Lohjan reissu osa 2 - Paavolan tammi

Lohjan keskustasta noin viidentoista kilometrin päässä sijaitseva Lohjansaari vaikutti mukavalta maaseudulta. Ainakin näin kesäaikaan peltoa, vesistöä ja metsää katseli mielellään auton ikkunasta.

Tavoitteenamme oli löytää kohuttu Paavolan tammi. Hype puun ympärillä alkoi viitisen vuotta takaperin, jolloin Retkipaikka-sivuston perustaja Antti Huttunen innostui siitä ja alkoi rummuttaa puuvanhusta niin nettijulkaisuissa, Retkipaikka-kirjassa kuin hieman myöhemmin Metsien kätkemä-televisiosarjassakin.

En tiedä millainen nähtävyys tammi oli aikaisemmin, mutta Huttusen ansiosta siitä on tullut oikea kansanvaelluskohde ja oman lajinsa superjulkkis.

Lohjansaaren entisen koulun pihalta osoitteesta Pietiläntie 23, Lohja, lähtevä luontopolku eteni pitkin tammi-, lehmus- ja pähkinäpuumetsikköä. Lopulta saavuttiin kuusien ympäröimälle aukiolle, jossa kuuluisa puu jökötti.

Mielikuvitukseni laukkasi kiihkeästi luontopolulla kävellessäni. Oliko tämä nyt se tarujen satumetsä? Kuvittelin kaikenmaailman muinaiset trikoosankarit Robin Hoodista Frodo Reppuliin killumassa tuon mahtavan puun oksilla ja hovinarrien steppailevan ringissä.

Tammihan ei näyttänyt samalta kuin Huttusen valokuvissa. Tiedä sitten oliko fotoja miten paljon käsitelty, mutta samaksi en olisi tunnistanut. Isohan se toki on, mutta onhan noita muuallakin. Mieleen tulevat ainakin Kustavintien varressa Taivassalon vanhan pappilan kupeessa oleva jättimäinen tammi ja Askaisissa Louhisaaren linnaan johtavan tien varrella olevat kerrassaan suunnattomat puut.

Julkkispuun ympäriltä on vuonna 2016 kaadettu kuusia, jotta se näkyisi paremmin. Jos olisin ollut työnjohtaja, olisi kuusia kaadettu enemmänkin.

Tammelle johti jatkuva ihmisvirta. Oli niin papparaista sekä juuri ja juuri kävelemään oppinutta pikkulasta. Toivottavasti he pitivät näkemästään. Minulle tämä ei oikein kolahtanut, mutta tulipa moinen kuuluisuus nyt vihdoin nähtyä.

Lohjan reissu osa 1 - Kaarteen sotamuseo

Lohjalla sijaitseva Kaarteen sotamuseo on yksityinen kotimuseo. Kuulin siitä juhannuksen jälkeisellä viikolla työkaveriltani Sunttu Sundellilta, joka parkkeerasi Rocla-trukkinsa viereeni ja aukaisi sanaisen arkkunsa.

Hän suunnitteli tulevalle lauantaille Lohjan reissua ja kyseli halukkuuttani lähteä mukaan. No, mikä ettei. Samaan syssyyn ehdotin paria muutakin kohdetta, joista tarkemmin seuraavissa blogijutuissa.

Ensimmäinen kohteemme helteisenä lauantaina oli Lohjan kaupunkitaajaman ulkopuolella oleva sotamuseo, joka on rakennettu uudehkon omakotitalon alakertaan.

Talon yläkerrassa on TeijArt-mosaiikkigalleria. Alueella on myös muutakin nähtävää kuten patsaita, kiinalainen huvimaja sekä tsasouna, jossa on Teija Kaarteen ikoniaiheisia mosaiikkitöitä.

Kaarteen sotamuseo on kunnianosoitus itsenäisyytemme puolesta taisteilleille. Esillä on sotavuosien 1939-1945 esineitä, aseita, lottakanttiini, pommisuoja, korsu sekä juoksuhauta valo- ja ääniefektien saattelemana.

Museon perustaja Kalervo Kaarre kertoi, että homma lähti alunperin liikkeelle kahdesta esineestä. Nyttemmin kokoelma on paisunut valtavaksi. Eipä heti uskoisi, että yksi mies on pystynyt tällaisen näyttelyn toteuttamaan. Varsinainen elämäntyö.

Pikkutarkasti ja huolellisesti asetellut esineet ovat myös siinä mielessä erikoisasemassa, että niitä kuulemma saa kosketella ja hypistellä vapaasti. Normaalistihan museossa on kielletty kaikenlainen hiplaaminen.

Vaikka olimme ensimmäisten vieraiden joukossa, oli avointen ovien päivänä muitakin liikkeellä. Pääsin ujuttautumaan sen verran lähelle esineistä ja aseista kertonutta vanhaa herraa, että sain osani valtavasta informaatiovirrasta, jota hän uteliaille vieraille suolsi.

Opas osoittautui eläkkeellä olevaksi everstiluutnantiksi. Juttujensa perusteella veikkasin häntä  sotatantereilla taisteelleeksi veteraaniksi. Tempauduin tarinoihin mukaan niin intensiivisesti, että hetken kuvittelin itsekin olevani rintamalla suomikonepistooli tanassa.

Erittäin mielenkiintoinen museo, jota ei voi muuta kuin suositella. Olen nimittäin sitä mieltä, että ilman sotiemme veteraanien uhrauksia tätäkään blogijuttua tuskin olisi kirjoitettu, eikä toinen kotimainen kielemme olisi ruotsi, vaan venäjä.

Kaarteen sotamuseoon pääsee vähintään viiden hengen ryhmissä ja varauksissa auttaa Lohjan matkapalvelukeskus. Nettisivuilla www.kaarteensotamuseo.fi lisää infoa.

Ruissalossa 2. heinäkuuta

Eilen käväisin Turun Ruissalossa. Syitä moiseen oli tasan kaksi. Ensimmäinen oli Ruisrockin pystytyksen tutkailu ja toinen yleinen ulkoilu.

Ruisrockista on tällä vuosikymmenellä tehty sysipaska festivaali, jossa ei rokki enää raikaa ollenkaan. Sen sijaan kaikenmaailman turhuuksia, kuten ranskalaisia tiskijukkia muistitikkuineen, päästetään heilumaan päälavalle. Sekään ei enää ole kansanpuiston hiekkarannalla, vaan pellolla, jonne festivaali alkoi laajentua nykyisen järjestäjän Vantaan Festivaalien aikana. 

Tapahtuma tuntuu vuodesta toiseen olevan järkyttävää Ruisrock-nimen pilaamista ja musiikkidiggarien aliarvioimista. Kuinka ne edes kehtaavat.

Mutta ehkä vielä joku päivä tulee Ruisrockiin mentyä. Se tosin edellyttää juhlan muuttumista takaisin rokkifestivaaliksi, eikä pysymistä tuollaisena ala-arvoisena konemusiikki- ja puhelaulujuhlana. 

Kansanpuistontieltä katseltuna tapahtuma-alueen pellolla kävi aikamoinen kuhina. En viitsinyt pällistellä sen enempää, jotten vaan olisi ollut haitaksi työmaaliikenteelle. Suuntasin Ruissalon päähän Saaronniemeen, jossa oli ajankohtaan nähden yllättävän tyhjää. 

Liekö kova tuuli karkoittanut auringinpalvojat ja ulkoilijat kun Kolkannokassakaan ei ollut hetkeen ketään muita. Erikoinen tilanne.

Varis yltyi raakkumaan oikein urakalla minut nähdessään. Punajalkaviklo oli kuin tarjottimella kuvausmielessä, lajin tarkistin kaverilta myöhemmin illalla. Valkoposkihanhia ja paskapökäleitä riitti täällääkin. 

Airistolla oli ruuhkaa. Peräti neljä laivaa liikehti samanaikaisesti. En muista siellä ennen noin montaa nähneenikään, vaikka Turun seutu onkin olevinaan maamme satama- ja merenkulun merkkipaaluja. Se on merkillinen yhtälö, sillä esimerkiksi viime kesänä tekemieni seitsemäntoista Vepsän reissun yhteydessä näin Turun satamassa tasan yhden rahtilaivan! 

Tästä tulikin mieleen lähes viiden vuoden takainen blogijuttuni, joka käsittelee Turun päivänä 2014 tehtyä satamaristeilyä. Volyymit ovat kuulemma kovat, mutta kumma kun Vikingin ja Siljan matkustajalaivoja lukuunottamatta muita paatteja ei missään näy.  http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/09/satamaristeily-turussa.html

Juhannussunnuntain luontokuvat

Juhannusviikonloppuna Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä tuli tehtyä muutakin kuin juhlittua. Sunnuntaina suuntasin saareen uudelle reissulle ja keskityin luontokuvaamiseen. Ilma oli siihen hommaan erinomainen ja kuvista tulikin mielestäni varsin kelpoja.

Välillä vähän ihmettelen erästä tuttuani, joka on osittain profiloitunut jonkin sortin lintukuvaajaksi. Olen kysellyt häntä mukaan Vepsään ainakin vuodesta 2015, mutta vieläkään asia ei ole toteutunut. Enää en aio kysyä.

Omapa on asiansa jos monen tonnin kameravehkeitä on jollain tavalla mukavampi pitää kaapissa kuin käyttää niinkin helposti saavutettavissa olevassa paikassa kuin Vepsässä. Luulisi, että olisi itsestään selvää, että turkulainen luontovalokuvausta harrastava mies pakkaa kamppeensa ja suuntaan vesibussi M/S Lilyllä saareen.

Käydessäni grillikalliolla, jota jotkut kutsuvat myös kotakallioksi, huomasin vanhan tutun kalalokin kuikuilevan muutaman metrin päässä ruuan toivossa. Kyseistä lintua kuvasin jo kesäkuun alussa samassa paikassa. Se on rengastettu molemmista jaloistaan, josta sen tunnistinkin.

Toki vanhalle kaverille piti heittää muutama pullanpala. Alemmassa kuvassa murkinaa onkin jäänyt nokanpieleen kiinni.

Ainoa harmituksen aihe juhannuksen päätöspäivän suhteen oli oma ruokapuoli. Otin Lidlistä ostamani makkarapaketin saareen mukaan ja grillailin kaikessa rauhassa siinä grillikatoksessa, johon metsäpalovaroituksen aikaankin saa tehdä tulen.

Hetken kuluttua selvisi, että Vepsän ravintolan ruoka on nykyään noutopöytätyyppinen. Tarjolla olisi ollut 11,50 euron hintaan grillipihviä ja perunoita. Enpä moista tiennyt, mutta kesän mittaan varmasti vielä ehtii.