Siltojen alla Raumakarissa

Naantalissa, Ukko-Pekan sillan ja Naantalinsalmen sillan alla oleva Raumakari ei ehkä ensimmäiseksi tule mieleen paikkana, jonne voisi lähteä vaikka piknikille.

Olen vuosia katsellut Raumakaria ylhäältä Kuparivuoren näköalapaikalta ja ajellut lukuisia kertoja sen yli. Vasta noin kuukausi takaperin havahduin, että sinnehän voi jopa mennä, kun turkulainen luontoharrastaja Harri Nato Leino kävi tonkimassa saaren vanhoja kalliohakkauksia.

1934 valmistunut Ukko-Pekan silta on nykyään kevyen liikenteen käytössä ja suunnilleen sillan keskikohdalta pystyy pujahtamaan kätevästi Raumakarille, koska siinä kohtaa kaiteessa on rako.

Ukko-Pekan sillan valmistuttua Raumakarille tien itäpuolelle rakennettiin kahvila. Pyöreä puurakenteinen rakennus oli alkujaan yksikerroksinen ja korotettiin kaksikerroksiseksi vuonna 1937. Kahvila oli auki vain kesäisin. Se purettiin Naantalinsalmen sillan tieltä 1980-luvulla.

Ukko-Pekan sillan vieressä on heinäkuussa 1986 avattu Naantalinsalmen silta, jossa autot huristelevat joko Rymättylän tai Turun suuntaan. Keskimäärin liikennemäärä on noin 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja kesäkuukausina 12 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nopeusrajoitus tiellä on 50 km/h.

Vuonna 1989 sillan mantereen puoleiseen päähän rakennettiin 320 metriä pitkä Kuparivuoren tunnneli, joka oli manner-Suomen ensimmäinen maantietunneli. Tunneli rakennettiin vuosina 1985–1988.

Raumakarin kalliohakkauksia ei tarvinnut kauan etsiä. Niitä oli lukuisia aivan vesirajan tuntumassa saaren mantereen puoleisella laidalla. Vanhimmat 1850-luvun puolivälistä.

Kahleella kiinni oleva Ystävyydenkivi jäi lähes löytämättä. Kahleen sentään näin ja kivenkin takaapäin. Olisi vaan pitänyt tajuta kurkata väylän puolelle, jolloin kivessä oleva kyltti olisi näkynyt.

Tarinan mukaan siltojen yhdistämät Luonnonmaan saaren ja Naantalin nuoret miehet tappelivat aikoinaan kovasti keskenään. Ystävyydenkiven tarkoituksena olisi kohdistaa heidän tarmonsa satakiloiseen kivenmöhkäleeseen. 

Raumakari yllätti monipuolisella luonnollaan. Kuparivuoren näköalapaikalta katsellessa saari näyttää karulta rantakalliolta, mutta siltojen toisella puolella on hyvinkin vehreää, vihreää ja värikästä.

Veneväylän reunassa viihtyvät joutsenet eivät olleet moksiskaan liikenteen tuomasta aallokosta. Saarella vaikutti olevan moninainen lokkiyhdyskunta, joka ei oikein tykännyt siitä, että Kimmo Lepa Lehdon kanssa tunkeuduimme heidän tonteilleen. Ulostetta ei onneksi tullut niskaan, mutta pari emoa teki valehyökkäyksiä.

Ispoisten kallioilla

Perjantai-iltana voi tehdä muutakin kuin lajittella paketteja töissä iltavuorossa tai olla kaljoittelemassa ravintolalaivan kannella Aurajoessa. Tänään sattui olemaan aamuvuoro, eikä janottanutkaan.

Kuluva perjantai on ollut valokuvauksen kannalta harmaa, mutta illansuussa aurinko alkoi vihdoin pilkottamaan. Suunnittelin ensin visiittiä Ruissaloon. Facebook-kontaktin kautta päädyin kuitenkin Turun Ispoisten kaupunginosan uimarannalle.

Viereisillä kallioilla on ikivanhoja hakkauksia, joista Harri Nato Leino taannoin mainitsikin minulle. Kävin kerran niitä tuloksetta kuikuilemassa. Olin nimittäin etsinyt niitä aivan päinvastaisesta suunnasta. Tällä kertaa kalliotaiteilut sitten löytyivät Leinon itsensä opastuksella.

Ilta-aurinko paistoi komeasti Pitkänsalmen yli. Useita teinityttöporukoita oli kallioilla illanvietossa. Eräs likka oli virittänyt kännykkäänsä valtavan kokoisen kaiuttimen. Tanssipoppi raikasi varmasti salmen yli Hirvensalon puolelle ökytaloihin asti.

Pullosta ei sentään tullut päähän. Ehdin vähän pelätä sitä, koska alempana kallioilla könysimme. Olisin varmaan ollut helppo maali.

 Matti & Päivi... Hmmm... Liekö Vikströmit joskus istuskelleet näillä kallioilla?

Rantakallioiden jälkeen kävimme saman kaupunginosan hyvin erityyppisillä kallioilla. Ilmeisesti ihan Ispoisten kalliot -nimellä kulkeva alue oli ennen suosittu kiipeilijöiden keskuudessa. Nyt sekin lysti on kielletty, syynä kallioilta löytynyt erittäin harvinainen louhukehräjäkälä.

Ispoisten kallioilla on pitkiä ja syviä halkeamia, joihin mahtuu sisälle hyvin jos on pienikokoinen ja rohkeutta riittää. Itse en edes yrittänyt änkeä yhteenkään vastaantulleeseen rakoon, vaan kiipesin suosiolla kallion päälle maisemia tiirailemaan.

Mikään varsinainen katselunautinto ei ylhäältä kuitenkaan avautunut. Muutaman kymmenen metrin päässä on maantie, jonka takana on pientaloasutusta. Kauempana siintää kerrostaloja.

Lasinsiruja ja vanhoja olutpakkauspahveja lojui siellä täällä. Täytyy olla aikamoinen saapas, jos näille kallioille lähtee kännäämään. Tapaturmariski on todella suuri.

Ispoisten kalliot on kaiken kaikkiaan erikoinen paikka; täynnä erikokoisia siirtolohkareita ja railoja. Iso luolakin erottui selvästi.  Etenkin ilta-auringossa hyvinkin mielenkiintoinen miljöö.