Yöstä valoon - Jay Lewisin elämänkerta

Viime vuonna ilmestynyt Yöstä valoon (Bazar) on Suomen ehkä kuuluisimpien potkujen saajan, basisti Jay Lewisin elämänkertakirja. Joulukuussa 2016 Yön laulaja Olli Lindholm erotti hänet bändistä tekstiviestillä ja siitä sai alkunsa pari vuotta vatvottu riita, joka eteni käräjille asti.

Rahasta käräjöimisessä oli tietysti kyse. Lewis putosi taloudellisesti tyhjän päälle jäätyään työttömäksi Yöstä. Samoin kävi kitaristi Daffy Terävälle, mutta hän ei vienyt asiaa eteenpäin.

Juttu on ollut etenkin iltapäivälehdissä esillä niin paljon, että veikkaan monen jo kyllästyneen koko aiheeseen. Oikeus päätyi Lindholmin kannalle ja Lewiksen kontolle tipahti kymppitonnien korvausvaatimukset, jotka kuulemma Muusikkojen liitto maksoi.

Olli Lindholm kuoli yllättäen viime vuoden talvella. Siitä ja monesta muusta Lewis kertoo kirjassaan.

Tartuin innokkaasti opukseen. Olen tiennyt Lewisin 80-luvun alkupuolelta, jolloin hän soitteli alunperin nakkilalaisessa OZ-hevibändissä. OZ muutti 1983 Tukholmaan paremman menestymisen toivossa, mutta jäi lopulta vain harvojen tietoisuuteen. Yhtye toimii vielä nykyäänkin rumpali Mark Ruffneckin ollessa kantava voima ja ainoa alkuperäisjäsen.

Jossain vaiheessa Yön kotisivuilla oli soittajien itsensä rustaamat esittelyt, joista Lewiksen tarina oli ehdottomasti kiinnostavin. Todennäköisesti sitä ei ole enää nähtävillä missään, mutta pitkähkössä biografiassa oli kohtia, joita tästä kirjasta puuttuu tai ne oli vähän erilailla kerrottu.

Olen tasan kolme kertaa tavannut Lewiksen ja vaihtanut pari sanaa hänen kanssaan. Ensimmäinen kerta oli Tampereen Tulliklubilla Tammerfestin aikaan vuonna 1999. Tuolloin hän oli tuore Yö-jäsen ja orkesteri vielä todella rock, enemmän kuin edes alkuaikoinaan. Iskelmäajat olivat vielä kaukana edessäpäin.

Kun bändi tykitti menemään Lasisilmän, muistutti se Jani Viitasen ja Markku Petanderin riffittelyn ja armottoman vingutuksen myötä jopa Judas Priestin tuotantoa.

Toisen kerran tapasin Lewiksen Turun Pelimiehessä joulun 2000 aikoihin. Yöllä oli keikka loppuunmyydyssä baarissa, joka tuolloin sijaitsi Läntisellä Pitkälläkadulla lähellä linja-autoasemaa. Sattumoisin samassa pöydässä istuskeli myös OZin entinen kitaristi Speedy Foxx.

Kolmas kerta oli Sauna Open Air-festivaalilla Tampereen Eteläpuistossa vuonna 2010. Aioin ottaa valokuvan olutkarsinassa seisoskelevista Lewiksestä, Negativen basistista Antti Anatomysta ja The 69 Eyesin kitaristista Timo-Timosta.

Jälkimmäinen oli jo häätämässä minua pois, kun Lewis puuttui tilanteeseen ja kuvauslupa heltisi. Myöhemmin yöllä näin hänet Tampereen keskustassa ja mies tervehti reippaasti.

Sauna Open Air 2010. Antti Anatomy, Jay Lewis ja Timo-Timo. 

Yöstä valoon-kirjassa minua kiinnostivat lähinnä OZ-aikakausi ja Jayn Amerikan vuodet 80-luvun lopulta 90-luvun lopulle aina Suomen paluuseen asti. New Yorkissa Lewis vaikutti Princess Pang-yhtyeessä, jonka lp-levyn ostin Turun Hansakorttelin Kultatalossa sijainneesta Epe's-myymälästä vuonna 1990.

Moni on varmaan ihmetellyt Lewis-sukunimeä. Se ei ole taiteilijanimi, vaan perustuu siihen, että Amerikan vuosinaan Jukka alias Jay tarvitsi maahan työskentelyluvan, greencardin. Sellainen heltisi kun meni natiivin kanssa naimisiin.

Yöstä valoon kertoo suunnilleen puoliksi musiikista ja puoliksi päähenkilön naisseikkailuista. Vaikka olen usein kaivannutkin henkilöhistorioihin lisää nais- ja ryyppyjuttuja, on vähän siinä ja siinä onko niitä nyt jopa liikaakin. Toisaalta ainakaan minulle ei tullut vaivautunut olo, mutta kirjasta itsensä tunnistavat naiset saattavat olla toista mieltä. Tosin voihan se olla meriittikin.

Jay Lewis Gang vuonna 2017. Bändi perustettiin heti Yöstä saatujen potkujen jälkeen. Lewis toinen oikealta.

Kun Myllysilta notkahti

Facebookin Turku kuvin ja sanoin -ryhmässä oli noin viikko sitten kuva notkahtaneesta Myllysillasta. Se sai niin innostuneen vastaanoton, että päätin itsekin kaivella kuva-arkistoja. Latasin ryhmään useamman kuvan paketin Myllysillasta. Ne on otettu maaliskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2010.

Myllysilta on Turussa sijaitseva Aurajoen ylittävä silta. Sillalla on neljä ajokaistaa ja yksi kevyen liikenteen väylä. Sen viralliset avajaiset ja vihkiäiset pidettiin 29. marraskuuta 2011. Nykyinen silta avattiin liikenteelle jo 19. syyskuuta 2011. Aluksi ajokaistoista oli käytössä vain kaksi.

Samalla paikalla oli aikaisemmin samanniminen vuonna 1975 valmistunut silta, joka suljettiin sen painuttua notkolle 6. maaliskuuta 2010 ja purettiin touko-heinäkuussa 2010.  

Uuden Myllysillan rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2010. Ajoesteet sillalta poistettiin 19. syyskuuta 2011 klo 10. Kaikki ajokaistat saatiin käyttöön 29. marraskuuta 2011. Tällöin myös sillan päiden alta kulkevat Aurajokivarren kevyen liikenteen väylät avattiin.  Sillan viher- ja kivityöt viimeisteltiin vasta keväällä 2012. (Wikipedia)

Muistan hyvin tilanteen, jolloin kuulin Myllysillan "romahtaneen". Olin matkalla ostoksille Tallinnaan Sunttu Sundellin ja Pauli Raatikaisen kanssa. Päivämäärä oli 6.3.2010.

Puhelimeni soi kesken laivamatkan. Soittaja oli Matti Viki Vikström, joka kertoi tämän kohu-uutisen. Hän suositteli ensitöikseen, että menisin kuvaamaan tilannetta. Koska olin reissussa, ei homma luonnistanut ennen kuin vasta seuraavana päivänä.

Pyhäpäivänä Aurajoen rannoilla riitti uteliaita. Jopa jäällä liikkui väkeä. Mielessä kävi, että jos silta tuosta konkreettisesti rojahtaa alas jokeen, päätyvät sinne myös jäällä seikkailijat. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin vakava. Silta oli vaan suljettu liikenteeltä ja kaikki ihmettelivät mitä pitäisi tehdä.

Ihmettelyä jatkui aikansa, kunnes kesällä 2010 siltaa alettiin purkamaan. Yllättävän kauan päätöksen tekemisessä menikin.

Uusi komea Myllysilta avattiin lopulta syyskuussa 2011. Avajaispäivän iltana sillalla esiintyi muun muassa Negative ja lopuksi taivaalle lensi satoja ilotulitusraketteja.

Saaristo Open 2013

Kaarinassa on muutaman vuoden ajan järjestetty Saaristo Open -nimistä festivaalia. Kotimaisten yleisnimien joukossa on ollut pari ulkomaista nostalgiaesiintyjää Uriah Heepin ja Samantha Foxin tapaan. Tällä kertaa arpa osui Sladeen.

Perjantaina 14. kesäkuuta sää ei lupaillut mukavaa iltaa, mutta toisin kävi. Sade taukosi illansuussa ja noin kymmenen kilometrin matka Kaarinan Hovirintaan Kuusistonsalmen rannalle saattoi alkaa.

Festarialueelle oli pystytetty jättimäinen teltta, jota mainostettiin kolmen tuhannen ihmisen kapasiteetilla. Teltan toisessa päässä oli lava, toisessa VIP-alue ja rahvaan kansan anniskelualue. Muovituoppi kädessä sai heilua yllättävän laajalla reviirillä, josta kiitos järjestäjille. Sen sijaan sikamaisesti hinnoitelut juomat eivät innosta suosittelemaan festaria kenellekään.

0,4 litran olut joustavassa muovituopissa maksoi peräti seitsemän euroa, 0,33 lonkero saman verran. Kaiken huippu oli kuitenkin puolen litran limupullo, josta nyhdettiin kuusi euroa! Täydellistä yleisön aliarvostusta moinen rahastus. Todella alhaista toimintaa, jollaisen keksijä joutaisi palamaan helvetin tulessa loppuikänsä.

Jotta voitot saataisin maksmoitua, oli portilla yli-innokas kuusikymppinen järjestysmies, joka piti kopeloimisesta enemmän kuin laki edes sallii. Äijä tunki pokerina kätensä muniin ja perseeseen, vaikka kuulemma sellainen on kielletty oikein virallisesti. Jotenkin ymmärtäisin, jos ukko olisi kopeloinut naisten peppuja piilopulloja etsien, mutta ehkä hän olikin homo.

Sama urpo alkoi syynäämään kameraani ja kertoi, ettei alueelle saa viedä järjestelmäkameroita. Tällainenkin pöljäily saisi jo loppua, koska nykyaikana Youtubesta löytyy heti seuraavana päivänä kännyköillä kuvattuja videopätkiä illan esiintyjistä. Miten järjestelmäkamera voisi olla jotenkin haitallisempi kuin kännykkä?

Illan aloittaneen Jukka-Pojan keikkaa en nähnyt, enkä halunnutkaan nähdä, vaan saavuin alueelle hänen lopettetuaan. Käsittämättömän suosittu resupekka tekee niin huonoa musiikkia, ettei sellaista voi vapaaehtoisesti kuunnella.

Klamydian viimeisimpiä levyjä ole enää jaksanut kuunnella, mutta se on silti yleensä aina hyvä livebändi.

En muista koska olen viimeksi nähnyt Klamydian lavalla. Siitä on kuitenkin jo vuosia. Sinisen keesin leikkauttaneen laulaja Vesku Jokisen johdolla bändi heitti ehkä rutiinikeikan, mutta hyvän sellaisen. Ilokseni kappaleita tuli jopa orkesterin debyttitäyspitkältä "Älpeeltä" (-90). Sitä tuli aikoinaan luukutettua oikein tuelta.

Jokinen keskeytti keikan esiintymisen loppupuoliskolla, sillä jotkut juntit päättivät ryhtyä hakkaamaan toisiaan lähellä eturiviä. Laulaja huusi järjestysmiehiä paikalle ja kehoitti huppariin sonnustautunutta idioottia poistumaan paikalta.

Jonne Aaron on hyllyttänyt hienon rokkibändinsä Negativen ja keskityy tällä haavaa soolouraansa.

Vain elämää -televisio-ohjelman takia taviskansan julkkikseksi ponnahtanut Jonne tekee nykyään imelää ja tylsää suomenkielistä iskelmärokkia. Se ei vakuuta lainkaan, vaan pikemminkin ärsyttää. Kappaleet ovat niin tyhjänpäiväisiä, ettei millään uskoisi kyseessä olevan saman henkilön, joka on tehnyt mahtavia biisejä Nagativelle ja tulkinnut ne sydänverellään.

Jonnen keikasta ei jäänyt mieleen kuin viimeisenä soitetut lainakappaleet. Merkillisiä valintoja nekin, tosin Dingon Rio ohoi toimi jotenkin. Sen sijaan Nylon Beatin Syytön oli jo aikoinaan niin turha kimitys, ettei Jonne siihen mitään uutta saa millään, vaikka loppuikänsä yrittäisikin.

Illan pääesiintyjä ainakin minulle oli brittiläinen Slade. 70-luvun alussa glamrockbuumkin myötä megasuosituksi noussut yhtye on uransa aikana tehtaillut valtavan määrän loistavia kappaleita. Niitä se tarjoili Kaarinassakin siihen malliin, että oksat pois.

1965 perustetun Sladen alkuperäisjäsenet Dave Hill (kitara) ja Don Powell (rummut) ovat jaksaneet pyörittää bändiä vuosikymmeniä. Kulta-ajat ovat kaukana takana, mutta orkesteri on yhä varsin vetreä.

Laulaja Mal McNultyn huhuiltiin ottaneen lopputilin Sladesta, mutta ainakin Kaarinassa hän lauloi ja soitti kitaraa kuin ennenkin. 90-luvun alussa Sladesta lähtenyt alkuperäislaulaja Noddy Holder on arvostettu mies, jonka saappaita ei luonnollisesti ole ollut helppo täyttää. McNultya parempaa korvaajaa on kumminkin varmasti hankala löytää.

Slade tykitti sellaisen hittikimaran, että olin hetkellisesti onnesta soikeana. Everydayn, Gudbye T' Janen ja Far Far Awayn kaltaiset huippubiisit saivat ainakin minut totaaliseen hurmioon.

Kitaristi Hill (s. -46) osoittautui mainioksi showmieheksi. Kaukaa hämmästyttävän paljon Andy McCoyta muistuttanut mies oli kuin Naantalin aurinko pomppiessaan pitkin poikin estradia.

Sladen jälkeen soittanut Popeda oli perusvarma, muttei se oikein jaksanut innostaa Sladen napakymppikeikan jälkeen. Popeda oli kumminkin illan selkeä pääesiintyjä, jonka hittejä Saaristo Openin yleisön kaltainen porukka rakastaa.

Ylihinnoiteltujen juomien lisäksi on pakko tarttua toiseenkin epäkohtaan. Aikani äänenvoimakkuutta ihmeteltyäni, osuivat silmäni miksauskopin takana olleeseen isoon videonäyttöruutuun. Siitä välittyivät lavan tapahtumat VIP-alueelle ja juomamyyntitiskeille.

Volyymi oli niin kova, että tukka melkein heilui ja keskustelu ei onnistunut edes huutamalla. Tämä selittyi videonäytön sivuille ripustettuihin massiivisiin kaiuttimilla, jotka olivat samankokoiset kuin itse lavallakin!

Tuollainen toiminta ei palvele ketään - päinvastoin. Lähinnä on edesvastuutonta yrittää pilata ihmisten kuulo moisella täysin tarpeettomalla touhulla.

Myllysillan avajaiset

"Myllysilta (ruots. Kvarnbron) on Turussa sijaitseva Aurajoen ylittävä, rakenteilla oleva silta. Samalla paikalla oli aikaisemmin samanniminen vuonna 1975 valmistunut silta, joka suljettiin sen painuttua notkolle 6. maaliskuuta 2010 ja purettiin touko-heinäkuussa 2010. Uuden Myllysillan rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2010. Ajoesteet sillalta poistetaan 19. syyskuuta 2011 klo 10 vaikka se ei vielä silloin ole virallisesti avattu. Se muuttuu nelikaistaiseksi marraskuun alussa ja sillan on tarkoitus valmistua syyskuussa 2011." (Wikipedia)

Turun päivänä, sunnuntaina 18. syyskuuta avattiin Aurajoen yli kulkeva Myllysilta. Seremonia oli komea ainakin ilotulituksen osalta. Pauke ja räiskintä alkoivat kello 21 ja taivaalle lensi tavaraa parisenkymmentä minuuttia. En ole koskaan nähnyt vastaavaa spektaakkelia. Oli komeaa katseltavaa!

Ennen ilotulitusta Myllysillalla esiintyivät minulle aivan vieras tanskalaisbändi, Katri Helena, Tommi Läntinen ja Negative. Merkillisiä valintoja ajatellen Turkua. Tommi Läntinen kai edusti Turkua senkin edestä, vaikka Espoossa taitaa nykyään asuakin.

Esiintyjävalinnat oli hoidettu turkulais-tamperelaisen Hype Recordsin kautta, ainakin päätellen Negativen vokalistin Jonne Aaronin eräästä välispiikistä. Negativen ohella Katri Helena kuuluu nykyään Hypen artisteihin ja seurustelee Hypen pomon, manageri Liimataisen kanssa, joka puolestaan sattuu olemaan Jonne Aaronin isoveli. Nepotismia?

Negative on sikäli luottobändi, että se näköjään toimii niin sillan avajaisissa kuin pellon laidassa Lokalahden Karjurockissakin. Yhtye latasi tiskiin tunnin hittikavalkaadin, joka ei ihan saanut kaukana joen rannoilla seisovaa yleisöä syttymään, muttei varmasti jättänyt kylmäksikään. I Won't Let Go, Moment Of Our Love, In My Heaven, End Of The Line, Planet Of The Sun ja Topi Sorsakosken muistolle omistettu Frozen To Lose It All kuulostivat hienolta tässä erikoisessa ympäristössä.

Muistan Myllysillan notkahduksen ja sulkemisen hyvin. Olin tuolloin menossa Tallinnaan ostosreissulle, kun laivamatkalla Suomenlahdella puhelimeni soi. Eräs tuttava kertoi, että Myllysilta on romahtamispisteessä, mene äkkiä ottamaan kuvia! Hätä ei kuitenkaan ollut niin kova, ettenkö olisi seuraavana päivänä ehtinyt kuvaamaan siltaa. Pystyssä se yhä oli, aina purkamiseensa asti.

Kuvat Myllysillasta on otettu sunnuntaina 7. maaliskuuta 2010.

Karjurock Lokalahdella

"Suomen suurin maalaisrocktapahtuma", Karjurock mainostaa. Näin asia varmasti onkin. Nyt viidettä kertaa järjestetty festivaali keräsi viimevuotiseen tapaan muutaman tuhannen ihmisen yleisön.

Itse paikka on kansanedustaja Kike Elomaan syntymäkodin pihapiirissä, idyllisessä maalaismiljöössä keskellä korpea Lokalahdella. Karjurockin promoottori on Kiken veljenpoika Robert Sainio. Kaveri avustajineen on saanut muutamassa vuodessa kehitettyä tapahtumasta varsin kelvon juhlan, jossa bänditkin tykkäävät esiintyä. Ainakin viime vuonna Eppu Normaalin laulaja Martti Syrjä suorastaan huokui tyytyväisyyttä välispiikeissään Karjurockin lavalla, monituhatpäisen yleisön edessä.


Lokalahti (ruots. Lokalax), aikaisemmin Lokala, oli Varsinais-Suomessa sijainnut Suomen kunta. Asukkaita 497 (1995). Lokalahden kunta liitettiin 1981 Uuteenkaupunkiin. Lokalahdella on puukirkko (J. Höckert,1763).
Lokalahden naapurikunnat ennen kunnan lakkauttamista olivat Kalanti, Kustavi, Taivassalo, Uusikaupunki ja Vehmaa.

Kuuluisia lokalahtelaisia

• Kike Elomaa, kehonrakentaja ja poliitikko
• Ilkka Kanerva, poliitikko
• Arvo Sainio, poliitikko
• Urpo Vähäranta, urheilija

(Wikipedia)

Ilkka Kanervaa tai edes Kikeä en nähnyt lauantaina 16. heinäkuuta. Missä lienevätkään edustaneet. Kike oli kyllä viime vuonna Karjurockissa, taisi peräti laulaakin sunnuntaina, jolloin oli iskelmäpäivä. Karjurock oli nytkin kolmipäiväinen tapahtuma, mutta sunnuntaina ei enää ollut isoja nimiä tarjolla, vaan coverbändejä ja discopoppia.

Ensimmäinen näkemäni bändi lauantaina oli turkulainen Vilperin perikunta. Yhtye on aina varsin hyväntuulinen, niin nytkin. Kitaristilaulaja Vaakku on huumorimiehiä ja hän viljeli jälleen laajalti muun muassa helsinkiläisaiheisia vitsejä kappaleitten välissä. 1992 suureen, jopa yllättävään suosioon noussut, orkesteri on yhä vetreä, vaikka kulta-ajat ovatkin kaukana 90-luvulla.

Kokoonpanossa on alkuaikojen soittajista vielä jäljellä monta; Vaakun lisäksi kitaristilaulaja Eddy Karlsson, kitaristi Pekka Kaasalainen, mandoliinia ja banjoa soittava Harry Vuorinen sekä pystybasisti Vehnänen. Uudempia jäseniä ovat rumpali ja viulisti.

Vilperin perikunta on ajantonta musiikkia. Bändin voisi panna huumorikategoriaan, mutta se ei ole pelkkä totuus. Sanoitukset ovat osaltaan myös vakavia. Itse sävellykset ovat lainatavaraa, takavuosien hittejä bändeiltä kuten Uriah Heep, CCR ja Soul Asylum.

Vilperien keikka oli oikein viihdyttävä ohjelmanumero iltapäivän ratoksi. Nykyään melko harvoin esiintyvä ryhmä sopi todella hyvin Karjurockiin. Esiintymisaika olisi vaan saanut olla muutamaa tuntia myöhemmin.

Ennen Vilpereitä esiintyi iskelmälaulajana tunnetuksi tulleen Janne Hurmeen hardrockyhtye Human Temple. Harvoin keikkaileva bändi sekin. Valitettavasti kuljetuksemme ei vielä noin aikaisin päivällä lähtenyt, joten Ihmistemppelin musisointi jäi kuulematta. Laulaja itse kuitenkin viihtyi alueella iltamyöhäiselläkin.

Vilperin perikunnan jälkeen esiintynyt Hausmylly oli turhaakin turhempi bändi jo kultakaudellaan 20 vuotta sitten. Typerää huumoridiscoa esittävä kokoonpano olisi saanut jäädä haudan lepoon, eikä koskaan palata tauoltaan. Mutta kai veri vetää lavoille. Ja raha.

Hausmyllyä seurannut uusikaupunkilainen Dinturist on ollut jo tovin nimenä tuttu, mutta nyt vasta onnistuin heidät näkemään ja kuulemaan. Jonkunlaista huumoria tässäkin viljeltiin ja bilediscopoljennolla soitettiin muiden hittejä.

Laulaja oli pukeutunut merkilliseen punaiseen kumihaalariin, ikäänkuin hän olisi ollut kalastamaan menossa. Toisaalta noin perverssin näköistä asustetta ei yksikään kalastaja käytä. Ehkä haalari olikin seksikaupasta ostettu. Harmi kun ei jäänyt kuvaa muistoksi, sillä olutteltassa oli hyvä tunnelma ja niin paljon tuttuja, että en vaivautunut Dinturistin aikana muistaakseni edes kusella käymään.

Jos muutama edeltävä esiintyjä olikin huumoria, seuraavana lavalle saapastellut Danny oli sitä ehkä tahattomasti. Ensi vuonna 70 täyttävä iskelmäkonkari on ikäisekseen vetreässä kunnossa.

Mikään kovin hääppöinen laulaja Danny ei mielestäni ole koskaan ollut. Olenkin ihmetellyt hänen suosiotaan verrattuna lauluääneensä. Mitään muuta selitystä asialle tuskin on kuin se, että 60-luvulla oli tarjokkaita niin vähän, että Lipsasen poikakin kelpasi. Danny on sentään keikkaillut ainakin yhden keikan verran Kiinassa. Siellä ei ole Hausmylly tai Janne Hurmekaan koskaan noussut lavalle. Että ei nyt sentään ihan turha jätkä hänkään.

Aivan viihdyttävän shown Danny kumminkin veti. Kesäkatu ja monet muut hitit seurasivat toisiaan.

Dannyn jälkeen lavalle sipsutellut Irina ei hänkään säväyttänyt lainkaan, vaikka pari Apulannan Toni Wirtasen kynäilemää biisiään korvaani muuten miellyttävätkin.

Irinan jälkeen tunnelmaa nostatti kello 23 aloittanut tamperalainen glamrockbändi Negative. Jestas sentään, mikä energia heistä huokuikaan usean täysin munattoman esiintyjän jälkeen. Bändi suorastaan räjäytti lavalta lian pois hienoilla ja tehokkailla kappaleillaan.

Negativen aikana oli jo pimeää ja muuten tyhjänpanttina olleet lavavalot pääsivät oikeuksiinsa. Bändi soitti kuin unelma, uusi kitaristikin näytti kotiutuneen hyvin porukkaan. Laulaja Jonne Aaron kuulutti kitaristin, jonka nimeä en tiedä tai muista, olevan kotoisin Turusta. Alunperinhän Negativessa oli kaksikin kitaristia. Toinen sai potkut päihteiden liikakäytön takia ja toinen erosi mystisesti muutama kuukausi sitten. Toivottavasti bändikemiat ovat nyt kohdillaan.

Negativen aikana yleisö oli jo hyvin menossa mukana. Yhtyeen mielestäni paras kappale Frozen To Lose It All toi melkein tipan linssiin - tuntui aivan helvetin mahtavalta kuulla se lokalahtelaisen pellon laidassa pimeässä kesäyössä. Kyllä tämän bändin soisi pääsevän kunnolla läpi ulkomaillakin.

Illan päätti lappeenrantalainen Kotiteollisuus. Järjettömiin mittasuhteisiin kasvaneen suosionsa takia yhtye voisi vaikka piereskellä lavalla keulahahmonsa Jouni Hynysen johdolla - yleisö tykkäisi varmasti silti. Suomirokkiheviä esittävällä bändillä on pari oivallista kappaletta, mutta muuten sen musiikki on aika yhdestä puusta veistettyä. Suosiota kumminkin riitti Karjurockissakin, jonne Kotiteollisuus sopikin täydellisesti.

Suosittelen Karjurockia kaikille. Musiikkitarjonta on monipuolista, järjestelyt toimivat ja juomahinnatkin ovat inhimillisiä.