Alkukesää Kuuvannokalla

Aamuvuoroviikolla olen päässyt pariin otteeseen nauttimaan alkukesäisestä luonnosta Turun Ruissalossa. Ensin tie vei kasvitieteelliseen puutarhaan, jonka lummelammikossa vihersammakot pitivät äänekästä konserttiaan. Toisella kerralla Ruissalo-keikka suuntautui Kuuvannokkaan. 

Edellisen kerran Kuuvassa käydessäni parkkipaikka oli aivan täynnä. Nyt siellä oli vaivaiset kahdeksan autoa. 

Yhdeksänsadan metrin päässä parkkipaikasta sijaitsee Kuuvannokka, jonka komea kallioranta on suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Tällä kertaa vain kaksi seuruetta oli nauttimassa merimaisemista. 

Kuuvannokassa on ikivanhoja kalliohakkauksia, joiden alkuperästä ei käsittääkseni ole juuri mitään tietoa. Alla oleva jatulintarhaa esittävä teos on varsin huomaamaton, ellei tiedä tarkkaan mistä etsiä. 

Muinainen taideteos näyttää tässä kokoaan suuremmalta, mutta mikäli pizzan tiputtaisi päälle, peittyisi kuva. 

Metsäpolkuja kävelessäni pohdiskelin mitä tarkoittaa "huitu". Törmäsin sanaan aiemmin päivällä erään Facebook-päivityksen yhteydessä. "Et ole huitun näköinen mies". 

Huitusta mieleen tuli The Grammers-yhtyeen entisen kitaristin sukunimi, mutta tällaisessa yhteydessä en ollut sanaa aiemmin kuullut. Kyselin kirjoittajalta mitä tuo merkitsee. Vastauksen antaminen oli kai ylivoimasta, koska en sitä saanut. Ylioppilaan pitäisi kuulemma tietää tällainen!

Juttu jäi sen verran kaivelemaan, että seuraavana päivänä töissä tein pientä galluppia. Kukaan puolesta tusinasta jututtamastani ei tiennyt huitusta. Kaikkia veikkauksia en enää muista, mutta ainakin seuraavia ehdotettiin: epäsiisti, puolikalju, huonomaineinen nainen ja heinänkorsi. En huomannut kysyä, moniko työkavereistani on ylioppilas.

Lokakuun lopun tunnelmia Ruissalosta

Viime lauantaina olisi ollut mahdollisuus syödä ja juoda ilmaiseksi, mutta jostain syystä ei ollut fiilistä osallistua karkeloihin. Mikäli mässäily ja maljan kumoaminen olisi innostanut, et katseli parhaillaan näitä kuvia, jotka otin Turun Ruissalossa sunnuntaina 30. lokakuuta. 

Juhlimisesta pidättäytymisen takia olin heti aamulla reippaana kuin partiopoika. Kellojakin siirrettiin yöllä tunti taaksepäin, mutta en huomannut mitään eroa kesäaikaan verrattuna. Enkä kyllä vieläkään. 

Turun seudulla riehui viikonloppuna armoton tuuli, mutta muuten oli mukavan lämmintä. Ruissalon Kuuvannokalla tuli jopa hiki tuulettomissa paikoissa tallustellessa. Pohjoistuulen osuessa piti taas kaivaa kaulahuivi esille. 

Yleensä näillä kulmilla tuulee etelästä Airiston suunnalta, mutta kuten esimerkiksi ylimmästä kuvasta huomaa, näin ei tällä kertaa ollut. 

Kuvista ei välttämättä välity tarkka vuodenaika. Ummikkona tuskin veikkaisin kyseessä olevan lokakuun toiseksi viimeisen päivän, vaan ehkä jotain syys-lokakuun vaihdetta.  

Parin tunnin ulkoilun aikana kävin Kuuvannokan lisäksi Ruissalon kärjessä Kolkannokassa. Siellä tuli vastaan sydämen muotoinen kivi, kun taas jatulintarhaa esittävä kalliohakkaus löytyy Kuuvannokalta.

Kuuvan kalliohakkaus ja matelijat

Poikkesin viime sunnuntaina Turun Ruissalon Kuuvassa. Harmaahko keli väistyi juuri sopivasti ylittäessäni Ruissalon sillan. Mikäpä auringonpaisteessa oli ajella komeiden maisemien halki.

Kuuvannokan parkkipaikka oli aivan täynnä. Tiedä sitten missä kaikki ihmiset olivat, vaikka toki matkalla tuli jonkun verran ulkoilijoita vastaan. Minkäänlaista ruuhkaa Kuuvannokan kallioilla ei kuitenkaan ollut.

Yksi syy Kuuvannokalla käyntiin reippailun ohella oli mystinen kalliohakkaus, jota en ollut nähnyt kuin kuvissa. Sen tarkkaa sijaintia en tiennyt, mutta suunnistus kohteelle onnistui yllättävän helposti.

Turkulainen luonto- ja historiaharrastaja Harri Nato Leino bongasi pari vuotta sitten muinoin kallioon taiteillun kuvan ja on esitellyt löytöään muun muassa Facebookissa Turku -aiheisissa ryhmissä.

Leinon fotojen perusteella luulin kalliohakkauksen olevan kooltaan paljon suurempi. Jatulintarhaa tai jonkinlaista labyrinttia esittävä kuva on noin ravintolan pizzan kokoinen. Sen viereen on kaiverrettu vuosiluku 1843. Ihan vaivatta tuollainen teos tuskin on syntynyt; viivojen nakutus kallioon on vaatinut sekä kärsivällisyyttä että tarkkuutta.

Kuuvannokalta palatessani ajattelin vilkaista jos parkkipaikan lähistöllä olevalla käärmeiden talvipesällä olisi jotain akviteettia. Vaihdoin kameran akunkin valmiiksi, ettei virta vaan lopu kesken jos muistikortti saa kohta kovaa kyytiä.

Aitauksessa vaikutti ensin olevan täysin levollista. Pian katseeni kiinnittyi kaatuneeseen koivunrungoon, jonka edustalla lämmitteli kevätauringossa ehkä viitisen kyytä samassa kasassa. En kyennyt erottamaan tarkasti kuinka monta niitä mahtoi lopulta olla, koska vaikea sanoa mistä yksi käärme alkoi ja mihin toinen loppui. Myös sisiliskoja viihtyi aivan isompien matelijoiden vieressä. Lienevät talvehtineet samassa pesässä.

Saariston loistoreitti osa 2 - Bengtskär

Venematka Rosalasta Bengstkäriin kesti puolisen tuntia. Vaikka meri oli lähes tyyni, ei veneen kannella tarjennut olla ilman kunnon päällysvaatteita. Siispä suuntasin kajuuttaan, pois paleltumasta.

Bengtskärin majakkasaari on saariston uloin luoto, Suomen eteläisin kolkka. Sen koko on noin kaksi hehtaaria. Siitä suurin osa on graniittikalliota, mutta siellä myös muutama aari kasvillisuutta. Pieniä meri- ja sadevesialtaita on siellä täällä. Majakan lisäksi saarella on muutama ulkorakennus sekä toisen maailmansodan aikoihin tehtyjä bunkkereita ja tuliasemia.

Puita Bengtskärissä ei ole ollenkaan ja kasvillisuus on muutenkin hyvin niukkaa. Käärmeitä saarella ei ole, mutta lintuja ja sammakoita on paljon. Lähin käärmekanta löytyy 2,5 kilometrin päästä naapurisaaresta Dömmäskäristä.

Ainoa nisäkäslaji saarella on peltomyyrä. Hylkeitä tavataan toisinaan kallioilla lekottelemassa.

Hyönteisiä saarella on runsaasti. Verta imeviä hyttysiä ei ole, mutta pehosia ja pieniä sääskiä senkin edestä. Muistan, että ensimmäisellä Bengtskärin matkallani kesällä 2002, otin huikat Cola-pullosta. Itikoita oli välittömästi sekä pullo että suu täynnä.

Bengstkärissä on bongattu noin 200 lintulajia. pesimälinnuista yleisin on haahka, jonka pesiä on tänä kesänä löydetty peräti 220.

Saarella kävellessä saikin olla tarkkana, ettei astu lintujen päälle. Ne kun eivät todellakaan lehahda pakoon ihmisen lähestyessä, vaan kyhjöttävät pesissään huomaamattomasti paikoillaan. Eräs yksilö hautoi kukkapenkissä, aivan majakan pääoven vieressä!

Bengtskärin majakka rakennettiin alle vuodessa ja se valmistui 1906. Kivet louhittiin saaren omasta graniitista. Majakkavalo paloi ensimmäisen kerran joulukuussa samana vuonna.

Saaren asukasluku oli 1920- ja 30-luvuilla suurimmillaan yli 30 ihmistä. Majakanvartijoiden perheet asuivat rakennuksen alakerroksissa.

Jatkosodan aikan Lounais-Suomen kovimmat taistelut käytiin Bengtskärissä. 26.7.1941 neuvostoliittolaiset tekivät maihinnousun saaren eteläkärkeen. Yllätyshyökkys ja sotilaallinen ylivoima ajoivat suomalaiset majakan ylempiin kerroksiin ja viholliset saivat vallattua pohjakerroksen. Taistelu jatkui sisällä majakassa.

Tuolloin Bengtskäriä pommittivat sekä suomalaiset että venäläiset. Örön ja Granholmin tykkipatterit tulittivat neuvostoveneitä ja kallioilla piileskeleviä sotilaita. Itse majakka sai tohinassa ihmeen vähän vaurioita, vaikka taistelua seuranneena päivä ryssien pommikone osui tuhoisin seurauksin majakkaan. Seitsemän ihmistä kuoli.

Bengtskärin taisteluun osallistui maalla, merellä ja ilmassa noin tuhat sotilasta. Yhteenotto päättyi illansuussa suomalaiseten voittoon. Suomalaisia kaatui 31 ja venäläisiä arvion mukaan noin sata.

Kranaatin jälki majakan rappusissa.


Sodan jälkeen majakanvartijat muuttivat takaisin saarelle, ilman perheitään tosin. He työskentelivät siellä aina vuoteen 1968, jolloin majakka automatisoitiin.

Tyhjäksi jäänyt majakka rappeutui nopeasti. Kylmillään ollut rakennus kärsi huomattavia kosteusvauorioita. Veneilijöiden käsittämätön vandalismi aiheutti laajalti tuhoa. Lattialaudat ja kaikki irtilähtevä vietiin, tuhottiin tai poltettiin.

Vuonna 1985 alkoi majakan eheytysyritys, josta ei silloisen tahon toimesta kuitenkaan tullut juuri mitään.

1992 majakka vuokrattiin Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle, jonka jälkeen alkoi tapahtua. Korjaustyöt saatiin tehtyä muutamassa vuodessa ja majakka avattiin uuteen käyttöönsä matkailu-, kokous- ja tutkimuskäyttöön 1995.

Bengtskärin historia on koottu vuonna 2000 yksien kansien väliin majakan matkailuyrittäjän ja sen restaurointihankkeen äidin Paula Wilsonin toimesta. Kirja on todella mielenkiitoinen ja suositeltava. http://www.bengtskar.fi/kirja.htm

Majakan torniin kiipeäminen on kokemus. 252 rappusta vievät reippailijan Suomen ja Pohjoismaiden korkeimman majakan huipulle. Torni kohoaa 52 metriä merenpinnasta.

Rappusia rampatessa tulee takuuvarmasti hiki, eikä tilannetta lainkaan helpota ylhäällä lasikuvun sisällä oleva lämpötila. Olo on kuin saunassa. Toki maisemat ovat aivan eri luokkaa kuin tavanomainen lautapaneeliseinä.

Bengtskärin kalliot ovat tulvillaan niihin nakutettuja merkintöjä. Päivämääriä, ihmisten nimiä ja paikkakuntia vilisee siellä täällä. Kalliohakkaukset saattavatkin olla jonkun mielestä yhtä mielenkiintoisia kuin itse majakka.

Kalliokirjoituksista päätellen ne on pääosin tehty 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Muistonsa maastoon ovat jättäneet ainakin sotilaat ja majakanvartijat.

Kiinnitin myös huomiota levien ja siitepölyn suureen määrään. Vaikkei Bengtskärin lähellä ole puita mailla halmeilla, kulkeutuu siitepöly näköjään tuulten mukana sinnekin.

Vihreän eri sävyissä kasvavat levät sen sijaan ovat kuvauksellisia.

Bengtskäristä voi lähettää postikortilla "majakkapostia", jossa on oma leima.

Jälleen kerran retki Rosalaan ja Bengtskäriin oli niin upea, että eipä voi muuta kuin suositella. Tuskin tässä itsekään malttaa kovin montaa vuotta odottaa, että pääsee taas matkaan.