun loppua, puski kivenraoista varsin tuoreen näköisiä kukkia. Jotenkin luulisi, että orvokitkin olisivat kuihtuneet ajat sitten.

Retkikohteita koluamassa Salon seudulla

Viime sunnuntaina lähdin Harri Nato Leinon ja Virpi Been kanssa ajelulle. Suuntana oli Salo. Kuntaliitosten myötä kasvanut kaupunki nieli muun muassa Halikon, jossa oli ensimmäinen kohteemme - Hajalan vanha rautatietunneli.

Moinen ihme tuli tutuksi viime maaliskuussa, jolloin kirjoitinkin siitä blogiini. Nyt paikka näytti hieman erilaiselta; johtuen kai valosta, jota oli selvästi enemmän. Viimeksi kesti tottua hämärään varmaan viitisen minuuttia ennen kuin näki missä kummassa sitä oikein onkaan.

Varsin kummallinen paikka tunneli tosiaan on. Herkkähermoisia saattaisi pelottaa moiseen pimeään koloon meno. Viime keväänä tunnelin jäämuodostelmat toivat mieleeni tieteis- tai kauhuelokuvan. Varmaan kuluvankin talven mittaan jäämassat kasvavat ja tulevat merkillisiksi patsaiksi, jollaisia en ole aiemmin nähnyt missään.

Tunnelissa ei ole turvallista kävellä, vaan jokaista askelta saa hakea. Vaneripohja on lähes kauttaaltaan rikki. Betonimurskaa ja raudanpätkiä törröttää siellä täällä.

Toisessa päässä on tasainen peilijää, jossa voisi vaikka luistella. Maahan on arviolta muutama kymmenen senttiä, eikä näkymä jään läpi taskulampun valossa järin houkutteleva. Siirryinkin nopeasti vankemmalle alustalle sen huomattuamme.

Vanhan Turuntien varrella sijaitseva Halikon vanha silta on puurakenteinen on 1866 valmistunut puurakenteinen museosilta. Se on ollut osa Turusta viipuriin johtanutta Suurta Rantatietä. Sillan pituus on 75 metriä.

Vanha silta on osa Halikon kirkonseutua, joka kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Matkalla sillalle huomasimme pellolla kirmaamassa kymmenkunta pientä hirvieläintä. Tiedä sitten olivatko ne samoja kuin sillan lähellä näkemämme kolme metsäkaurista.

Kreivinmäen ulkomuseossa Halikossa en ollut aikaisemmin vieraillutkaan. Näytillä on aittoja, sudenkuoppa, mamselli-tyyppinen tuulimylly ja myllärin torppa.

Aivan vieressä on vanha puutalo, jossa tulkitsin jonkun asuvan. Sen voisi luulla kuuluvan kokonaisuuteen, mutta satelliittianteeni katolla ja uudenkarhea henkilöauto pihamaalla sotivat asiaa vastaan.

Viimeinen etappi oli Häntälänkosken pato Halikonjoessa. Allekirjoittaneelle paikka oli reissun parasta antia, koska en tiennyt tällaisesta aiemmin lainkaan.

Parkkipaikalta parin sadan metrin päästä löytyy pato ja sen viereen rakennettu kalastuslava, josta kelpaa katsella kosken kuohuntaa. Häntälänkoskella pitää vierailla toistekin. 

Ruissalossa ruskaa etsimässä

Eilen sunnuntaina oli todella hieno ilma. Päivä oli kuin tehty ulkoilua varten.

Aamukymmeneltä odottelin kaveria Aurajokirannassa. Nappasin pari fotoa siinä samalla. Joki näytti upealta aamupäivän sarastuksessa.

Krapulaisen näköinen noin 55-vuotias mies seurasi lähistöllä touhujani. Pian hän totesi, että "ulkona on kahdeksan astetta lämmintä". Sitten hän hörppäsi kulauksen oluttölkistään. Minulla ei ollut asiaan mitään lisättävää.

Iltapäivällä kävin Ruissalossa. Kuten arvata saattoi, tienreunat ja parkkipaikat olivat täynnä autoja. Kyllä tällaisen ilman luulisi ajavan ihmiset ulos - ellei sitten ole niin kova kankkunen, että on kerrassaan pakko jäädä sohvalle.

Saaronniemessä maahanmuuttajaryhmät viettivät grillijuhlia miesten kesken. Pitkälle lehahtaneesta tuoksusta huolimatta en osannut päätellä olivatko ritilällä tirisevät kanat rituaaliteurastettuja vai Lildin kylmäkaapista peräisin. Porsaankyljyksiä siellä tuskin käänneltiin.

Tarkoitukseni oli katsella ympäristöä sillä silmällä, jos sattuisi löytymään valokuvauksellisia lehtipuita nyt ruska-aikaan. Olihan niitäkin.

Ruissalon Kansanpuiston pellolla oli tuhansia valkoposkihanhia. Laumassa taannoin viihtynyttä ja paljon julkisuutta ainakin paikallismediassa saanutta punakaulahanhea en bongannut, mutta varmaan sekin jossain siellä seassa oli.

Paluumatkalla huomasin kaukana metsän reunassa liikettä. Pieniä hirvieläimiä oli pellolla syömässä. Kotiin pääsyäni selvitin eräältä metsästysharrastajalta mikä laji onkaan kyseessä. Kaveri tiesi oitis kuvan nähtyään, että "siinä on joukko reilun vuoden ikäisiä metsäkauriita".

Kauriit olivat melko kaukana tiestä ja kuvanottopaikasta. Ehkä parin sadan metrin päässä. Muutama kohtalainen foto tuli silti.